Kategoriat
Kotimaa

Nollatutkimuksen huippuyksikkö Jyväskylään

(JYVÄSKYLÄ) Suomen Akatemian rahoittama Nollatutkimuksen huippuyksikkö siirtyy Jyväskylän yliopiston yhteyteen. Aikaisemmin Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistojen yhteydessä toiminut tarpeeton suojatyöpaikkavaranto vastaanotettiin Keski-Suomessa riemulla.
”Tämä takaa sen, että seuraavien viiden vuoden aikana Jyväskylä johtaa tuottamatonta, itsenäistä tutkimusta ICT-teknologioiden, kehitys- ja parapsykologian, spåralogian sekä höpsismin aloilla”, sanoi yliopiston rehtori Aino Sallinen.
Ensi töikseen Sallinen ilmoittikin käynnistävänsä tutkimukset ylipainon vaikutuksista lihavuuteen, julkisen liikenteen ja bussimatkustamisen sosiologisista merkityksistä sekä Jallun ruotsinkielisestä lukijakunnasta vuosina 1975–76. Yliopiston dosentit, professorit ja muu henkilökunta juhlisti ilosanomaa ryömimällä ulos kammioistaan auringonvaloon vajaan 15 minuutin ajaksi.

Kategoriat
Ulkomaat

Valta siirtyy Irakissa Ur-Quaneille

(BAGDAD) Irakissa on tapahtunut jälleen uusi vallansiirto, yllättävästi vain muutama päivä edellisen jälkeen. Ylin toimeenpano-, tuomio- ja lainsäädäntövalta siirtyi ulkoavaruuden Ur-Quan-herralajille tänään kello 4.00 paikallista aikaa. Irakin presidentti Ghazi Jawar kuvaili vallansiirtoa ”historialliseksi päiväksi, onnelliseksi päiväksi, jota kaikki irakilaiset ovat odottaneet”.
”Irak on vain ensimmäinen askel valloituksellemme. Pian tulemme orjuuttamaan kaikki Maan asukkaat!” sanoi Irakin uusi vallanhaltija Lord 13 vihreästä Dreadnought-aluksestaan käsin. Ensi töikseen uusi hallitsija asensi valtion päälle punaisen orjakilven.

Kategoriat
Urheilu

Kreikka hävisi Euroopan mestaruuden

(LISSABON) Kreikka hävisi jalkapallon EM-finaaliottelun Portugalille lukemin 1–0 oikeudenmukaisessa rinnakkaisulottuvuudessa pelatussa pelissä. Voittomaalin puski Portugalin kapteeni Luis Figo 105. minuutilla. Portugalin voittoa saksalaisittain pelanneesta Kreikasta pidettiin laajalti oikeudenmukaisena ratkaisuna.
Kreikan valmentaja Otto Rehhagel myönsi joukkueensa pelanneen koko kisojen ajan ärsyttävällä tavalla. ”Pelasimme masentavan huonoa jalkapalloa, jonka ainoa tarkoitus oli varmistaa voittomme”, sanoi valmentaja. Kreikkalaiset jalkapallofanit myönsivät joukkueensa olleen lähinnä rasittava ja ilmaisivat tyytyväisyytensä lopputulokseen.
Myös ylijumala Zeus yhtyi jalkapallon ystävien mielipiteeseen kautta maailman. ”Paska joukkue, paskaa peliä”, sanoi Olympos-vuorelta tavoitettu jumalolento.

Kategoriat
Urheilu

Kimi Räikkönen ei keskeyttänyt

(MAGNY COURS) Vastoin kaikkia odotuksia Kimi Räikkönen ei keskeyttänyt tänään ajoaan Ranskan GP:ssä. ”En ymmärrä mikä meni vikaan”, kommentoi silminnähden pettynyt Räikkönen jälkikäteen. Seitsemäntenä maaliin tullut Räikkönen yritti keskeyttää kolmeenkin otteeseen, 11., 28. ja 47. kierroksella. ”Ilmeisesti uusi auto ei jääkään varikolle samaan tapaan kuin entinen”, sanoi Räikkönen.
Aiemmin tänä vuonna Kimi Räikkönen on onnistuneesti keskeyttänyt kilpailun viidesti. Ranskan GP oli jo kolmas perättäinen kilpailu, jossa Räikkönen joutui ajamaan autonsa maaliin asti. Tänä vuonna Räikkönen on lisäksi keskeyttänyt mm. Hesarin tilauksen, yhdynnän ja edellisen puhujan.

Kategoriat
Kotimaa

Hysteerikot varautuvat ylilyönteihin

(YLIVIESKA) Suomen hysteerikot ry varautuu ylireagoimaan ensimmäiseen Suomessa tavattuun scrapie-tapaukseen. ”Lampaan ostoboikotti on jo käynnistymässä, kansanedustajille on kirjoitettu ja maatalousministerille soitettiin kolmelta aamuyöllä, eli aika hyvältä näyttää”, sanoi yhdistyksen puheenjohtaja Luulo T. Kondrikko.
Viranomaisten mukaan tauti ei ole todennäköisesti leviämässä kovin laajalle, sillä kyseisen tilan ja kahden muun siihen kytköksissä olleen tilan lampaat lopetetaan ja lampolat suljetaan. Kondrikon mukaan viranomaisten toimet ovat liian ”vähän, liian myöhään”. ”Vaimo, lapset, sukulaiset ja työtoverit on jo vannotettu pitämään näppinsä irti kaikesta lihasta seuraavan vuoden ajan ja muuttamaan Tanskaan heti tilaisuuden tullen”, kaasunaamaria käyttänyt Kondrikko sanoi.
”Itse aion näin alkupaloiksi lopettaa hengittämisen ja veren kierrättämisen ruumiissani ainakin viikon–parin ajaksi, kunnes tilanne selviää”, puheenjohtaja totesi läpinäkyvästä kupla-asunnostaan käsin.

Kategoriat
Ulkomaat

Schwarzenegger oppi puhumaan

(LOS ANGELES) Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger (47) on sanonut ensimmäisen sanansa. Viranomaislähteet raportoivat itävaltalaissyntyisen Schwarzeneggerin kutsuneen vaimoaan Maria Shriveriä äidiksi. ”Mama”, kuvernööri sanoi.
”Olemme todella iloisia Arnoldin nopeasta kehityksestä. Vielä toissapäivänä hän jokelteli merkityksettömiä fraaseja, kuten ’I vill be bock’, ’tehminal dehficit’ ja ’cyclikal conhstipation’ ja nyt hän juttelee kuin ei mitään”, sanoi Schwarzeneggerin poika Christopher (6).
Raporttien mukaan kuvernööri osaa jo seurata seurata kohteita silmillään, kannatella päätänsä ja kävellä lyhyitä matkoja. Kouluun Schwarzenegger päässee kahden tai kolmen vuoden kuluttua.

Kategoriat
Kotimaa

Pirun Ystävät ry huolissaan jäsenmäärän laskusta

(SAARI) Pirun Ystävät ry on huolissaan eri satanistiliikkeiden jäsenmäärien laskusta. ”Saatanan kirkosta eroaminen on saanut suoranaisia karnevalistisia piirteitä, kun kansalaiset voivat tulostaa internetistä valmiin kaavakkeen ja erota käden käänteessä”, sanoi tiedottaja Guiro Rytmimuna-Marakassi Lehden haastattelussa.
Viime aikoina kristittyjen määrä on ollut yhäti kasvussa, kun taas perkeleelle pikkusormensa antaneiden lukumäärä on kutistunut liki olemattomiin. Luciferin kannattajien mukaan kyse on ”paskasta tuurista” ja ”siitä helvetin Mel Gibsonin leffasta”. Myös erilaiset trendiuskonnot, halvat lentoliput ja Atkinsin dieetti ovat nakertaneet Vihtahousun kannatusta.
Liikkeen edustajat vetoavatkin nyt Suomen kansan alhaisimpiin tuntoihin, jotta ikuiseen kadotukseen tähtäävien määrät saataisiin kasvuun. Pirun Ystävät ryn Kadotus 2005 -projektin visiona on saada vähintään 66,6% prosenttia maamme asukkaista ottamaan pedon merkki, ratsastamaan luudalla tai syömään pikkuvauvoja ensi vuoteen mennessä. ”Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, palamme infernon happojärvissä iäti ja taas iäti jo reilun 12 kuukauden kuluttua”, sanoi punasilmäinen Rytmimuna-Marakassi.
Pohjimmiltaan Ison Kehnon kannattajat ovat kuitenkin toiveikkaita. ”Perkeleen kirkosta eroamisiin pätee sama kuin pörssikursseihin: mikä menee ylös, tulee myös alas”, Rytmimuna-Marakassi muistutti.

Kategoriat
Sähkeet

Ulkomaan sähkeitä

Lukashenko: Sananvapaus kunniaan — Hullujen Diktaattoreiden Konferenssissa puhunut Valko-Venäjän presidentti Aleksander Lukashenko sanoo sananvapauden olevan maassaan nyt paremmalla tolalla kuin koskaan. Lukashenkon myöhään eilen illalla HDK:ssa pitämästä tiedotustilaisuudesta ei ollut henkiinjääneitä.
Cheneyn kiroilu ”ihan läppä vaan” — Viime viikolla kongressissa hermonsa totaalisesti menettänyt Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheney sanoi vittuilunsa olleen ystävällismielistä herjaa. ”Minä puhuttelen ihmisiä usein kyrpärei’iksi, huora-aivoiksi ja demokraateiksi”, toimittajia hauskuuttanut Cheney sanoi.
Vastanaineet söivät toisensa — Ystävät, sukulaiset ja kuokkavieraat seurasivat avuttomana vierestä keskinäisen itsemurhasopimuksen tehneen pariskunnan kannibalistista huikopalaa Venetsiassa.

Kategoriat
Sähkeet

Sähkeuutisia sunnuntailta

Nihilisti menetti uskonsa — Sammatin virallisena vihaisena nuorena naisena tunnettu Gilgamesh Turonperä (15) on sanoutunut irti nihilismistään. ”Musta alkoi tuntua että johdonmukaisena kaikkien arvojen kieltäjänä mun piti kieltää myös arvojen kieltäminen”, kommentoi Turonperä päätöstään.
Poika tuijotti rintoja — Yöllisestä ejakulaatiostaan uutta itsevarmuutta saanut sieviläinen Tero-Petteri Pettero (14) tuijotti rohkeasti luokkatoverinsa Riina-Maijan rintoja tänään koulussa. ”Noita ku pääsis puristelemaan”, heräävän libidonsa sumentama Pettero raportoi myöhemmin kavereilleen.
Perhe söi itsensä — Suku seurasi avuttomana vierestä ydinperheen kannibalistista huikopalaa Porvoossa.

Kategoriat
Seksivau

Kohumissin kommentit säväyttivät

Kohumissi Kati Ska kohauttaa jälleen Suomen kansaa. Lehden haastattelussa Ska paljasti hätkähdyttäviä seikkoja tulevista suunnitelmistaan. ” ”, Ska sanoi.
Tämän lisäksi Ska valotti menneisyytensä mystisiä toilailuja. ” ”, hän kommentoi. Myös politiikasta ja modernista taiteesta kohumissillämme oli vankat mielipiteet. ” ” ja ” ”, lateli hän toimittajallemme.
Juhannussuunnitelmatkin Kati Skalla ovat selvät. ” ”, hän sanoi.