Kategoriat
Kotimaa

Sikainfluenssaa saa vihdoin myös Suomesta!

(NARKAUS) Kevään suurin muoti-ilmiö sikainfluenssa on saapunut pitkän odottelun jälkeen Suomeen. Ensimmäiset kappaleet sikainfluenssaa tuotiin pääkaupunkiseudulle alkuviikolla Pohjois-Amerikasta, mutta piakkoin jakelun uskotaan laajenevan muualle Suomeen, ensimmäisenä suuriin kaupunkeihin.
Vaikak Suomi jäi syrjäisen sijainnin ja pienen markkina-alueensa takia syrjään sikainfluenssan kärkijoukoista, uskovat asiantuntijat, että maamme voi vielä nousta edelläkävijöiden joukkoon.
”Kyllä tätä on siinä määrin hypetetty, että mahdollisuuksia on vaikka mihin”, arvelee hypokondrikkojen keskusliiton tiedottaja Aina Sattuu-Pipi.
Liiton tiedotteita voi seurata Iltalehden uutissivuilta.

7 vastausta aiheeseen “Sikainfluenssaa saa vihdoin myös Suomesta!”

Lippupalvelusta kerrotaan, että heiltä liput suositun sikainfluenssan keikalle eivät ole päässeet loppumaan, koska tiettävästi kukaan ei ole päässyt tilausjärjestelmässä vielä tilauksen vahvistamiseen asti.
Varaa omasi jo tänään!
(Tamiflu, hengitysmaskit ja haulikon panokset sen sijaan ovat loppuneet jo kaikista apteekeista survivalistien varautuessa väistämättömään zombiapokalypsiin.)

Olenkin jo jonkin aikaa epäillyt että erään peruskoirapuolueen pj onkin itse asiassa kahdelle jalalle nostettu sika. Onneksi yliopiston apteekkiin tuli juuri uusi erä steriilejä hauleja. Se sika älähtää jota oma koira puraisee!

Sikainfluenssa laskee ruuan hintaa
Pandemian harventaessa ylikansoitusta ruuan kulutus laskee ja hinnat sukeltavat uusiin pohjalukemiin. Rahaa jää Meksikon matkoihin ja surffailuun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Oinosen avioliitto kuohutti eduskunnassa

(ALABAMA) Eduskunnassa haettiin tiistaina sopivaisuuden rajoja. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tulistui tiedustelemaan, josko maailmassa pian kysellään oikeutta mennä naimisiin Pentti Oinosen (pers)...

Close