(ALEKSANDRIA)
”Mamelukkia munille poijjaat!” Näin reippaasti kuuluu ensimmäinen prinsiippi maailman vanhimmiksi arvelluissa valmennuksen pelikirjoissa. Egyptiläisten arkeologien ryhmä törmäsi historialliseen löytöön Niilin laakson kaivauksilla alkukesästä. Hauraita pergamenttirullia on entisöity sen jälkeen huolella sekä Egyptin viranomaisten että Suomen jääkiekkomuseon voimin, ja nyt ensimmäisiä teesejä on päästy selvittämään.
Vanhimmat pelikirjat ulottuvat aina Egyptin varhaisimpien faaraoiden aikoihin saakka.
”Ramses II on semmoinen mulkku että turpaan ja heti jos kaukaloon astuu”, kuvailee muinainen memfisiläinen oppinut
Refenrefenrefen omia kuvioitaan.
Egyptiläisten pelitapaa voisi tämänhetkisten tietojen mukaan kutsua kohtalaisen aggressiiviseksi viisikkopeliksi, ehkä hieman ruotsalaista torpedoa muistuttvilla vivahteilla, selvittää jääkiekkomuseon yli-intendentisti
Taisto Väkivalta. Hänen mielestään egyptiläisillä opeilla on kuitenkin selvästi nykykiekosta poikkeavia katsantokantoja muun muassa koskien kuolemanjälkeistä elämää.
”Esimerkiksi viime vuosien SM-liigamestarien otteissa ei näy jälkeäkään muumiointiperinteestä tai tärkeiden sisäelinten ja aivojen poistamisesta, puhumattakaan balsamoinnista”, Väkivalta kuvailee.
Tulvilla
suuri merkitys
Tutkijat ovat jo vähäisenkin restauraation perusteella melko varmoja siitä, että muinaisten egyptiläisten pelitapaa hallitsi hyvin voimakkaasti usko moninaisiin jumaliin, joka erottaa sen nykyisistä eurooppalaisesta ja pohjoisamerikkalaisesta kiekkokulttuureista, jotka sen sijaan nojaavat vahvasti monoteistiseen taktiikkaan.
”Lisäksi Niilin tulvilla on ollut hyvin perustavanlaatuinen vaikutus etenkin jäähyjen tappamisiin sekä ylivoimapeliin. Tällainen piirre puuttuu vaikkapa tsekkiläisjoukkueilta kokonaan”, Väkivalta selostaa.
Myöskään egyptiläisille tyypillisistä pyramideista ei näy suomalaisilla liigajäillä merkkiäkään.
Vastustusta
löytyy
Vastaväittäjiäkin toki on jo ilmaantunut. Kriitikkojen pienen mutta äänekkään joukon mukaan koko pelikirja on vain muutaman vuoden ikäinen ilmiö, jolla ei ole sen enempää historiallista kuin mitään muutakaan taustaa tai merkitystä.
”Koko vitun pelikirjanhan keksivät omaa häntäänsä nostaakseen ja edes jotain toimeentuloa saadakseen Petteri Sihvonen ja pari muuta epäonnistunutta valmentajaa, joiden suurin saavutus on floppaaminen Lahden Pelicansin peräsimessä”, kuuluu yleisin argumentti.
”Ootteko hei koskaan kuulleet taktiikasta, hä?”