Kategoriat
Kotimaa

Rupert Murdoch Yleisradion johtoon

(KRISTIINA) Yhdysvaltalainen mediamoguli Rupert Murdoch on valittu Yleisradion uudeksi toimitusjohtajaksi, tiedotti yhtiö myöhään tiistaina. Yleisradion hallintoneuvosto päätti Murdochin valinnasta koko illan kestäneiden neuvottelujen päätteeksi.
Lehden tietojen mukaan Murdoch, 73, valittiin kompromissiehdokkaana sen jälkeen, kun kansanedustaja Jouni Backman (sd.) ei saanut tarpeeksi kannatusta ja Suuri Cthulhu ja yllätyskorttina mukaan vedetty Shub-Niggurath kieltäytyivät paikasta.
Hallintoneuvosto katsoi tiedotteessaan, että Murdoch on ensiluokkainen toimitusjohtaja, joka on News Corp. -yhtiönsä johdossa osoittanut hallitsevansa ne taidot, joita Suomen yleisradioyhtiön luotsaamisessa tarvitaan. Toki hän kaipaa vielä aika paljon koulimista, hallintoneuvosto muistutti.
”Täytyy muistaa, että Yle ei ole mikään nyrkkipaja”, tiedotteessa sanottiin asiantuntevasti.

Puolueettomuus säilyy

”Toki olisimme toivoneet saavamme paikalle hetimiten täysin pätevän kandidaatin, mutta Hämeenkyrön sosialidemokraateista, joille tämä paikka oli jyvitetty, ei oikein löytynyt passelia”, valitteli neuvosto.
Murdoch itse suhtautui valintaansa tyynesti. Hän sanoi pyrkivänsä vaalimaan Ylen mainetta puolueettomana uutisvälittäjänä noudattamalla omistamansa Fox Newsin ’Fair and Balanced’ -linjausta. Ensi viikolla Ylen ohjelmistoon on mm. tulossa 17 tunnin mittainen erikoisohjelma presidentti George W. Bushista.
John Kerry on hinaaja”, kommentoi Murdoch lyhyesti.

Kategoriat
Kotimaa

Tutkimus: Lasten lihotus ravinnoksi etenee aikataulussa

(KAJAANI) Suomalaislasten lihottaminen ravintokäyttöön etenee aikataulun mukaisesti, ilmenee Tampereen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Tiistaina julkistettujen väliaikatietojen mukaan yli kymmenvuotiaista lapsista noin vajaa viidennes on jo ylipainoisia. Hallituksen Terijoella hyväksymän Swift2010-suunnitelman mukaan 50 % raja saavutetaan viimeistään vuonna 2008, jolloin ravintokäyttö alkaa.
”Kyllähän kansalaisten proteiininsaanti on turvattava. samalla voidaan vihdoin viimein laskea ruuan arvonlisäveroa, josta oppositio jaksaa aina natkuttaa”, totesi operaation toteutuksesta vastaava sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Viljami Mengele.
Hänen mukaansa ylipainoprojekti aloitettiin pilottihankkeilla jo vuosikausia sitten, mutta tavoitteita ei ikinä olisi saavutettu ilman ylikansallisten yhtiöiden auttavaa kättä – makeis- ja limonadiautomaattien muodossa.
”Oikein sydäntä lämmittää nähdä miten kakarat mättävät kilotolkulla sokeria sisuksiinsa ja paisuvat komeiksi laardikasoiksi. Tosi isänmaanystäviä”, kiittelee Mengele.
”Ja eipähän tarvitse enää muutaman vuoden päästä niiden kiljumista kuunnella busseissa ja junissa. Luojan kii-tos”, huoahtaa Mengele.

Kategoriat
Kotimaa

Ihmisoikeusliikkeet pöyristyivät Atrian ruokavalmisteesta

(TYRVÄÄ) Johtavat ihmisoikeusliikkeet Amnesty International ja Human Rights Watch (HRW) ovat tyrmistyneet ruokajätti Atrian päätöksestä nimetä grillipihvinsä nimellä marinetti. Järjestöjen lausuman mukaan on suorastaan kauhistuttavaa, että yhtiö nimittää tuotteensa tunnetun fasistiaatteen puolestapuhujan, futuristi Filippo Tommaso Marinettin mukaan.
”Emme voi ymmärtää, miksi yhtiö tahtoo väenväkisin kunnioittaa fasismin perintöä tällä tavalla”, ihmettelevät järjestöt.
Mustaan paitaan pukeutunut Atrian viestintäkonsulentti Vihtori Uusi-Kosola ei halunnut kommentoida asiaa. ”En halua kommentoida asiaa”, Uusi-Kosola kommenteerasi vitsakimppu kädessään.
Kysymyksiä kuitenkin herättää, miksi ihmisoikeusliikkeet puuttuvat asiaan vasta vuosia sen jälkeen, kun tuote on tullut markkinoille?
”On ollunna vähän kiireitä puolustettaessa noita totaalikieltäytyjien oikeuksia. Poikaparat”, valittelee Amnestyn edustaja Fredrik Weltschmerz.

Kategoriat
Kotimaa

Alko ja Veikkaus kärhämöivät mainoslauseista

(KYLMÄKOSKI) Alkoholin vähittäismyyntiä hoitava Alko Oy sekä rahapelimonopoli Veikkaus ovat ajautuneet avoimeen riitaan mainoslauseiden tekijänoikeuksista. Syynä on Alkon suunnittelema uusi mainoskampanja, joka Veikkauksen mukaan ryöstää törkeästi heidän aiempien kampanjoidensa ideoita.
Veikkauksen mukaan Alkon tuleva ”tunti ja vartti -kohtuukampanja” on ottanut luvatta käyttöönsä ainakin sloganit ”Meillä käytyään on moni pistänyt asuntonsa remonttiin” sekä ”Monen kotimatka on meillä venähtänyt ulkomaille asti”. Veikkauksen mukaan lauseet sinänsä sopivat erinomaisesti Alkon mainostukseen, mutta niiden käyttöön olisi pitänyt pyytää lupaa.
”Jos et veikkaa, et voi voittaa”, vittuilee tähän Alkon pr-vastaava Heimo Kylkimyyry vahvassa myötälaitaisessa.
Vastaavaa riitaa on Lehden tietojen mukaan syntymässä siitä, että lääkefirmat Pfizer ja Orion ovat omimassa itselleen ravintosuosituskampanjan sloganin ”Muista syödä viittä väriä joka päivä”.
”No se on yhtä selvä kuin 1+500 on leviksen farkut”, pohdiskelee eräs Martti, jonka pakotimme haastatteluun.

Kategoriat
Talous

Tähtiliitto ei lähde mukaan tupoon

(ANDROMEDA) Ihmisrodun avaruusimperiumia hallinnoiva Tähtiliitto ei aio lähteä mukaan tämänvuotiseen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun vaan tavoittelee liittokohtaisin neuvotteluin edullisempaa työehtosopimusta.
Asiasta kertoi Tähtiliiton edustaja, kapteeni Jean-Luc Picard perjantaina. Picardin mukaan työnantajapuolen esittämät 0,7 prosentin yleiskorotukset ovat lähinnä vitsi eivätkä kelpaisi klingoneillekaan.
”Vähintään 2,4 prosenttia lisää liksaa ensimmäisenä vuonna ja 1,2 lisää seuraavana inflaatiotarkistuksin. Muuten iskemme perseet penkkiin ja romulaanit ovat alta aikayksikön kimpussanne”, varoitti Picard U.S.S. Enterprisen komentosillalta.
Picardin mukaan Tähtiliitto haluaa kiinnittää erityishuomiota myös alakohtaisiin ongelmiin. Etenkin ylityökorvaukset ja vaarallisen työn lisät ovat tapetilla.
”Kaikille punapukuisille turvamiehille on maksettava vähintään 400 euron könttälisä sekä kuolemantapauksen sattuessa omaisille hautauskustannukset”, jyrisee Picard.
Valtiovarainministeriö pitää valitettvana, että merkittävä liitto irrottautuu tupo-pöydästä ennen varsinaisen väännön alkua. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs epäilee, että Tähtiliitto onnistuu aikeissaan.
”Ylisuuret korotukset vievät dynamiikan taloudesta, stagnaatio uhkaa, työpaikat vähenevät, maa halkeaa idästä länteen, paska haisee ja panjot soi. Ei, se on kauheaa”, hän sanoo.
”Punainen hälytystila, herra Sulu! Vaiheiset valmiiksi! Ladatkaa fotonitorpedot!” vastasi Picard.

Kategoriat
Kotimaa

Länsi-Suomen läänin tilalle ehdotetaan kartanojakoa

(KÖÖPENHAMINA) Liian suurikokoiseksi koetun Länsi-Suomen läänin tilalle kaavaillaan Ruotsi-Suomen ajalta tuttua kartanojakoa. Asiasta tiedotti kuntaministeri Hannes Manninen tiedotustilaisuudessaan torstaina.
”Lääni nykyisellään on lähinnä iso vitsi. Kummallinen eduskuntakähminnän seurauksena syntynyt äpärä. Ässäpari”, kommentoi Manninen puoluetoveriensa kanssa pelaaman pokeripelin tiimellyksestä.
”Sitäpaitsi kartanojako olisi perinteinen ja hyväksi havaittu toimintamalli. Kartanon mailla asuvat tekisivät taksvärkkiä kartanonherralle – kolme huoraa – ja ellei työ maita niin tielle sitten. Herruudet jaetaan tasan Keskustan ja SDP:n mandaatteihin. Kyllä meillä aina pakastevirkojen tarvetta on. Katson. No perkele!” sadatteli Manninen tappiotaan täyskäden edessä.
Kartanojaon kanssa loppusuoralle ministeriön suunnitelmissa etenivät tiettävästi myös kibbutsi- ja kommuunimallit. Ne kuitenkin tyrmättiin ideologisesti epäilyttävinä ja pahanhajuisina.
”Te ei hyvä. Te pois”, siteerasi ministeri Väinö Linnaa tilaisuuden lopuksi. Korttipeli venyi tiettävästi myöhään yöhön.

Kategoriat
Kotimaa

RKP:n huoltajuudesta ilmiriita SDP:n ja Kokoomuksen välille

(KARJALOHJA) Ruotsalaisen kansanpuolueen RKP:n huoltajuudesta on syntynyt vakava riita SDP:n ja Kokoomuksen välille. Pitkän parisuhteen jälkeen kaksikon välit menivät poikki viime eduskuntavaalien jälkeen, jossa rytäkässä RKP:n huoltajuus jäi neuvottelujen jälkeen SDP:lle.
Nyt Kokoomus vaatii oikeutta tavata RKP:ta vähintään viikonloppuisin ja juhlapyhinä, mihin SDP ei ole kuitenkaan suostunut. RKP oli vaalien jälkeen sanonut haluavansa SDP:n mukaan, mitä Kokoomus pitää SDP:n sanelemana ratkaisuna.
”Porvari mikä porvari se on. SDP:n on ihan turha väittää, että RKP kuuluisi hänelle. Minullakin on omat oikeuteni. RKP on sitäpaitsi alamittainen, joten sen mielipiteitä ei tarvitse kuunnella”, valitti Kokoomus surkeaa kohteluaan huoltajuuskiistassa.
”Kuka sitä isommalleen uskaltaa vastaan sanoa. Kyllä minusta tässä pitäisi ajatella lapsen parasta”, vaatii Kokoomus ja saa sympatiaa äitien etua ajavilta hämäriltä järjestöiltä ympäri maata. Ne suunnittelevat Lehden tietojen mukaan jo vetoomusta oikeuskanslerille sekä mielenosoitusta eduskuntatalon eteen.
Pelokkaimmat uumoilevat, että Kokoomus saattaisi jopa siepata RKP:n ja paeta ulkomaille.
”Mikseivät viranomaiset tee mitään? Pitääkö aina sattua jotain pahaa ennenkuin toimitaan?” moitti Pelastakaa edes äidit -järjestön johtaja Tuire Pimeävintti, jolla on ihan liikaa vapaa-aikaa.
RKP:n lausuntoa asiaan ei saatu, sillä SDP ei päästänyt sitä ulos leikkimään.

Kategoriat
Kulttuuri

Tuhannet joutuvat etsimään uuden fantasiakohteen Britneyn naimisiinmenon myötä

(LAS VEGAS) Popstara Britney Spearsin vihkiytyminen Kevin Federlinen kanssa on aiheuttamassa laajoja psykologisia ongelmia ympäri maailman. Useat tuhannet nuoret miehet joutuvat Spearsin päätöksen myötä etsimään itselleen uuden märkien unien kohteen, minkä epäillään johtavan melkoiseen stressiaaltoon.
”Kyllä tästä hommasta vähän meni maku. Emmä ainakaan enää siitä viitti fantasioida. Lapsiakin sillä on jo kaksin kappalein”, valitteli bostonilainen teini Julian W. Anker.
Anker ei ole vielä löytänyt itselleen uutta haavekuvaa, jonka avulla lievittää omia turhautumiaan päätöstanssiaisissa. Ehdolla ovat tiettävästi ainakin Christina Aguilera, Beyonce Knowles sekä Burt Reynolds.

Rappio uhkaa

Nuoret miehet arvelevat, että jo muutaman viikon sisällä hehkeästä Spearsista kuoriutuu perinteinen amerikkalainen white trash -lähiövaimo, jonka mielestä papiljotit ovat olennainen osa iltapukua. Kaunotar saattaakin pian vaihtaa vartalotyyppiään nykyisestä päärynästä nk. ”ihan vitun lihavaan”, joka on varsin yleinen Yhdysvalloissa.
”Ruma läski siitä tulee”, kommentoi Anker vessan puolelta.
Spears ei ole halunnut kommentoida kysymystä julkisesti. ”Vitun runkkarit”, hän sanoi yksityisesti.

Kategoriat
Talous

USA:n keskuspankki kohotti egoaan 0,25 prosentilla

(NEW YORK) Yhdysvaltain keskuspankki FED päätti myöhään tiistaina kohottaa omaa egoaan 0,25 pisteellä. Egonkohotus oli markkinoilla odotettu, eikä kukaan jaksanut sille juurikaan korvaansa lotkauttaa.
”Tämä nyt on niin tätä. Pankki aloitti egonkohotuskampanjansa jo kesällä ja varmaan jatkaakin sitä niin kauan kun pääjohtana istuu Alan Greenspanin kaltainen kurppa”, pohdiskeli Euroopan keskuspankin varapääjohtaja Herra Iso.
”Minä ainakin oon ihan fed up”, Iso murjaisi.

Kategoriat
Ulkomaat

Bush uhkaa ryhtyä toimiin Saksaa vastaan

(WASHINGTON) Tasavallan presidentin Tarja Halosen raju kritiikki Saksan Puolan-invaasiota kohtaan YK:n yleiskokouksessa on saanut myönteisen vastaanoton maailmalla. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush varoitti keskiviikkona Saksaa, että ellei se lopeta aggressioitaan Euroopassa, ryhtyy Yhdysvallat ”tarvittaviin toimenpiteisiin” germaaniuhan torjumiseksi.
”Liian kauan on maailma seurannut sivusta Saksan diktaattorin toimia ja liian kauan tuo julma hallinto on pitänyt saksalaisia puristusotteessaan. Me tuomme demokratian ja vapauden Saksaan ja tapamme kaikki siinä sivussa!” jyrisi Bush osaamatta nimetä ainuttakaan saksalaista, paitsi vanhan sotasankarisuosikkinsa Himmel Donnerwetterin.
Ranska on jo ilmoittanut tukevansa Bushin toimia. EU:n tilastokeskuksen Eurostatin mukaan Saksan hävittäminen ei oikeastaan haittaisi muitakaan eurooppalaisia.
Puhdistuksen jälkeen maa täytettäisiin lopullisesti turkkilaisilla, vinkkasi Bush.