Kategoriat
Viikonvaihde

Kansa jyrähti: Haluamme tehdä sitä jossain jännässä paikassa!

(IKE) Suomalaiset haluavat tehdä sitä jossain jännässä paikassa. Ylivoimainen valtaosa Lehden mielipidemittaukseen osallistuneista linjasi selkeästi, että siihen ryhtyminen sopisi varsin hyvin.
Sunnuntaiaamuun mennessä internet-kyselyyn oli vastannut jo 161 käyttäjää. Näistä vain joka viides ei haluaisi tehdä sitä jossain jännässä paikassa:
”Ei” vastasi muun muassa nimettömänä pysyttelevä Lehden lukija.
Lukija jäi kuitenkin vähemmistöön. Esimerkiksi toinen lukija vastasi epäröimättä ”Kyllä.” Samoilla linjoilla oli myös kolmas lukija:
”Kyllä” hän vastasi yksiselitteisesti.
”Sen nyt kai jokainen saattoi lukea, että se ei ollut mikään viesti, joka ei olisi ollut vastaus johonkin minulle aiemmin esitettyyn” summasi monien suomalaisten tunnot puolestaan nimimerkki Ulkoministeri 60 v.

Kategoriat
Urheilu

Suomi harkitsee olympialaisten palkintoseremonioiden boikotoimista

(LAHTI) Suomen olympiamaajoukkueessa harkitaan jättäytymistä pois kaikista palkintojenjakoseremonioista Pekingin olympialaisissa. Olympiamaajoukkueen valmennusringin tiedottaja Knud Enemark Jensen ilmoitti aiemmin tänään, että Kiinan toimet Tiibetin itsenäisyyttä ajavien mielenosoitusten tukahduttamisessa ovat saaneet suomalaiset urheilijat tarkoin harkitsemaan osallistumista seremonioihin.
”Saattaa olla, etteivät urheilijamme ylitä itseään, tai edes veny parhaaseensa tai erityisen lähelle sitä. Monien mielestä olisi väärin onnistua suorituksessaan edes kohtuudella, kun Kiinan ihmisoikeusasiat ovat nykyisellä tolalla.” Myös jääkiekkomaajoukkueen kanssa on ainakin alustavasti keskusteltu epäonnistumisesta tällä kaudella, Jensen kertoo. Hänen mukaansa halu olla menestymättä onkin myös talviurheilijoiden keskuudessa kova.
Pekingin olympialaiset ja kiinan ihmisoikeustilanne ovat kuumia puheenaiheita maailmalla. Muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel on aiemmin ilmoittanut, ettei osallistu koko olympiakisoihin. Merkel oli Saksan suurimpia mitalitoivoja naisten kolmiloikassa ja kreikkalais-roomalaisessa painissa.

Kategoriat
Kotimaa

Kanerva poliittisista mielipiteistään: "En niitä pyhäkoulussa esittäisi."

(.)(.) Ulkoministeri Ilkka Kanerva kommentoi perjantai-iltana edustamaansa poliittista kantaa ja omia mielipiteitään. Mielipiteitä Kanerva on tiettävästi kehittänyt jo useilla vuosikymmenillä.
”En niitä pyhäkoulussa esittäisi, mutta eivät ne ihan tavattomia ole”, Kanerva muotoili pilkun jälkeen.
Helsingin Sanomat on ilmoittanut aikovansa ensi viikolla julkaista ainakin osan Kanervan mielipiteistä.
”Hyvä
perse”

Kanerva on toistuvasti todennut, ettei aio erota poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Myös hallitus on ilmaissut tukensa Kanervalle tämän mielipiteistä huolimatta. Tukea on tullut etenkin pääministeri Matti Vanhaselta, jonka omistakin poliittisista näkemyksistä on riittänyt puhuttavaa.
Tietoja ulkoministerin mielipiteistä on tihkunut julkisuuteen hiljalleen. Tänään Ilta-Sanomat julkaisi ensimmäiset kokonaiset mielipiteet. Kanervan mielipiteiden joukossa ovat ainakin ”Suomen on aktiivisesti toimittava EU:ssa monenkeskisen yhteistyön tehostamiseksi” ja ”Hyvä perse, mutta naamasta hirvee virsu.”
Helsingin Sanomien mukaan ulkoministeri Kanervan mielipiteiden julkaisu on myös tämän oma etu. Vain näin voidaan lopettaa pitkään jatkunut spekulointi siitä, mitä mieltä Kanerva on ja mitä mieltä hän ei ole.

Kategoriat
Talous

Matkapuhelimien hinnat rajuun nousuun

(UIVELOT) Nokia alkaa liittää puhelimiinsa vakiovarusteena tekstiviestejä ulkoministeri Ilkka Kanervalta. Näin matkapuhelinjätti uskoo nostavansa ensi vuoden liikevaihtonsa uusiin ennätyslukemiin.
”Jos yksittäisen puhelimen hinnaksi saadaan tuollainen kymmenentuhatta euroa, minkä lisäksi koko haastattelupalkkio palautetaan, niin kyllä tästä bisnes vielä pyörähtää”, esittelee yhtiön uutta linjausta vast´ikään virkaansa astunut Nokian erityisneuvonantaja Esko Tulusto.
Tuluston mukaan viestien liittäminen kaikkiin matkapuhelimiin on itse asiassa välttämätöntä, koska vain totuus viestien sisällöstä voi lopettaa niistä nyt liikkuvat huhut ja epätietoisuuden. Erityisen paljon epätietoisuutta on ollut siitä, onko ulkoministeri Kanerva tosiaan noin vitun tyhmä.

Kategoriat
Kulttuuri Sähkeet

Jyrki Hämäläiselle uusi tapaaminen Elviksen kanssa

(PAREMPI KYYTI) Kirjailija, Suosikki-lehden ex-päätoimittaja ja suomalaisen populaarikulttuurin legenda Jyrki Hämäläinen tapaa rockin kuninkaan Elvis Presleyn toistamiseen. Tapaaminen sovittiin yllättäen myöhään eilisiltana. Miesten edellisestä tapaamisesta on kulunut jo vuosikymmeniä, joten tapausta voidaan pitää varsin merkittävänä.

Kategoriat
Kotimaa

Ruotsin kuningas vierailulle Helsinkiin

(HELSINGFORS) Ruotsin kuningas Kaarle XVI vierailee huomenna Helsingissä. Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan hänen kuninkaallinen korkeutensa aikoo vierailun aikana tehostaa suomalaisten talonpoikien verotusta ja parantaa sisämaan tiestöä. Todennäköisesti hän myös laittaa alulle sotaretken Novgorodiin.
Kaarle XVI korosti alkuviikosta pitämässään puheessa, että Novgorodin merkitys kaupan keskuksena on kasvanut huomattavasti sen jälkeen, kun mongolit tuhosivat Kiovan. Vierailunsa aikana hän on ilmoittanut tapaavansa myös suomalaisia partiolaisia.

Kategoriat
Kotimaa

Summan ja Kemijärven työntekijät Vanhasen tukena

(HELSINKI) Pääministeri Matti Vanhanen otti tänään vastaan valtaisan määrän osanottoja Stora Enson työntekijöiltä. Vanhanen kokosi lakkautettavien Summan ja Kemijärven irtisanottavien työntekijöiden sympatiat myöntämällä tänään oikeudessa, että on kärsinyt entisen tyttöystävänsä kirjoittaman kirjan julkaisemisesta.

”Nyt on paljon helpompi ymmärtää, miksei hallitus kykene tekemään mitään kotimaisten työpaikkojen suojelemiseksi. Eihän se kaiken kärsimyksen keskellä helppoa ole”
tiivistää Summasta työttömäksi vuosikymmenen työuran jälkeen jäävä Pekka Lehtonen.

”On tämä irtisanomisjuttu meillekin aiheuttanut kärsimystä, vaikkei se kasvoista aina näykään,”
Lehtonen kuvailee:
”Ymmärrämme siis Matin tilanteen täysin. Kyllä se meidän Matti vaan on läheisen tuntuinen käyttäytyessään noin inhimillisesti.”

Kysymys
periaatteesta

Vanhanen itse antoi niukasti kommentteja oikeudessa vieraillessaan. Hän ei vaadi mittavia korvauksia: Vanhasen asianajajan Veikko Mefiston mukaan oikeudenkäynnissä on kysymys periaatteesta.

”Periaatteen takana pitää seisoa. Jos todella uskoo johonkin, täytyy katsoa loppuun saakka, mitä asian hyväksi voi lain puitteissa tehdä. Tämä pätee kaikissa tilanteissa, paitsi niissä, joissa mukana on isoja yhtiöitä, joissa valtiolla on merkittävä omistus”
summasi Mefisto Vanhasen näkemystä oikeusjutun tarpeellisuudesta:
”Pääministeri haluaa korostaa, että haluaa vain ottaa selvää, mitä lain mukaan on tehtävissä. Hänen mukaansa lain tarjoamat mahdollisuudet puuttua asioiden kulkuun tulee epäselvissä tilanteissa aina selvittää, paitsi milloin mukana on isoja yhtiöitä, joissa valtiolla on merkittävä omitus.”

Susan Ruusunen
puolestaan liikuttui oikeudenkäynnissä.

Kategoriat
Tiede

Kykenemättömyys on edelleen tabu

Miesten kykenemättömyys on edelleen arka aihe. Vaikka aiheesta voidaankin vitsailla muutaman oluen jälkeen, omaa kykenemättömyyttä esimerkiksi työvoimapoliittisissa kysymyksissä häpeillään ja peitellään. Tämä kuitenkin johtaa usein vain suurempiin ongelmiin, todetaan tuoreessa tutkimuksessa.

”Tyypillisiä tapauksia ovat tällainen 46-vuotias valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri tai 52-vuotias pääministeri”
kuvailee miestentautien erikoislääkäri Jürgen Habermas Oulun keskussairaalasta.
Habermasin mukaan omaa kykenemättömyyttä yritetään tyypillisesti peitellä mahdollisimman pitkään. Yleensä tilannetta selitellään itselle puhumalla ”pelisäännöistä, joita ei voi muuttaa” tai ”yritysmaailmaan kuuluvista ratkaisuista”.
Ongelmasta pitäisi kuitenkin puhua mahdollisimman pian. Mikäli salailu jatkuu, voi seurauksena olla koko ongelman kieltäminen. Läheisten on syytä huolestua viimeistään, mikäli käy ilmi, ettei Stora Enson tehtaansa lakkauttamisen syyksi ilmoittamaa raaka-ainepulaa edes ole, mutta kykenemättömyydestä selvästi kärsivä väittää edelleen, ettei valtio voi ryhtyä minkäänlaisiin toimiin.
Tällaisessa tilanteessa ihminen on jo todella syvällä itsepetoksessa. Habermasin mukaan jotain voidaan kuitenkin vielä tällöinkin tehdä:

”Turpaan voisi vetää. Ei se mitään enää siihen tehtaan sulkemiseen auta, mutta tulis noin niinkun ittelle parempi mieli,”
hän summaa.

Kategoriat
Ulkomaat

Yhtenäiselle Venäjälle yhä lisää ääniä

(KREML) Yhtenäinen Venäjä -puolue saa edelleen uusia ääniä Venäjän toissapäivänä pidetyissä duumanvaaleissa. Alkujaan puolueen äänisaalis oli vajaat 65 prosenttia, mutta ovensuukyselyjen valossa vaikuttaa lähes varmalta, että luku nousee merkittävästi vielä ennen joulua.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on on torjunut epäilyt vaaleissa esiintyneestä vilpistä. Annetut äänet on häneen mukaansa tarkastettu monta kertaa. Tähän on venäläisten asiantuntijoiden mukaan ollut hyvin aikaa, sillä merkittävä osa Yhtenäisen Venäjän saamista äänistä on annettu jo vuosina 1924-1953.
Pääministeri Matti Vanhasen mukaan vaalien tulos on vahva näyttö Putinin linjan kannatuksesta Venäjällä. Hänen mukaansa demokratian kannalta on erityisen ilahduttavaa, että äänestysvilkkaus vaaleissa vaikuttaa nousevan reilusti yli sadan prosentin. Tähän suuntaan Vanhanen toivoisi myös suomalaisen demokratian kulkevan.

Kategoriat
Politiikka

Vanhanen arvostelee eriäviä mielipiteitä

(HELSINKI) Pääministeri Matti Vanhanen arvostelee rajusti suomalaisten esittämiä mielipiteitä. Vanhanen pitää käsittämättömänä sitä, että mielipidemittausten mukaan kansa hyväksyi Tehyn työtaistelutoimet. Pääministeri totesi Elinkeinoelämän Keskusliiton päivällisillä muun muassa, että kansa olisi ehdottomasti ”hallituksen heikoin lenkki”.
”Se hyväksyi avoimesti asetelman, että sairaanhoitajat uhkaavat irtisanoutumisillaan ihmisten terveyttä ja henkeä ja valtion pitää ratkaista kiista rahalla” paalutti Vanhanen silmät leiskuen, aluillaan oleva erektio selvästi housukankaan läpi nähtävissä.
Tulevaisuudessa hallituksen on tarvittaessa lainsäädännöllä huolehdittava siitä, ettei vastaavaa tilannetta pääse syntymään sekä siitä, että ”pääministerille riittää pesää, jos tiiätte mitä meinaan”, Vanhanen jatkoi tuntitolkulla vielä päivällisten jatkoilla.