Kategoriat
Politiikka

Timo Soini unohti sloganinsa kotiin

(MISSÄ EU?) Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on nähty ensimmäistä kertaa julkisuudessa ilman slogania. Poikkeuksellinen tapaus sattui iltapäivällä Helsingin keskustassa. Soinilla oli mukanaan tuttuun tapaan Millwallin kannatushuivinsa sekä kosiskeleva asenne, mutta sloganit olivat unohtunet kotiin.
”Missä EU – siellä, öö, siis, no siellähän se. Keski-Euroopassa. Ämm, tuota”, Soini aloitti.
”Perussuomalainen palovaroitin… äh, eikäko, joka kotiin? Eteisen kattoon? Siis niinku että”, hän jatkoi ja poistui harmistuneena kauppahallin suuntaan.
Perussuomalaisilta odotetaan kuitenkin EU-vaaleissa merkittävää voittoa ja jopa kahta europarlamenttipaikkaa. Kokkolalainen paikallinen mies Juhani Katkera arvioi menestyksen salaisuudeksi puolueen raikkaita linjauksia.
”Minunkin mielestäni paras tapa ajaa huono-osaisten ja sorrettujen asemaa on potkia päähän vielä huono-osaisempia ja sorretumpia”, Katkera tuumaa.

Kategoriat
Kotimaa Urheilu

Onko tämä Lehden uusin otsikko? – katso kuvat!

(KOHU) Tennisässä Rafael Nadal putosi sunnuntaina yllättäen Ranskan avoimista. Nadalin kerrotaan säikähtäneen putoamistaan pahan kerran ja läikyttäneen sen vuoksi kahvinsa. Silminnäkijöiden mukaan putoaminen ei kuitenkaan aiheuttanut henkilövahinkoja.
Toistaiseksi ei tiedetä, kuka jätti Ranskan avoimeksi. Viranomaiset muistuttavat, että Ranska tulisi aina muistaa sulkea käytön jälkeen ja varsinkin jos lähistöllä on pieniä lapsia.

Kategoriat
Kotimaa

Mies pettyi – saippua olikin kallista

(STRUUMA) Oulaistelainen muurari Esko Hellsten-Nuiva koki karvaan pettymyksen paikallisessa valintamyymälässä lauantaipäivällä. Hellsten-Nuiva osti kaupasta saippuaa vain joutuakseen huomaamaan että se olikin perin hintavaa.
”Olin siinä uskossa että saippua olisi halpaa kuin saippua”, hän toteaa murtuneena kolmannen nikaman alapuolelta.
Hellsten-Nuiva kertoo että tapaus on saanut hänet myös pohtimaan paavin katolisuutta.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Paikallinen kohuvaltuusto teki kohupäätöksen!

(PERTTELI) Skandaalinkäryä leijui ilmassa perjantaina valtuustosalissa, kun kunnan kohuvaltuusto teki ratkaisunsa kuohuttavassa ja kiistellyssä asiassa. Kuohuttavan istunnon päätteeksi valtuusto sinetöi kovasti puhuttaneen päätöksen ja määräsi seuraavaksi kokouspäiväksi ensi viikon kohukeskiviikon. Kohupäätös kuohutti tuoreeltaan tunteita paikallisten keskuudessa, kylätie on hiljainen, jolla ennen sun laulusi kaikuu.
”Se pysäytti”, totesi Markku Sivu-Markku risteyksen Stop-merkistä. Suurin suru on sanaton.
Kohukunnan kohuvaltuuston kohupuheenjohtaja Markku Keski-Markku arveli että kohupäätös saattaa pysäyttämisen lisäksi puhuttaa, kuohuttaa, kohahduttaa ja monia muita sanoja joita käytetään kun ei ole oikein asiaa mutta polttava tarve 80 pisteen kohuotsikolle.

Kategoriat
Urheilu

Heikki Kovalainen siirtymässä Pohjois-Korea-välittäjäksi

(FOTA) Formulakautensa heikosti aloittanut McLaren-kuljettaja Heikki Kovalainen on vaihtamassa alaa. Diplomaattilähteiden mukaan Kovalainen aloittaa jo ensi kuun aikana Yhdysvaltain ja EU:n yhteisenä Pohjois-Korea-neuvottelijana.
”Suurvallat haluavat hyödyntää Kovalaisen taitoja, jotta Pohjois-Korea saataisiin keskeyttämään ydinohjelmansa”, kertoo Javier Solanaa imitoiva Lehden toimittaja toiselle hassu hattu päässään.
Kovalainen on kuluvalla kaudella keskeyttänyt jo neljä kisaa, lauseen sekä urakehityksensä. Niinikään vaatimattomasti menestynyt Kimi Räikkönen puolestaan hakee uutta nostetta kaudelleen levyttämällä albumillisen M.A. Numminen -covereita.

Kategoriat
Politiikka

Vanhanen laajentaisi politiikkojen yksityisyyden suojaa myös julkisuuden suojaksi

(OR, WELL) Pääministeri Matti Vanhanen vaatii kohennusta ja uusia, selkeämpiä rajanvetoja politiikkojen sekä virkamiesten yksityisyyden suojaan. Vanhasen mielestä nykyjärjestelmä on heikko ja epäselvä, koska sen puitteissa kansalaisilla on vielä ajoittain mahdollisuuksia saada tietoa poliittisista päätöksistä sekä yhteiskunnallisista asioista.
Vanhasen mukaan parhaiten nykykäytäntöä selkiyttäisi se, että poliitikkojen yksityisyyden suojaa laajennettaisiin niin, että se koskisi myös heidän toimintaansa julkisessa virassa. Näin vältyttäisiin hankalilta rajanvedoilta, pahalta mieleltä sekä yleisesti ikäväksi koetulta julkiselta keskustelulta, pääministeri arvioi.
”Lainsäädännöllinen valmistelu on jo aloitettu lähdesuojan kaventamisella. Ja kun sanon kaventaminen, tarkoitan poistamista. Ja kun sanon poistaminen, tarkoitan sitä, mitä minun käskettiin sanoa. Katsokaa, pupujussi”, Vanhanen kommentoi.
Pääministerin mukaan jatkossa poliittisten kysymysten käsittelyn sijaan lehdet voisivat julkaista värityskuvia sekä hevosnovelleja, aivan kuten hänen omana päätoimittaja-aikanaan.

Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Vanhasen parlamentarismista Suomen uusi vienti-innovaatio

(INSEIN) Maailmanpankki ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF aikovat tehdä suomalaisesta nykyparlamentarismista malliesimerkin demokratiaa tavoitteleville valtioille. IMF:n edustajien mukaan Matti Vanhasen (kex.) porvarihallituksen hahmottelema toimintatapa on erinomainen esimerkki siitä, miten demokratia saadaan toimimaan sekoittamatta siihen turhanpäiväisesti kansanvallan tai kansalaisyhteiskunnan elementtejä.
”Koko Suomen modernin demokratian nerokas johtoajatus on oivallus siitä, että toimivassa ja kilpailukykyisessä parlamentarismissa eduskunta nauttii hallituksen luottamusta. Juuri tällaisilla innovaatioilla Suomi on aiemminkin menestynyt”, kertoo IMF:n edustaja David Kykypuolue.
Tulta päin
Hallituksen parhaana saavutuksena pidetään etenkin uutta lainvalmistelumallia, jota IMF ja Maailmanpankki nimittävät vanhaslais-rosenthalilaiseksi. Mallissa päätetään ensin omin päin tai EK:lle soittamalla millainen laki tarvitaan. Sen jälkeen käsketään virkamiehiä valmistelemaan laki jo eiliseksi ja tarvittaessa kysymään EK:lta lisäohjeita, minkä aikana kysytään lämpimikseen asiantuntijalausuntoja, joilla lämmitetään Palacen sauna. Lopuksi laki runnotaan läpi hallituksen enemmistön turvin eduskunnassa, ja keskustelun ajan istutaan Palacen saunassa.
”Briljanteinta mallissa on kuitenkin sen immunisointi turhalta ulkoiselta häirinnältä: Lain valmisteluvaiheessa ilmoitetaan, ettei keskeneräisistä asioista voi keskustella, ja kun lakiesitys on valmis, sanotaan, ettei harkittua esitystä voi enää lähteä tässä vaiheessa muuttelemaan. Näin lainsäädäntötyö pysyy ripeänä ja tehokkaana”, kiittelee David Kykypuolue ja ottaa esimerkiksi uuden yliopistolain valmistelun.
Suomalaista lainlaadintaa kehutaan myös siitä, ettei pykäliä rasiteta turhilla valvontavastuilla. Kykypuolue huomauttaa, että terve demokraattinen yhteiskunta pystyy valvomaan itse itseään ilman, että joka asiaan pitää sekoittaa virkamieskuntaa tai kansalaisoikeuksia.
Lehti yritti kysyä kommenttia myös opetusministeri Henna Virkkuselta, mutta ei olisi kannattanut.
”Naks…laki valmistuu ajallaan… naks…laki valmistuu ajallaan… naks…laki valmistuu ajallaan…”, ministeri totesi nyökytellen päätään niin tiuhaan että niska kipeytyi.

Kategoriat
Tiede

Paikallinen mies ei löytänyt uudella hakukoneella tarpeeksi pornoa

(ALTAVISTA) Kouvolalainen paikallinen mies Kalevi Ala-Perse pettyi pahanpäiväisesti alkuviikolla uuden internetin hakukoneen Wolfram Alphan aloitettua toimintansa. Monista yrityksistä huolimatta Ala-Perse ei onnistunut löytämään koneen avulla uusia pornosivuja.
”Mielestäni kone ei täytä sille asetettuja odotuksia. Alpha ei yrityksistäni huolimatta osannut esittää minulle diskurssianalyysin uusimpia tuulia, Suomen vaihtotaseen alijäämän kehitystä 1970-luvulla tai pornoa”, hän pahoittelee.
Ala-Perse haeskeli Alphan avulla myös tietoa Perun intiaanikulttuurien keramiikasta, pornosta, Janakkalan kunnan asutushistoriasta, pornosta ja pornosta.

Kategoriat
Ulkomaat

Obama ja Netanjahu ryhtyivät Facebook-ystäviksi

(BLACKBERRY) Yhdysvaltain ja Israelin johtajat ovat lämmitelleet välejään tänään Washingtonissa pidetyssä huipputapaamisessa. Valkoisen talon lähteet kuvasivat neuvotteluja jymymenestykseksi ja läpimurroksi Lähi-idän rauhanprosessissa.
”Presidentti Barack Obama ja pääministeri Benjamin Netanjahu ovat lupautuneet toistensa Facebook-ystäviksi ja lisäksi Obama tarjosi Netanjahulle Spotify-kutsun”, kertoivat nimettömiin pukeutuneet lähteet.
Vahvistamattomien tietojen mukaan Netanjahu on jo lähettänyt Obamalle kaksi poke-tervehdystä, haastanut tämän Mikä Miehitetty Alue Olet? -testiin ja pannut liikkeelle noin tuhatkunta turhanpäiväistä meemiä.

Kategoriat
Kotimaa

Sikainfluenssaa saa vihdoin myös Suomesta!

(NARKAUS) Kevään suurin muoti-ilmiö sikainfluenssa on saapunut pitkän odottelun jälkeen Suomeen. Ensimmäiset kappaleet sikainfluenssaa tuotiin pääkaupunkiseudulle alkuviikolla Pohjois-Amerikasta, mutta piakkoin jakelun uskotaan laajenevan muualle Suomeen, ensimmäisenä suuriin kaupunkeihin.
Vaikak Suomi jäi syrjäisen sijainnin ja pienen markkina-alueensa takia syrjään sikainfluenssan kärkijoukoista, uskovat asiantuntijat, että maamme voi vielä nousta edelläkävijöiden joukkoon.
”Kyllä tätä on siinä määrin hypetetty, että mahdollisuuksia on vaikka mihin”, arvelee hypokondrikkojen keskusliiton tiedottaja Aina Sattuu-Pipi.
Liiton tiedotteita voi seurata Iltalehden uutissivuilta.