Kategoriat
Kulttuuri Sähkeet

Kulttuurisähkeitä tiistailta

Persvakofarkkukulkue Rotuaarilla — Iloisten ihmisten ja mittavien persvakojen kulkue on yltänyt jo Ouluun. ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle”, tapahtuman järjestäjä toteaa.
Rockfestivaalit peruutettu — ”Oli jätettävä tänä vuonna festarit välistä, kun piti olla töissä”, tapahtuman järjestäjä toteaa.
Mikkelin Farmari ensi viikolla — Perinteikäs Farmari etsii Farmarityttöä 2004. ”Sellainen lehmähän sen tulisi olla. Ei mikään kili”, tapahtuman järjestäjä toteaa.

Kategoriat
Kulttuuri

Vitun tylsät kyläjuhlat

(PERMANTO) Permannon perinteiset kyläjuhlat osoittautuivat jälleen kerran vitun tylsäksi tapahtumaksi. Jo tutuksi tulleeseen tapaan vanhukset ja työttömät kokoontuivat kyläraitille sunnuntain ratoksi seuraamaan, kuinka kylän ponnettomat pelimannit kitisyttivät samoja surullisen epäpuhtaita säveliä kuin aina ennenkin.
Kylän johtajan Eino Puuvanaisen juhlapuhe oli tylsyyden ylistys, eikä kyläläisillä riittänyt mielenkiintoa edes spekuloida, kenen tyttären hän tällä kertaa oli saattanut siunattuun tilaan.
”Kaikkia se on jo kertaalleen kuksinut. Taitaa olla toinen kierros menossa, mutta eipä jaksa innostua”, eräskin viikon sängellä varustettu joviaali kylänmies huokaisi Lehdelle.
Itse tapahtumat olivat myös vitun tylsiä. Tikat eivät pysyneet taulussa, ja paikalle tilattu Idols-esikarsintaan osallistunut laulajakin huojui kännissä playback-nauhansa tahdissa.
Suurin osa yleisöstä poistui haukotellen aktin puolessa välissä. ”Sataisi edes, niin piristyisi vähän”, joku huokaili.
Koko tilaisuus keräsi paikalle noin parikymmentä henkeä. Järjestäjät uskovat, että seuraavana vuonna tilaisuus tulee olemaan vielä ”vitusti tylsempi, ihan kuollettava”.

Kategoriat
Kulttuuri Ulkomaat

Al-Jazeera julistaa "paras teloitusvideo" -kilpailun

(DUBAI) Uutiskanava al-Jazeera on päättänyt julistaa fundamentalististen katsojiensa suureksi riemuksi kotivideokilpailun. KIlpailun teemana on ’vääräuskoisen teloitus kotioloissa´. Kilpailuun saavat osallistua kaikki ryhmittymät uskontokuntaan tai lahkoon katsomatta. Al-Jazeera toivoo innokasta osallistumista etenkin irakilaisten katsojien suunnalta.
Kilpailussa arvioidaan videon teknisten ominaisuuksien lisäksi myös taiteellista puolta – kompositiota, koreografiaa ja dramaturgiaa. Perinteisellä ”mustat myssyt, kalashnikov, tiukka jäpitys ja dekapitointi” -teemalla ei kanavan ohjelmakoordinaattorin Abu Bakrin mukaan pitkälle pötkitä.
”Valitettavasti liian usein sieppaajat kuvittelevat, että klassinen asetelma, jossa vapiseva uhri viruu keskellä, ja mustiin pukeutuneet taistelijat poseeraavat paskajäykkinä ympärillä pyssyt kädessä olisi pätevin. Ei, vaan nykyään näiltä videoilta kaivataan enemmän rohkeita oivalluksia ja visuaalisuutta”, Bakr selittää.

Oppia musiikkivideoista

Bakrin mielestä sieppaajien omaksuma staattisuus ei tehoa nuoreen katsojakuntaan, joka on tottunut musiikkivideoiden tiheästi vaihtuviin kohtauksiin ja kuvakulmiin. Myös videolla luettaviin vaatimuksiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.
”Sellainen saarnaava julistaminen Allah on suuri -hengessä ei nyt vain kertakaikkiaan iske. Esimerkiksi rappaamista kannattaisi ihan tosissaan kokeilla”, Bakr ehdottaa. Sen sijaan dekapitoitavan henkilön kansallisuudella ei Bakrin mukaan ole merkitystä, kunhan tämä osaa hoitaa roolinsa uskottavasti ja sopivan dramaattisesti. Suurten yleisömassojen kosiskelun kannalta amerikkalaiset olisivat tietenkin parhaita.
Kisaan on jo etukäteen tullut useita osallistujia. Ainakin Irakin kansanrintaman, Irakin kansallisen rintaman, Irakilaisen kansan rintaman ja Rintaman Irakin kansan puolesta videot on jo toimitettu kilpailun järjestäjille. Ne arvostelee arvovaltainen raati, johon on koottu elokuvataiteen huippunimiä. Raadin puheenjohtajana toimii ohjaaja Quentin Tarantino.
”Parhaat sapelinheiluttajat saattavat saada roolin tulevasta elokuvastani”, tarjoaa Tarantino porkkanaksi ujoille kotivideoijille.
Israelissa toimiva Al-Aksan marttyyrien prikaatit on tiettävästi päättänyt vastata irakilaisryhmien haasteeseen ja palkannut seuraavan uhkausvideonsa ohjaajaksi amerikkalaisen Spike Jonzen.
”Siitä tulee tiukkaa shittiä”, kommentoi ryhmä.

Kategoriat
Kulttuuri Viikonvaihde

Euroopan lomaparatiiseja 1 — Katynin metsä

Lehden kesäisessä matkailusarjassa tutustutaan Euroopan suosittuihin lomakohteisiin. Ensimmäisenä on vuorossa idyllinen Katynin metsä Moskovan länsipuolella.
(KOZELSK) Suomalaisen henkinen koti on puiden keskellä, honkien huminassa. Vain metsän siimeksessä suomalainen saa rauhan maailman melskeeltä ja kiireeltä. Vaan kotomaan metsämaisemaakin halkovat jo pikitiet ja kännykkämastot varjostavat kelopuita. Siksi lähdimme etsimään oikeaa rauhan ja tasapainon tunnetta idästä, aivan ”vanhan mantereen” laitamilta.
Katynin metsä sijaitsee Moskovasta parisataa kilometriä länteen, kohti Valko-Venäjän rajaa. Liki koskematon metsämaisema tuo heti ensisilmäyksellä rintaan syvän vapautuksen tunteen. Vihreä paratiisi, sitä tämä todellakin on. Oppaani Andrzej Kieslowski huomauttaakin, että Katynin metsä on ollut suosittu vierailukohde jo vuosikymmenten ajan. Erityisesti puolalaiset ovat ihastuneet paikkaan.
”Niin sotilaat kuin älymystönkin edustajat kävivät täällä usein rentoutumassa, ajoittain heitä saattoi olla täällä samanaikaisesti jopa tuhansia”, Kieslowski kertoo vaeltaessamme ikihonkien keskellä.

”Jääneet pysyvästi”

Puolalaisia veti Katyniin venäläisten tunnettu vieraanvaraisuus. Lisäksi monet saivat kutsuja tulla katsomaan ihmeellistä metsää.
”Usein kutsu oli niin painokas, että se oli jo tavallaan määräys”, naureskelee Kieslowski. Hän painottaa, että kutsuista vastasivat nimenomaan venäläiset, eivät saksalaiset, kuten joskus on yritetty virheellisesti väittää.
”Venäläisetkin joskus vaatimattomuuttaan sanoivat, että saksalaisten ansiota kaikki, mutta iivanahan siinä taustalla kuitenkin hääri”, Kieslowski selostaa. Jotakin metsän lumovoimasta kertoo se, että monet puolalaisista vieraista jäivät sinne jopa pysyvästi. Kieslowskin mukaan mittavin tällainen ”paluu metsään” tapahtui huhti–toukokuussa 1940 kun jopa noin 5 000 puolalaista upseeria jäi metsän suojiin.
”Niin monet ovat jääneet tänne lepäämään pysyvästi”, nostalgisoi Kieslowski kyynel silmäkulmassaan.
EIkä ihme. Katynin lehdoissa käyskennellessä stressi ja maiset huolet unohtuvat. Linnut laulavat, puut humisevat ja valkoisiksi vaalenneet luut narskuvat leppoisasti saappaankantojen alla.

Kategoriat
Kulttuuri

Kulttuuriministeriön työryhmä ottaa käsittelyyn kirjailijoita

(LAUKAA) Kulttuuriministeriö ottaa syksyn aikana käsittelyyn neljästä viiteen kirjailijaa ympäri Suomen. Kirjailijoiden nimiä ei haluta paljastaa, mutta kaikkia yhdistää se, että he ovat kritisoineet kultturiministeriötä sen taipumuksesta tukea vain jo kanonisoituja taiteilijoita ja unohtaa kaikki, mikä ei ollut avant gardea jo viisikymmentäluvulla.
Kyllä niitä muutamia käsittelyyn otetaan. Meillä on isoja miehia palkattu ihan sitä varten. Kattotaan sitten, että miten se kritiikki jälkikäteen kulkee”, kuvailee ministeriön toimia kulttuuriministeri Tanja Karpela. ”Turpaansa saavat”, hän tarkentaa käsittelyn kulkua.
Kulttuuriministerin innoittamina monet muutkin ministeriöt ovat alkaneet suunnitella erilaisia käsittelymalleja. Ainakin Valtiovarainministeriö aikoo ottaa käsittelyyn työttömät, Puolustusministeriö ulkomaat ja Liikenne- ja viestintäministeriö internet-pohjaiset pienjulkaisut toimittajineen.

Kategoriat
Kulttuuri

Punainen lanka löytyi — ja katosi

(LEPPÄVIRTA) Punainen lanka löytyi tänään iltapäivällä Pohjois-Savosta, Leppävirran kunnasta. Lanka oli ollut kateissa jo ”helevatan pitkään”, huokaisee kunnansihteeri Aarne Pursi.
Punainen lanka näyttäytyi lyhyesti yhden kuntalaisen tunkiolla, jossa kyseinen kuntalainen oli ollut ulkotöissä.
”Niin se Mirja sitä kertoil, että punanen ol ja kirkas ja pannahisen sukkela. Varsinainen performanssihan siitä ol syntyä, ku ihan vitun lihava Mirja ol syöksynä langanrutjakkeen perrään sinne kaikkeen sontaan ja paskaan”, Pursi tyrskii.
Tätä ennen punaisesta langasta oli kirjattu viimeiset havainnot Iisalmessa helmikuun puolivälissä. Silloin lankaa luultiin erheellisesti loukkaantuneen jäniksen verivanaksi lumihangessa.
Leppävirran kunnanvirastossa ollaan kiinnostuneita punaisen langan liikkeistä. Mahdollisista havainnoista pyydetään ilmoittamaan kunnansihteeri Aarne Purrelle.

Kategoriat
Kulttuuri

Kohutaiteilija vaihtoi surrealismiin — poltti kirahvin

(HUITTINEN) Rankoista taiteellisista avauksistaan tunnettu Teemu Mäki on Lehden saamien tietojen mukaan vaihtamassa tyylisuuntaa. Videokollaasit saavat väistyä surrealismin tieltä. Ensimmäisessä uutta suuntaa edustavassa tilataideteoksessaan ”Poltettu maa” Mäen on tarkoitus polttaa kirahvi.
Huhut tempauksesta ovat jo ehtineet nostattaa laajan vastustusmyrskyn. Teoksen esittämistä vastaan on kerätty pikapikaa adressi, jonka taustavaikuttajina ovat toimineet mm. Kukkahattu ry, Tekopyhät mutta oikeassa ry, Halpa julkisuus -liitto sekä harvemmin julkisuudessa esiintynyt maan johtavista käyttäytymiskouluttajista, tyylipoliiseista sekä makutuomareista koostuva yhteenliittymä Ihan Vitun Turha Joukko.

Kategoriat
Kulttuuri

Kesätettearin kävijämäärät jäänevät tänäkin vuonna vaatimattomiksi

(NUUKSIO) Nuuksiolaisen Pänkäjärven kesäteatterin ohjelmisto on edellisvuosien tapaan sangen suppea. Yleisöäkään ei juuri paikalle odoteta mihinkään kesän kuudestatoista näytännöstä. Kesän mittaan nähdään kaikkiaan kaksi näytelmää, joista molemmat on kirjoittanut teatterin vetäjä Richard Wagner yhdessä vaimonsa Gunhilden kanssa. Gunhilde Wagner myös ohjaa molemmat näytelmät.
Näytelmistä ensimmäinen, Ring eli Nibelungen sormus koostuu itse asiassa neljästä pienemmästä musiikkinäytelmästä nimiltään das Rheingold, die Valküre, Siegfried ja Götterdämmerung. Kirjoittaja itse pitää työtä melko onnistuneena. ”Kyllähän tämä liki vuorokauden yhteispituus varmaan silti vähän kävijöitä syö. Toisaalta väliajoilla on tarjolla mehua ja keksejä tuolta buffetin puolelta navetassa”, esittelee Wagner.
Kesän toinen kantaesitys, Also sprach Zarathustra perustuu toisen Nuuksionkyläläisen ja molempien näytelmien pääosan esittäjän Friedrich Nietzschen tekstiin. Nietzschen itsensä mukaan tekstissä pyritään kyseenalaistamaan koko Platonista lähtevä länsimaisen filosofian perinne ja eritoten kristillinen ”orjamoraali”, kuten Nietzsche leikkisästi asian ilmaisee. ”Jumala on kuollut!”, tiivistää hän näytelmän sanoman.
Molempien teatterin puuhamiesten mukaan tämän kesän kävijämääriä verottanee entisestään sateinen sää.

Kategoriat
Kulttuuri

Houkutteleeko Raamattu nuoria saatananpalvonnan pariin?

(LAHTI) Vanha keskustelu siitä, houkutteleeko Raamattu lapsia ja nuoria saatananpalvonnan pariin on taas roihahtanut uuteen hehkuun. Keskustelu alkoi, kun Ilta-Lehti raportoi Juuttaan seurakunnan kappalaisen Hillevi Orvaksen takavarikoineen rippikoululeiriläisiltä useita epäilyttäviä kirjoja, jotka lähemmässä tarkastelussa osoittautuivat Raamatuiksi.
Järkytyin siitä sisällöstä moneksi päiväksi”, kuvailee Orvas. ”Kuolleet heräävät henkiin, pahat henget riivaavat ihmisiä, odotellaan päivää, jolloin kaikki ruumiit kaivautuvat ylös haudoistaan. Kerta kaikkiaan hirvittävää”, puuskahtaa tuohtunut kappalainen.

Vahvat kannat puolesta ja vastaan

Keskustelu aiheesta virisi nopeasti eri lehtien yleisöosastoilla. Raamatun puolustajat vetosivat teoksen pohjimmiltaan korkeaan moraaliseen sisältöön ja tärkeään osaan länsimaisen kulttuurin kehityksessä, kun taas vastustajat viittasivat useisiin väkivaltakohtauksiin ja selkeisiin okkultismiviittauksiin. Jopa kirjan julkaisemista vaadittiin tulevaisuudessa kiellettäväksi. Raamattu on tätä nykyä kuitenkin edelleen maailman julkaistuin ja ostetuin kirja.
Yksiselitteistä päätöstä keskustelulle tuskin saadaan, niin voimakkaasti Raamattu mielipiteet jakaa. Jopa Paavi on ilmoittanut hyväksyvänsä täysin Raamatun julkaisemisen huolimatta sen ilmeisen pakanallisesta sisällöstä. Hän ei Vatikaanin tiedotteen mukaan usko, että silkka asioiden pohtiminen vielä viekoittelisi ketään sielunvihollisen polulle.

Tutkimukset esittelevät synkkää satoa

Paavi ei kenties kuitenkaan ole tutustunut tuoreeseen englantilaistutkimukseen, jonka mukaan liki kaikki saatananpalvojiksi ilmoittautuvat teini-ikäiset ovat lukeneet Raamattua jossain elämänsä vaiheessa. Jumalan karitsat -yhdistyksen puheenjohtaja Hilda Ylivainion mukaan näitä tuloksia ei saisi jättää liian vähälle huomiolle.
”Kyllä se on vain ajan kysymys, milloin Suomessakin alkaa vakituisesti uhriveitsi heilua, ellei tästä saastasta päästä eroon”, vaahtoaa Ylivainio. ”Olen kuullut, että monissa kouluissa järjestetään aivan oppituntejakin, joissa nimenomaan tätä raamattua luetaan ja sitä mietitään. Mitä tämmöinen tekee nuorelle, sitä ei voi kuin arvailla. Tai kysyä meiltä.”

Kategoriat
Kulttuuri

Virsikaraokessa kahinoita

(YLÄ-VÖYRI) Ylä-Vöyrin seurakunnassa kuohuu jälleen. Viime kuussa seurakunta nousi puheenaiheeksi kiivasluonteisen oravajahtinsa seurauksena, nyt Jaakobin painiksi on muotoutunut käsistä riistäytynyt virsikaraoke.
”Onhan näitä virsikaraokeja järjestetty jo vuosia muissakin seurakunnissa, mutta täällä seurakuntalaiset ovat villiintyneet siitä ihan tarpeettomasti. Tämän lauantain karaokessa tuli jo ensimmäinen henkilövahinko”, Ylä-Vöyrin seurakunnan kappalainen Urkki Hientaus kertoo puna kasvoillaan.
Suosikkivirsiksi ovat odotetusti nousseet Kosketa minua Henki (125) ja Vaiti kaikki palvokaamme (228). Lauantainen kahnaus sai alkunsa, kun isokokoinen aktiiviseurakuntalainen Wäinö Kela luonnehti toisen seurakuntalaisen Hillevi Faströmin esitystä ”jumalattoman huonoksi, helvetilliseksi kiirastuleksi”. Faström esitti virren numero 429, Ylitse kaikkien rajojen. Faström hyökkäsikin Kelan kimppuun käsilaukustaan nappaamalla virsikirjalla hurjasti miestä takoen.
”Olihan se Hillevin esitys ihan kuin itse piru olisi naisen riivannut, mutta eipä se Kelan omakaan show mikään nautinto ollut. Siinä kiitettiin Herraa, kun saatiin viimeinen rivi pois ruudusta”, Hientaus vertaa.
Ylä-Vöyrin seurakunta aikoo etsiä vapaaehtoisia vartijoita loppukesän virsikaraokeiltoihin. Ylä-Vöyrin vapaapalokunta (Y-V VPK) on jo lupautunut auttamaan.