Kategoriat
Kulttuuri

Kesätettearin kävijämäärät jäänevät tänäkin vuonna vaatimattomiksi

(NUUKSIO) Nuuksiolaisen Pänkäjärven kesäteatterin ohjelmisto on edellisvuosien tapaan sangen suppea. Yleisöäkään ei juuri paikalle odoteta mihinkään kesän kuudestatoista näytännöstä. Kesän mittaan nähdään kaikkiaan kaksi näytelmää, joista molemmat on kirjoittanut teatterin vetäjä Richard Wagner yhdessä vaimonsa Gunhilden kanssa. Gunhilde Wagner myös ohjaa molemmat näytelmät.
Näytelmistä ensimmäinen, Ring eli Nibelungen sormus koostuu itse asiassa neljästä pienemmästä musiikkinäytelmästä nimiltään das Rheingold, die Valküre, Siegfried ja Götterdämmerung. Kirjoittaja itse pitää työtä melko onnistuneena. ”Kyllähän tämä liki vuorokauden yhteispituus varmaan silti vähän kävijöitä syö. Toisaalta väliajoilla on tarjolla mehua ja keksejä tuolta buffetin puolelta navetassa”, esittelee Wagner.
Kesän toinen kantaesitys, Also sprach Zarathustra perustuu toisen Nuuksionkyläläisen ja molempien näytelmien pääosan esittäjän Friedrich Nietzschen tekstiin. Nietzschen itsensä mukaan tekstissä pyritään kyseenalaistamaan koko Platonista lähtevä länsimaisen filosofian perinne ja eritoten kristillinen ”orjamoraali”, kuten Nietzsche leikkisästi asian ilmaisee. ”Jumala on kuollut!”, tiivistää hän näytelmän sanoman.
Molempien teatterin puuhamiesten mukaan tämän kesän kävijämääriä verottanee entisestään sateinen sää.

Kategoriat
Viikonvaihde

Onko eläin paha?

Voiko eläin olla sinällään paha, vai kulkeeko se vain vaistojensa mukana? Kysymykseen hakevat vastausta kirkonmies, tiedemies ja lehtimies.
(HELSINKI) Eläinhyökkäykset niin koti- kuin villieläintenkin taholta saavat näyttävästi tilaa iltapäivälehtien palstoilta. Helposti syntyy mielikuva, että eläin on luonnostaan jotain, mitä tulee pelätä, jotain vaarallista. Helsingin piispa Juhana Ensimmäisellä on asiasta oma mielipiteensä. ”Sielunvihollisesta! Sielunvihollisesta on se peto! Paha! Paha! Tuhannesti paha!” kuvailee Ensimmäinen suhtautumistaan eläimiin.

Tiede ja usko

Asiaan voidaan kuitenkin ottaa myös tieteellisempi katsanto. Eläinten käyttäytymisestä ihmisen läheisyydessä viime vuonna väitellyt Af Graan on tutkinut alaansa jo kymmenen vuoden ajan. ”Pahoja ne ovat, eläimet”, toteaa hän. ”Pahoja. Pahoja luita myöten. Tarkoituksella ihmisten kimppuun käyvät, sudet ja karhut etenkin. Puun takana väijyvät, siinä ei kuoliaaksi tekeytyminen auta. Verta ne haluavat, pedot!”
”Käärme! Käärme!” huudahtaa piispa Ensimmäinen sivummalta.
Monet viimeaikaiset tutkimukset tosiaan osoittavat, että eläinten hyökkäykset kotieläinten tai ihmisten kimppuun johtuvat nimen omaan eläinten luontaisesta pahuudesta. Graan muistuttaa kuitenkin, ettei kaikkien eläinten tule kärsiä siitä, että useimmat ovat pahoja.
”Pienet puput! Voi tavaton, kun ne on herttaisia ja kilttejä. Ja sudet ne niitäkin syö! Siinä sen näkee, jumalauta!” hän täydentää. Ensimmäinen karkaa ulos ovesta huutaen mennessään herjaavia nimiä.

Ihmisten kuuluu tietää

Yhtyneiden iltapäivälehtien yhdistyksen puheenjohtaja Antero Ulapan mukaan median tehtävä onkin kertoa yleisölle tästä pahuudesta. ”Kyllä me siihen on pyritty, ettei se jää kellekään epäselväksi, että tämä maailma on sitä parempi paikka, mitä vähemmän eläimiä metsissä liikkuu. Paitsi ne jänikset ja oravat tietysti, niitä kyllä pitää olla. Ne ei tee pahaa kenellekään. Ja pari lintua voi olla. Semmoisia pieniä, ei niitä isoja.”
”Sitä on kyllä iltapäivälehdissä paljonkin pohdittu, että onko se paha se hyökkäävä eläin. Siitä kuitenkin lähdetään, että paha se on”, summaa Ulappa.

Kategoriat
Seksivau

Ärsyttävät piirroshahmot pois televisiosta

(HELSINKI) Eduskunta ottaa heti kesälomalta palattuaan käsiteltäväkseen lakiehdotuksen, joka kieltää ärsyttävien piirros- ja nukkehahmojen esittämisen lastenohjelmien yhteydessä. Asiasta kertoi eilen yleisradion uutiset. Uusi laki kieltää esittämästä televisiossa ärsyttävällä äänellä tai ulkomuodolla varustettuja hahmoja.
Lakiehdotuksen vastustajat ovat väittäneet sen rajoittavan sananvapautta. Ainakin seitsenvuotias Annikki Leppälahdelta on kuitenkin tyytyväinen lakiehdotukseen: ”Eihän sellaista saatanan vinkumista ja piipitystä jaksa katsella susikaan! Kaikki nämä vilivilperit ja mitänäitäon, saatana touhukkaatmaailmat ei jumalauta! Ei jaksa, ei saatana millään!”
Mikäli laki menee läpi, sen soveltamisessa käytäntöön annettaneen paljon valtaa tuomioistuimille. Todennäköisesti lakiin kuitenkin lisätään pykälä, joka kieltää kaikki musikaaliesitykset piirrosanimaatioissa sekä kaikki Disney-yhtiöiden jatko-osat yleisärsyttävinä.

Kategoriat
Kulttuuri

Houkutteleeko Raamattu nuoria saatananpalvonnan pariin?

(LAHTI) Vanha keskustelu siitä, houkutteleeko Raamattu lapsia ja nuoria saatananpalvonnan pariin on taas roihahtanut uuteen hehkuun. Keskustelu alkoi, kun Ilta-Lehti raportoi Juuttaan seurakunnan kappalaisen Hillevi Orvaksen takavarikoineen rippikoululeiriläisiltä useita epäilyttäviä kirjoja, jotka lähemmässä tarkastelussa osoittautuivat Raamatuiksi.
Järkytyin siitä sisällöstä moneksi päiväksi”, kuvailee Orvas. ”Kuolleet heräävät henkiin, pahat henget riivaavat ihmisiä, odotellaan päivää, jolloin kaikki ruumiit kaivautuvat ylös haudoistaan. Kerta kaikkiaan hirvittävää”, puuskahtaa tuohtunut kappalainen.

Vahvat kannat puolesta ja vastaan

Keskustelu aiheesta virisi nopeasti eri lehtien yleisöosastoilla. Raamatun puolustajat vetosivat teoksen pohjimmiltaan korkeaan moraaliseen sisältöön ja tärkeään osaan länsimaisen kulttuurin kehityksessä, kun taas vastustajat viittasivat useisiin väkivaltakohtauksiin ja selkeisiin okkultismiviittauksiin. Jopa kirjan julkaisemista vaadittiin tulevaisuudessa kiellettäväksi. Raamattu on tätä nykyä kuitenkin edelleen maailman julkaistuin ja ostetuin kirja.
Yksiselitteistä päätöstä keskustelulle tuskin saadaan, niin voimakkaasti Raamattu mielipiteet jakaa. Jopa Paavi on ilmoittanut hyväksyvänsä täysin Raamatun julkaisemisen huolimatta sen ilmeisen pakanallisesta sisällöstä. Hän ei Vatikaanin tiedotteen mukaan usko, että silkka asioiden pohtiminen vielä viekoittelisi ketään sielunvihollisen polulle.

Tutkimukset esittelevät synkkää satoa

Paavi ei kenties kuitenkaan ole tutustunut tuoreeseen englantilaistutkimukseen, jonka mukaan liki kaikki saatananpalvojiksi ilmoittautuvat teini-ikäiset ovat lukeneet Raamattua jossain elämänsä vaiheessa. Jumalan karitsat -yhdistyksen puheenjohtaja Hilda Ylivainion mukaan näitä tuloksia ei saisi jättää liian vähälle huomiolle.
”Kyllä se on vain ajan kysymys, milloin Suomessakin alkaa vakituisesti uhriveitsi heilua, ellei tästä saastasta päästä eroon”, vaahtoaa Ylivainio. ”Olen kuullut, että monissa kouluissa järjestetään aivan oppituntejakin, joissa nimenomaan tätä raamattua luetaan ja sitä mietitään. Mitä tämmöinen tekee nuorelle, sitä ei voi kuin arvailla. Tai kysyä meiltä.”

Kategoriat
Kotimaa

Alligaattoreilla ehkä Al-Qaida -yhteyksiä

(HELSINKI) Suojelupoliisi ei sulje pois vaihtoehtoa, että alligaattoreilla olisi yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin ja al-Qaida -verkostoon. Tämän vuoksi yleisöä kehotetaan entistäkin suurempaan tarkkaavaisuuteen vihreänahkaisten matelijoiden suhteen, kertoi Supo:n tiedottaja Kapteeni Amerikka eilen Nelosen uutisten haastattelussa.
”al-Qaida -verkostosta, kuten alligaattoreista Suomen metsissä ei kummastakaan ole saatu toistaiseksi yhtään havaintoa. Tämä kyllä pistää miettimään, että mitä yhteistä salattavaa näillä on”, selvitti Amerikka silminnähden innostuneena. ”Että kyllä varovaisuuteen on syytä. Yhdysvalloissa alligaattorien suhteen on jo ryhdytty toimiin eikä täälläkään missään lintukodossa enää eletä.”
FBI:n varajohtaja Gene Simmonsin mukaan joitain alligaattoreita on todellakin jo otettu huostaan kuulusteluja varten. Hän kuitenkin haluaa korostaa, että näitä kohdellaan hyvin, olipa ihonvärinsä sitten vihreä tai albiinonvalkoinen. USA:ssa alligaattorikanta on huomattavasti Suomen vastaavaa voimakkaampi.

Kategoriat
Urheilu

Kohuväite: ulkomailla parempia urheilijoita

(LITMOORVAARA) Oulun yliopistossa vast´ikään tarkastettu urheilufysiologian väitöskirja aiheutti heti voimakkaan vastareaktion. Tutkija Anders Viik väittää tutkimuksessaan, että suomalaisurheilijoiden viime vuosien vaatimaton menestys kansainvälisillä kilpakentillä johtuisi siitä, että suomalaiset urheilijat olisivat keskimäärin huonompia, kuin monista muista maista tulevat. Viik on väitöksensä jälkeen saanut jo kymmeniä solvauskirjeitä, joukossa myös tappouhkauksia.
”Ihan sitä minä vaan, että ehkä se syy huonoon menestykseen ei olekaan tuuli tai kuumuus tai vastustajan odottamaton strategia tai edes moottoriviat, vaan ihan yksinkertaisesti se, että monet muut urheilijat on paljon pätevämpiä lajissaan, kuin suomalaiset”, selventää Viik väitöksensä tematiikkaa.
Suomen urheilijain liiton SUL:n puheenjohtaja Tahko Pihkalan mukaan Viik on tutkimuksessaan väärillä jäljillä: ”tappaa pitäs, jumalauta! Mä en tollasta pitkään saatana kattele!”, tarkentaa Pihkala tuntemuksiaan.
Pihkala on saanut vahvaa kannatusta kansan syvien rivien keskuudesta. Muun muassa Porvoolaiset Make ja Artsi ovat täysin samaa mieltä. ”Vittusaatana!”, toteaa Artsi Maken nyökytellessä hyväksyvästi.
Viikin väitöskirja onkin kaikkiaan saanut siinä määrin ristiriitaisen vastaanoton, että kulttuuriministeriö on päättänyt varmuuden vuoksi takavarikoida ja polttaa koko painoksen.

Kategoriat
Oikaisut

Edelliseen viitaten:

Koska muutamat seikat edellisessä, sinällään tarpeellisesa oikaisussa saattavat olla omiaan aiheuttamaan väärinkäsityksiä, on varmastikin paikallaan esittää erinäisiä tarkennuksia.
Alkajaisiksi haluaisin alleviivata edellisessä esitettyä toimituksen linjaa, mitä tulee eläinten jättämiseen rauhaan. Lisäisin kuitenkin, että myös sitominen ja ruoskiminen ovat Lehden toimitiloissa työajan puitteissa ehdottomasti kiellettyjä, milloin joku on näkemässä. Katselusessioista laskutetaan aina erikseen. Pvc-vaatteita saa lainata alakerran vaatehtimosta. Toivon, ettei enempiin oikaisuihin ole tarvetta.
Kotipuolesta,
Juhani Urja
Kirjoittaja on Lehden kuvapalvelun päällikkö ja pääluottamusmies

Kategoriat
Sähkeet

Suomen vienti edelleen nousussa

(LOIMAA) Suomen viennin kasvu on pysynyt entisellään. Vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana Suomesta ehdittiin viennin keskusliiton mukaan viedä lähes kolmekymmentä hehtaaria. Pääosa viedystä Suomesta päätyi Keskieurooppaan.

Kategoriat
Talous

Kaupan keskusliiton uusi kampanja tuo riiston lähemmäksi

(HELSINKI) Kaupan keskusliitto esitteli tänään uuden kampanjansa, jonka tarkoituksena on saada ihmiset kiinnostumaan riistosta entistä enemmän. ”Kannattava kauppa”-kampanja päätettiin käynnistää vastapainoksi turhan paljon huomiota saaneelle ”Reilu kauppa”-järjestelmälle. Kaupan keskusliiton puheenjohtaja Voitto Arvon mukaan oli jo korkea aika tehdä jotain.
”Suomen, kuten kaikkien länsimaiden talous nojaa täysin köyhien maiden riistoon. Kurjuus ja köyhyys muualla on se polttoaine, jolla meidän väritelevisiomme tuotetaan. Kannattava kauppa -kampanjan tarkoituksena on tuoda tämä riisto ihan tiedostetuksi ja hyväksytyksi osaksi kaikkien kulutustottumuksia”, selvittää Arvo.
Kampanjan logoon on kuvattu leikkisästi reilun kaupan tunnuselefanttia parodioiva norsu. Hilpeän iloittelun ohella logolla on kuitenkin syvempi merkitys.

Uuden kampanjan tunnuksen toivotaan ilmentävän myös sen tavoitteita.
Uuden kampanjan tunnuksen toivotaan ilmentävän myös sen tavoitteita.

”Usein kuvitellaan, että riisto kohdistuu vain ihmisiin. Logon valinnalla halutaan muistuttaa että kyllä siinä eläimiäkin kärsimään pistetään. Ja tällaisella kömpelöllä piirrostyylillä halutaan tuoda erityisesti lapsityövoiman käyttö näkyviin ja lähelle jokaisen suomalaisen sinivalkoista sydäntä”, toteaa Arvo kyynel silmäkulmasta jo vierien.
Kampanjaan osallistuvat erityisen innokkaasti tupakan ja kahvin maahantuojat. Kaupan keskusliitto muistuttaa kuitenkin, että riistoa tarvitsevat monet muutkin. Muun muassa Suomalaiset maanviljelijät aiheuttavat jatkuvasti köyhyyttä ja nälkäkuolemia, kotimaisten tuotteiden suosiminen kun on kaikki pois köyhien maiden viljelijöiltä.
”Hyvä on pitää mielessä, ettei yksikään maa koskaan ole saavuttanut korkeaa elintasoa vapaalla kaupalla, vaan aina tiukasti säädellyillä markkinoilla ja protektionismilla”, alleviivaa Arvo.

Kategoriat
Kotimaa

Hallitus lupaa toimia alligaattorien tiimoilta

(PYHTÄÄ) Suomen hallitus on ryhtynyt toimiin minimoidakseen mahdollisen alligaattoriuhan. Suomeen rantautuneet alligaattorit nousivat puheenaiheeksi viime viikolla lehdistön ryhtyessä viljelemään eläinhysteriaa jokavuotiseen tapaansa.
Jo myönnettyjen alligaattorin kaatolupien ohella hallitus järjestää ainakin ”kuinka tapan alligaattorin”-päiviä ala-asteilla, ”vihaan alligaattoreita”-kampanjan televisiossa sekä lanseeraa uusia alligaattoreista varoittavia liikennemerkkejä.
Pääministeri Matti Vanhasen mukaan kyseessä on hallituksen todellinen huoli. ”Missään tapauksessa hallitus ei tässä halua vain vetää ihmisten huomiota pois siitä, että maassa on oikeitakin ongelmia”, toteaa Vanhanen spasmaatikon lailla vaivoin kätketyistä naurunpyrskähdyksistä hytkyen.

Suomen teiden uudet varoitusmerkit: ’alligaattoreita’ ja ’varokaa vieriviä alligaattoreita’. (Kuva Liikenneministeriö)
Uudet varoitusmerkit.

Liikennemerkkejä vielä tällä viikolla

Uusiksi liikennemerkeiksi lanseerataan varoitusmerkit ”alligaattoreita” ja ”varokaa vieriviä alligaattoreita”. Uusia merkkejä aletaan pystyttää vielä tämän viikon aikana. Paikoista ei ole vielä täyttä selvyyttä, mutta ainakin kaikkien jo aiemmin pystytettyjen Suomen alligaattoriaitojen läheisyyteen yksi pystytetään. Vanhasen mukaan pystytyskampanja tulee maksamaan muutamia miljoonia euroja. ”Hallitus ei kuitenkaan varmasti tingi, milloin on kyse kansalaisten turvallisuudesta”, hän toteaa.
Suomessa ei edelleenkään ole tehty yhtään alligaattorihavaintoa. Kaikki mahdolliset tulevat havainnot on syytä ilmoittaa välittömästi poliisille.