Kategoriat
Kotimaa

Alkoholi on työikäisten yleisin elinsyy

(PRESSIKLUBI) Alkoholi on noussut 15–64-vuotiaiden suomalaisten yleisimmäksi syyksi elää. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan alkoholi on tärkein elinsyy 53 prosentille työikäisistä suomalaista.
Yhteensä viinan voimalla itseään ja elämäänsä sieti viime vuonna noin kaksi miljoonaa suomalaista. Heistä yli puolet oli keski-ikäisiä miehiä.
”Ei näitä lukuja selvin päin kestä”, tiivisti tutkimuksen tulokset Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jouko Viinamäki.

Kategoriat
Kotimaa Sää

Lumi yllätti miehen

(NÄRPES) Närpiöläinen Janis Petke yllättyi perjantaina.
”Voi vittu. Lunta”, sutkautti mainiona seuramiehenä tunnettu Petke lastatessaan koivuhalkoja Hummerinsa takaluukkuun.
”Perkele, tulipas yllätyksenä”, sai Petke vielä sanottua.
Tapahtumasta järkyttyneenä Petke ajoi kotiinsa reilua ylinopeutta ja joutui tiukassa kurvissa läheltä piti -tilanteeseen, josta ei kuitenkaan seurannut onnettomuutta.
”Saatana, että olikin hämmentävä homma”, purki Petke tuntojaan vaimolleen kotiin päästyään.
Lehden saamien tietojen mukaan Petke harkitsee pitkiin kalsareihin siirtymistä jo ennen marraskuun vaihdetta.
”Olipas yllätys”, häkeltynyt mies tuumasi vielä.

Kategoriat
Kotimaa

Luki lööpin – PIESTIIN SAIRAALAKUNTOON!

(HELSINKI) 53-vuotias mies mukiloitiin pahoin Helsingin keskustassa eilen iltapäivällä. Mies oli ollut lukemassa elintarvikekioskin oveen kiinnitettyä iltapäivälehden lööppiä, kun tuntematon nuorempi mieshenkilö oli jostain syystä käynyt häneen käsiksi. Mies onnistui pakenemaan päällekarkaajaltaan, mutta kulman takana ex-vaimo sytytti hänet tuleen.
Paikalla olleet hälyttivät paikalle poliisin, mutta ennen näiden saapumista mies pahoinpideltiin metalliputkella, joutui kolmoismurhan uhriksi kotiovellaan, ammuttiin matkalla töihin ja päätyi rajuun seksiin, huumeiden käyttöön ja väkivaltaan Tiina Jylhän kanssa.
Poliisi kaipaa mahdollisten silminnäkijöiden tietoja myös Matti Nykäsestä.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Myös suomalaisedustajat maksaneet pimeästi

Joka neljäs suomalaiskansanedustaja myöntää maksaneensa joskus pimeästi teettämästään työstä.
Keskustan Petri Neittaanmäki oli tarjoutunut maksamaan osan remonttimiehen palkasta antamalla tälle alkuperäiskappaleita pitämistään keskustapuolueen linjaa käsittelevistä puheista. Remonttimies kuitenkin kieltäytyi ammattietiikkaansa vedoten.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on Lehden saamien tietojen mukaan maksanut pimeästi siivoojalle. Räsänen perustelee tekoaan sillä, että kristillisdemokraattien tavoitteena on johdattaa Suomi takaisin pimeään keskiaikaan.
Kenties pimeimmin työstä on maksanut kokoomuksen Ben Zyskowicz, joka maksoi 1980-luvun lopulla useita kertoja lapsenvahdin palkkion mustaan PVC-haalariin pukeutuneena. Hän myös lauloi koko maksutoimituksen ajan juutalaista kansansävelmää Hava Nagilah.
”Se oli kyllä todella pimeää. Käyn vieläkin psykiatrilla”, päivittelee nimettömänä pysyttelevä lapsenvahti.

Kategoriat
Kotimaa

Siviilipalvelusmiesten koulutus Lappeenrantaan

(LAPPEENRANTA) Sisäministeriö kaavailee yhdessä puolustusvoimien kanssa siviilipalvelusmiesten koulutuksen siirtämistä Lappeenrantaan. Huhtiniemeen sijoitettavaan koulutuskeskukseen olisi tarkoitus sijoittaa ensi vuoden perääntymisvaiheesta alkaen kaikki asepalveluksesta kieltäytyvät, siis siviilipalvelusmiesten ohella etenkin totaalikieltäytyjät.
Puolutusvoimien tiedotteen mukaan myös ”kasa epäsotilaallisia kommareita ja homoja” siirretään eri puolilta Suomea palvelemaan Huhtiniemessä, sillä tiedotteen mukaan ”Tuossa juuri oli kaiken sen inhottavan henkilöitymä, joka oli tehnyt armeijasta karkurilauman.” Sisäministeri Kari Rajamäki luottaa vahvasti Lappeenrannan kaupungin perinteisiin alalla.
”Miehet! On kysymys Suomesta täälläkin… nytkin…” Toteaa Rajamäki kuljeskellen hetken tarkoituksettomasti:
”Seis! Minkä mies menee? Pysähtykää! Viimeisen kerlran, pysähtykää!” huikkaa Rajamäki vielä Inaria kohti painavalle sotamies Viirilälle.
Koulutuksen siirtyessä Lappeenrantaan myös sen sisältö muuttuuu. Koulutuskeskuksessa siviilipalvelusmiehet koulutetaan kaivamaan kuoppia ja seisomaan kuopan reunalla. Myös totaalikieltäytyjät suorittavat osan vankeusrangaistuksestaan kuopan reunalla seisomalla. Kommunistit on tarkoitus ampua heti.

Kategoriat
Kotimaa Paavi

Lappeenrannan Huhtiniemestä löytyi joukkopaavi

(LAPPEENRANNAN HUHTINIEMI) Lappeenrannan Huhtiniemessä tehdyissä kaivauksissa on paljastunut yhdentoista ihmisen joukkopaavi. Joukkopaavi on päätynyt maan poveen luultavasti jatkosodan lopulla.
Oikeushammaslääkäri Helena ”Beach” Rannan mukaan Lappeenrannan Huhtiniemen löytö on merkittävä, mutta ei silti täysin poikkeuksellinen.
”Joukkopaaveja käytettiin varsin yleisesti Suomessa vielä 1940-luvun alussa. Sodan jälkeen ne jäivät muutamassa vuodessa pois käytöstä”, totesi Ranta Lappeenrannan Huhtiniemessä.

Kategoriat
Kotimaa

Katollisuus vastatuulessa pääkaupunkiseudulla

(VANTAA) Pääkaupunkiseudun kirkoilla on edelleen suuria vaikeuksia säilyttää katollista statustaan. Jo aiemmin saman kohtalon kokeneen Porvoon kirkon lisäksi myös Vantaan Kaivokselan kirkko joutui luopumaan katollisuudesta varhain sunnuntaiaamuna.
”Voidaan jo sanoa, että katollisia kirkkoja uhkaa kato” luonnehti tilannetta naapurinsa kotoa aamulla tavoitettu kardinaali Seppo Mäkinen
”Erityisen huolestuttavana voidaan pitää aivan viime aikojen suuntausta, jossa katon ohella menevät myös sisäseinät ja kaikki irtaimisto” summaa Mäkinen.
Monet kansalaisjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa myös palaneiden kirkkojen kunnostustöiden hinnasta. Kirkon kunnostaminen on kuitenkin aina toteutettava ensi tilassa, sillä kirkossa huolehditaan useista välttämättömistä asioista, kuten.

Kategoriat
Kotimaa Talous

Markkinat ottivat hedelmöityshoitopäätöksen vastaan rauhallisesti

(HELSINKI) Rahamarkkinoilla ja pörssissä eduskunnan päätös sallia hedelmöityshoidot kokoomusta ja keskustapuoluetta äänestäville heteropariskunnille, luterilaisen kirkon jäsenille ja yksin eläville kristillisdemokraateille otettiin vastaan rauhallisesti.
Pörssi jatkoi perjantaina varovaista nousuaan lähinnä Nokian vanavedessä. Vaihtokärjessä Metso otti pientä takapakkia eilisen nousun jälkeen. Öljyn ja kaasun hinnassa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Alan keskusliiton mukaan epävarmuus markkinoilla jatkuu edelleen, vaikka rauhoittuikin hieman äänestyspäätöksen selvittyä.
Eduskuntatalon edessä järjestettyjä mielenosoituksia lukuun ottamatta eduskunnan päätös sallia hedelmöityshoidot kokoomusta ja keskustapuoluetta äänestäville heteropariskunnille, luterilaisen kirkon jäsenille ja yksin eläville kristillisdemokraateille on otettu koko maassa vastaan tyynesti. Alkuperäisveikkailuissa sallivan linjan pelättiin johtavan muun muassa Niilin kuivumiseen, verenvuotoihin, sammakkojen valtausyrityksiin ja syöpäläisten, sääskien, paarmojen, karjaruton, ankarien paiseiden, rakeiden, heinäsirkkojen ja lopulta kolmen päivän täydellisien pimeyksien voimakkaaseen lisääntymiseen.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Salliva linja voitti eduskunnan hedelmöityshoitoäänestyksessä

(HELSINKI) Kokoomusta ja keskustapuoluetta äänestävät heteropariskunnat, luterilaisen kirkon jäsenet ja yksin elävät kristillisdemokraatit voivat vastaisuudessakin saada hedelmöityshoitoja Suomessa. Eduskunta ratkaisi kiistellyn kysymyksen perjantain äänestyksessä selvin lukemin 105-83.
Sallivan linjan kannattajat riemuitsivat tuloksen selvittyä ja ylistivät suomalaisen yhteiskunnan vapaamielisyyttä. Eduskunnan eteen kokoontuneet polvirukoilijat puolestaan ilmaisivat surumielisyytensä päätöksen johdosta.
”On vaara, että nyt muodostuu lisää näitä tällaisia niin sanottuja porvarillisesti ajattelevia normiheteropariskuntia. Ja jokainenhan tietää, mitä siitä seuraa. Kyllä perheessä täytyy olla isän malli”, painotti polvirukoilija Harri-Kari Jaskari-Häkämies.

Kategoriat
Kotimaa

Enemmistö suomalaisista yhä natoa vastaan

Kolme neljästä suomalaisesta suhtautuu edelleen kielteisesti natoon, ilmenee Suomen Gallupin lokakuun alussa tekemästä mielipidemittauksesta. Natoon eli aviomiehen sisareen suhtauduttiin huomattavasti kielteisemmin kuin esimerkiksi lankoon tai enoon.
”Yleisimpinä syinä nato-vastaisuudelle olivat naton mieltäminen ’yhdeksi vitun horoksi’, ’hirveäksi noidaksi’ sekä se, että naton pankkilainan takaaminen oli syössyt vastaajan perheen mittaviin velkoihin”, kertoo Suomen Gallupin tutkimusjohtaja Mielikki Pitenius.
Kielteisintä suhtautuminen natoon on vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajien keskuudessa. Naiset suhtautuvat natoon kielteisemmin kuin miehet, mikä Piteniuksen mukaan selittyy sillä, että naisilla on miehiä useammin aviomies ja siten mahdollisesti myös nato.
Suurimpien sanomalehtien päätoimittajien nato-näkemykset eroavat suomalaisten yleisestä kannasta. Ylen haastattelututkimuksen mukaan päätoimittajat suhtautuvat aviomiestensä sisariin erittäin myönteisesti.