Kategoriat
Sähkeet

Odotettavissa olevat sähkeet joka päivälle

Missi ihastui Urheilutähteen – Lempi on leimahtanut Kuuluisan Suomalaisen Urheilutähden ja Missin välillä, kertoivat rakastavaisten tuttavat. Pari on heidän mukaansa viettänyt jo viikkoja yhdessä, eikä kuhertelu ole jäänyt muilta huomaamatta. Missi ja Urheilutähti eivät itse vielä halua liikaa kommentoida suhdettaan. ”Iso talo, auto, kaksi lasta, satuhäät”, sanoi Missi.
Missin ja Urheilutähden rakkaus kukoistaa – Pitkät kisamatkat ja yksinolo eivät horjuta suhdettamme, kertovat Missi ja Urheilutähti yksinoikeudella antamassaan haastattelussa. Heidän mukaansa rakkaus kestää erossa olon, sillä yhteiset asiat sitovat heitä yhteen pitkienkin välimatkojen päästä. ”Tämä liitto kestää ikuisesti”, he vannovat lööpissä jos toisessakin.
Missi ja Urheilutähti eroavat – Vuosisadan rakkaustarinaksi kuvailtu Missin ja Urheilutähden avioliitto on päättynyt tuskalliseen eroon. Urheilutähden aktiiviuran loppuminen ja sen mukanaantuomat muutokset olivat liikaa jopa unelmaliiton kestävyydelle. Seuraavaksi Missi aikoo keskittyä yrittäjäuraansa. Tulevaisuudessa hän aikoo juontajatehtäviin tai toimittajaksi. ”Khihihihi”, arveli Missi.

4 vastausta aiheeseen “Odotettavissa olevat sähkeet joka päivälle”

Liittyykö tämä iltapäivälehtien tämänpäiväisiin (<- onko tuo oikeasti yhdyssana?) lööppiin Mika Myllylän ja vaimonsa erosta? Siinä on kyllä tähteys ja misseys kaukana.. Ja Mikalta tisseys nyt.

) lööppeihin Mika Myllylän ja vaimonsa erosta? Siinä on kyllä tähteys ja misseys kaukana.. Ja Mikalta tisseyskin nyt. Toivottvasti tissueta kuitenkin riittää. Ja tissuttelua.

Ensimmäiset lööpit puuttuvat selvästi. Eikös tuo yleensä ala, jotta: ”Tuore missi vakuuttaa suhteensa kestävän!”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Jumala rankaisi Helsinkiä

(HELSINKI) Juutalais-kristillisen maailman Jumala alias Jahve rankaisi Helsinkiä maanantai-iltapäivänä lähettämällä kaupungin ylle sakean savupilven. Rangaistuksen syyksi Jumala ilmoitti helsinkiläisten synnissä...

Close