Kategoriat
Kolumni

Lisää dopingia

KOLUMNI HUIPPU-URHEILUSTA Olen isänmaallisena ja vastuuni tuntevana kansalaisena katsonut vähintään Yleisradion ja viranomaisten velvoittaman määrän eli yli puolet kaikesta television olympiatarjonnasta ja olen kovin kovin pettynyt. En siihen, etteivät suomalaisurheilijat menesty, sillä tiedän kyllä suomalaisia yleisesti pitkään tarkkailleena, ettei tästä kansasta mitään voittajia saa itkemälläkään, vaan siihen, että tarkempien dopingtestien takia tulostaso on pudonnut.
Minusta on kovin säälittävää katsoa esimerkiksi riu’uiksi laihtuneita sadan metrin sprinttereitä, joiden hauikset ja reidet ovat enää vain murto-osa muutaman vuoden takaisesta ja jotka nilkuttavat maaliin noin 10,10 sekunnin ajoilla, joilla ei vanhoina hyvinä aikoina olisi päästy edes koko kisoihin. Myös sprinttereiden kielet ovat näivettyneet eivätkä enää roiku polvissa kuten muinoin. Lisää testosteronia ja kasvuhormonia ja ennätykset uusiksi, vaadin minä. Helvetti, jos minä tahdon nähdä puhdasta urheilua, menen katsomaan nappulaliigan jalkapalloa puiston kentälle.
Meidän tulisi tunnustaa se, että huippu-urheilu on joka tapauksessa niin syvälle vajonnutta huoraamista PR-ammattilaisten, sponsorien ja rahan kanssa, että joku dopingvalvonta on siinä mätäkasassa kuin ripaus puuteria polttoitsemurhan tehneen hipiällä. Olympiakisoissa ei ole enää kysymys muusta kuin suuresta viihteestä isolla budjetilla, eikä miljardeilla pelatessa pidä alkaa leikkiä uhkapeliä minkään testien kanssa. testit pois ja piikit kehään. Kansa on kuitenkin lähtökohtaisesti niin tyhmää, että kyllä se uskoo mitä vain. Uskommehan me talousuutisiakin.
Ja ne, ketkä edelleen jaksavat änkyttää puhtaan urheilun puolesta voivat lohduttautua sillä, kun kymmeniä mitaleja steroidien voimalla kahminnut urheilutähti ensin synnyttää jalattomia ja kädettömiä tai muuten vain riemuidiootteja lapsia ja lopulta kuolee sydänkohtaukseen nelikymppisenä. Sic transit gloria mundi, voimme sanoa sitten haudan partaalla.
August Elokuu
Kirjoittaja on Lehden ulkomaanosaston esimies joka ei ikinä voittanut ala-asteen kisoissa.

Kategoriat
Sää

Säätiedotus maanantaille

On hetki jolloin tuuli uinahtaa, on hetki, jolloin tuuli valvoo. Sadetta saadaan, mutta aurinkoa otetaan. Nousee päivä, laskee päivä. Sata salamaa iskee tulta, ja koko elämä räjähtää. Ja rattaanpyörät pyörii aina vain.

Kategoriat
Oikaisut

Kirosanoista ja Lehden linjasta

Koska toimitukseemme on useiden eri lukijoiden taholta otettu värikkäästi yhteyttä liittyen artikkeleissamme ajoittain ilmeneviin kirosanoihin ja muihin alatyyliin luettaviin ilmauksiin, lienee parasta selventää julkaisumme kantaa tähänkin kysymykseen.
Toimituslinjansa mukaisesti Lehti julkaisee vain täysin todenperäisiä ja moneen kertaa eri lähteistä varmistettuja uutisia. Sitaatit toistetaan juuri sellaisina, kuin haastateltavat ovat ne lausuneet, mitään lisäämättä tai muuntelematta. Jos joku haastateltavista katsoo aiheelliseksi tarttua kirosanoihin asiansa alleviivaamiseksi, emme kaihda niiden julkaisemista, toisin kuin kaksinaismoralistiset muut uutisvälineet. Saatana.
Sama pätee myös silloin, kun toimittajaa sattuu muuten vaan vituttamaan niin kovin, ettei muun ilmaisun käyttö ole luontevaa tai sopivaa välimerkkiä ei jostakin syystä keksitä.
Lehti kuitenkin tuntee vastuunsa perhejulkaisuna, jota myös perheen illiteraatit lukevat innolla, joten pyrimme jatkossa tarkkailemaan kirosanojen esiintymistä. Lisäksi lähitulevaisuudessa tapahtuvan lehtiuudistuksen myötä kokeilemme toimintamallia, jossa gynekologiset ilmaisut, kuten ”vittu”, korvataan sanalla ”puutarhaharava”, teologiset termit ”saatana”, perkele” ja ”jumalauta” sanoilla ”kaivinkone”, ”beigeen vivahtava” ja ”kosmopoliittinen” ja eritesanat ilmauksella ”Jari Sarasvuo”.
August Elokuu
Kirjoittaja on Lehden ulkomaanosaston esimies ja Kapteeni Haddockin kaveri.

Kategoriat
Urheilu

Olympiajoukkueen ensimmäinen nisupuukko O-P Karjalaiselle

(ATEENA) Suomen olympiajoukkue on päättänyt myöntää tämän vuoden kisojen ensimmäisen nisupuukon moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalaiselle. Palkinnon perusteissa sanotaan O-P:n ”kyenneen arvokisoissa kerta toisensa jälkeen olemaan venymättä sekä pettämättömästi jäämään kirkkaasti alle oman tasonsa”.
”O-P:n suorituksista voimme kaikki ottaa oppia ja onneksi olemme ottaneetkin”, lausui joukkueenjohtaja Kari Niemi-Nikkola kahvitilaisuudessa yön pimeinä hetkinä kisakylän roskisten katveessa. Hän uskoi, että nisupuukkoja jaetaan kisojen aikana vielä useita lisää.
Nisupuukko on perinteiseen tapaan valmistettu hieman vaisusta pullataikinasta. Siihen on koko mitalta upotettu rusinoita, sekä aivan päähän on muotoiltu kannustimeksi söpö pari hiirenkorvia.
Nisupuukon lisäksi Karjalaiselle ojennettiin tilaisuudessa lasi lämmintä maitoa.

Kategoriat
Sähkeet

Korusähkeitä sunnuntaille

Najafiin sylintäydeltä onnea – Onnea onnea onnea vaan, moskeija Alin ja hautausmaa! Kaikkea hyvää Moqtadan pojille toivottavat Yhdysvaltain armeijan jätkät. Toivelauluna on ”Suojelusenkeli” Mikko Alatalon esittämänä.
Parhaat onnittelut Sudaniin – Paistaa se päivä joskus risukasaankin! Darfurilaisille aurinkoisia kesäilmoja ja myötätuulta toivottelevat, mummi, vaari sekä pikku-Tero. Toivelauluna Katri-Helenan ”Katson autiota hiekkarantaa”.
Riemukasta vuosipäivää – Hauskaa ja riemullista syyskuun 11. päivän vuosijuhlaa jo etukäteen kaikille amerikkalaisille ympäri maailmaa. Lähetellään pieniä paketteja, toivovat Ahmed, Omar sekä Osama ’täältä jostakin’. Toivelauluna kortissa on ”Anna kaikkien kukkien kukkia” mielellään Eino Grönin versioimana.

Kategoriat
Urheilu

Tasa-arvovaltuutettu valittaa: Miesten moukariringissä ei taaskaan naiskilpailijoita

(ATEENA) Tasa-arvovaltuutetun toimisto on ärähtänyt Kansainväliselle Olympiakomitealle KOK:lle. Valtuutettu pitää hyvin valitettavana, ettei tänäkään vuonna miesten moukarinheittokisaan osallistu yhtään naista. Sama epäkohta pätee moniin muihinkin lajeihin, toimistosta todetaan.
”Tälläkään kertaa naisia ei näy miesten moukarihäkissä, kuularingissä, korttiringissä, uinneissa kuin juuri muissakaan lajeissa”, valitellaan toimistosta suureen ääneen ja käännellään päätä kiivaasti puolelta toiselle vähän Macaulay Culkinin tapaan kädet poskilla.
Valtuutetun mukaan sama tilanne on jatkunut jo vuosikaudet, eikä valituksista huolimatta KOK:n asenne tunnu muuttuvan. Pientä edistystä kuitenkin on tapahtunut:
”DDR:n kulta-aikoina miehet yrittivät vallata naistenkin areenat, mutta onneksi sellainen touhu on nyt vähentymään päin.”

Kategoriat
Talous

Nokia siirtyy neljännesvuorokausitalouteen

TULOSJULKISTUKSIA JATKOSSA NELJÄSTI PÄIVÄSSÄ
(SALO) Teknologiajätti Nokia siirtyy ensimmäisenä suomalaisyrityksenä neljännesvuorokausitalouteen. Pääjohtaja Jorma Ollilan mukaan syy muutokseen on se, että perinteinen kvartaali- eli neljännesvuosimalli on globaalitalouden nopealiikkeisessä maailmassa aivan liian hidas ja jähmeä toimintametodi.
Neljännesvuorokausitalouteen siirtyminen tarkoittaa käytännössä sitä, että Nokia tekee ensi vuoden alusta lähtien tulosjulkistuksensa neljästi päivässä. Ensimmäisen neljänneksen, eli klo 00.00–06.00 tulosjulkistus on noin klo seitsemän aamulla, toisen neljänneksen, eli 06.00–12.00 noin yhdeltä iltapäivällä, kolmannen neljänneksen 12.00–18.00 suurinpiirtein klo 19 mennessä ja viimeisen neljänneksen 18.00–24.00 heti puoliltaöin.

Testaus onnistui

Ollila kumoaa väitteet, joiden mukaan neljännesvuorokausitalouteen siirtyminen muuttaisi yritystoimintaa entistä lyhytjänteisemmäksi. Hänen mukaansa uusi kvartaalimalli antaa Nokiallekin mahdollisuudet suunnitella toimintaansa pitkäjänteisesti jopa ensi tiistaihin saakka. Tukea sanomisilleen hän hakee yhtiön suorittamasta simulaatiosta.
Nokia testasi nimittäin uutta mallia sisäisesti perjantaina, ja tulokset olivat hyvät.
”Toisella neljänneksellä tulos parani selvästi viikon takaisen tiistain vastaavaan verrattuna, joskin lievää laskua oli ensimmäisen vuorokausineljänneksen välitulokseen, mikä tositilanteessa laskisi yhtiön pörssikurssia noin 57 prosentilla. Simulaation perusteella irtisanoimme noin 700 työntekijää, lakkautimme kaikki Pohjois-amerikan toimipisteet ja räjäytimme strategisen ydinaseen Ulan Batorissa”, kertoo Ollila.

Muiden vanavedessä

Nokia ei kuitenkaan ole mullistavassa hankkeessaan ensimmäisenä liikkeellä. Monet amerikkalaisjätit, kuten Motorola, General Electric ja Halliburton ovat siirtyneet vuorokausirytmiin jo keväällä, mikä on Ollilan mukaan merkinnyt niiden liiketoimien selvää piristymistä.
”Yhtiöiden pörssikurssit ovat heilahdelleet vain ennätyksellisen vähän, maksimissaan noin -40…+72 prosentin välillä tunnissa. Tämä antaa yhtiöille tukevan jalansijan, jolta ponnistaa eteenpäin”, Ollila toteaa.
Hän arvioi, että Nokia kykenee uudistuksensa myötä mitä ilmeisimmin pitämään Suomen liiketoimintonsa nykyisellä tasollaan ”ainakin noin kello 19 saakka”, joskin hän kaipaisi valtiovallan taholta hieman kannustusta.
”Hyvä olisi, jos voisimme pakottaa ihmiset tekemään töitä ilmaiseksi, emme joutuisi maksamaan minkäänlaisia veroja ja valtio maksaisi meidän asumisemme ja kaikki muutkin kulumme. Nämä tavoitteet olemmekin asettaneet tupopöydässä pohdittavaksi”, Ollila evästää.

Kategoriat
Ulkomaat

Bush johtaa vaalikisaa "fifty-sixty"

(GOMORRA) Amerikkalaisen tutkimuslaitoksen G.O.P. Researchin julkaiseman tuoreen analyysin mukaan istuva presidentti George W. Bush johtaa vaalikamppailua demokraattien John Kerryä vastaan prosentein 60–50. Ero on toistaiseksi suurin sen jälkeen kun Kerry valittiin Bushin vastaehdokkaaksi.
”Tutkimuksen tulos on, niinkuin leikkisästi sanotaan ’fifty-sixty’. Analyysiin on otettu mukaan se varma muuttuja, että Floridassa ääniä saattaa tulla joko kaksinkertaisesti se, mitä osavaltiossa on asukkaita, tai sitten ei ollenkaan. Joka tapauksessa yhtään mustaa äänestäjää ei siellä äänestämään pääse, se on saletti”, toteaa tutkimuslaitoksen johtaja Chick Dheney.
Tutkimustuloksen valossa Yhdysvalloissa pidetään nyt varmana sitä, että Bush voittaa varsin varmasti syysvaalit. Bandwagon-ilmiön lisäksi Kerryn kannatusta syövät Bushin kampanjan julkaisemat tiedot, jotka osoittavat vuorenvarmasti hänen olevan pedofiili, kannibaali, steriili sekä turkulainen.
”Tosin se 40 prosenttiakin äänistä varmasti riittäisi Bushille valituksi tulemiseen”, vinkkaa korkeimman oikeuden puheenjohtaja William Rehnquist.

Kategoriat
Kotimaa

Paikallinen mies puhalsi viisi boforia Seinäjoella

(SEINÄJOKI) Seinäjokelainen sekatyömies Kusti Paasvirta puhalsi myöhään perjantaina poliisin ratsiassa peräti viiden boforin lukemat, kertoivat viranomaiset lauantaiaamuna. Paasvirran puhallus kaatoi yhden konstaapelin, katkoi puiden oksia ja irrotti läheisen maitolaiturin peltikaton.
Lisäksi poliisi kertoi olevansa kovin väsynyt, eikä millään viitsisi vastailla jokaisen sanomalehden ja radiokanavan poliisikierrossoittoihin. Poliisi sanoi menevänsä kahville.

Kategoriat
Ulkomaat

USA: Iranissa ydinaseita kolmessa vuodessa

(WASHINGTON) Iranin maaperältä löydettäneen ydinaseita viimeistään kolmen vuoden kuluessa, arvioi Yhdysvallat. Presidentti George W. Bushin mukaan Iranin oma ydinohjelma kykenisi valmistamaan noin kolme taistelukärkeä vuodessa ”ehkä noin 50 vuoden päästä”, mutta turhaa riskinottoa välttääkseen Yhdysvallat aikoo laukaista maahan omia ohjuksiaan jo parin vuoden sisällä.
”Ennaltaehkäisevän iskumme tarkoitus on ehkäistä ennalta se, että Iranissa olisi kiveä kiven päällä edes vuonna 2050”, hihitteli Bush pientä vihertävää pehmolelua puristellen.
Pentagonin lähteiden mukaan mm. Teheraniin ja muihin suurkaupunkeihin laukaistaisiin kaikkiaan viitisenkymmentä noin 10 megatonnin strategista ohjusta.
”Niin että eiköhän niitä ydinaseita sieltä alkane sitten löytyä”, suihkutti lähde.