Kategoriat
Ulkomaat

Yhtenäiselle Venäjälle yhä lisää ääniä

(KREML) Yhtenäinen Venäjä -puolue saa edelleen uusia ääniä Venäjän toissapäivänä pidetyissä duumanvaaleissa. Alkujaan puolueen äänisaalis oli vajaat 65 prosenttia, mutta ovensuukyselyjen valossa vaikuttaa lähes varmalta, että luku nousee merkittävästi vielä ennen joulua.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on on torjunut epäilyt vaaleissa esiintyneestä vilpistä. Annetut äänet on häneen mukaansa tarkastettu monta kertaa. Tähän on venäläisten asiantuntijoiden mukaan ollut hyvin aikaa, sillä merkittävä osa Yhtenäisen Venäjän saamista äänistä on annettu jo vuosina 1924-1953.
Pääministeri Matti Vanhasen mukaan vaalien tulos on vahva näyttö Putinin linjan kannatuksesta Venäjällä. Hänen mukaansa demokratian kannalta on erityisen ilahduttavaa, että äänestysvilkkaus vaaleissa vaikuttaa nousevan reilusti yli sadan prosentin. Tähän suuntaan Vanhanen toivoisi myös suomalaisen demokratian kulkevan.

22 vastausta aiheeseen “Yhtenäiselle Venäjälle yhä lisää ääniä”

Ääntenlaskentaa ei ylipäätänsä olisi tarvittu, jos opposition agentit eivät olisi varastaneet vaalien tuloksia Gazpromin kassakaapista kuukautta ennen vaaleja.

-Voiko Venäjä valita yksiduumaisesti ja samalla epärehellisesti Putinin puolueen?
-Voi Venäjä!

Joo, ei helvetti. Missä videot? Tahdon ehdottomasti videoita. Voisko tästä jutusta saada jonkinlaiset tiivistelmän videoklippinä?

Videot ovat poissa! Kirjoituksellani oli vaikutusta! Kirjoitukseeni viitattiin! Nimeni löytyy kohta Google Scholarista! Edustan miljoonien kantoja! Kiitos!

Yhtenäisen Venäjan Äänisaalis on vielä kieltämättä realistinen, mutta vuoteen 2020 Se tulee ylittämään 110%:n rajan.

Mun mielestä videot on pitkälti yksi lysti. eduskuntaryhmämme kysyykin, että mistä lehti aikoo jatkossa pieraista juttuja, nyt on ilmeisesti ollut viikon kestävä ummetus. Ei tuota Karalahtijuttua jaksa montaa kertaa lukea.

Poikkeustila Tampereella. Poliisi joutui sulkemaan itsenäisyyspäivänä Tampereen Hämeenkadun liikenteeltä pienehkön, ilmeisesti ääriaineksista koostuneen joukkion aiheuttaman järjestyksen takia. Joukkio oli pukeutunut valkoisiin lakkeihin ja osa huligaaneista kantoi tuliaseita. Hämeenkadulla linja-autoja odottanut väki myöhästyi kotona odottaneesta itsenäisyyspäivän juhlinnasta ja oli ymmärrettävästi vittuuntunutta. ”Toivottavasti marssijat muuttavat Venäjälle”, kommentoi tuntemattomaksi jäänyt henkilö.

Äänestäjät eivät ratkaise vaalituloksia. Sen tekevät ääntenlaskijat.
-J.V.Stalin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Karalahden hukkaamiskielto on 15 000 euroa

(RAJAKYLÄ) Espoon käräjäoikeus on asettanut jääkiekkoilija Jere Karalahden hukkaamiskiellon summaksi 15 000 euroa. Käräjäoikeuden päätös tulee kalliiksi Karalahden entiselle seuralle...

Close