(NORTH HUG) Nykyiset yhteislähdöt eivät ole hyväksi hiihdon kuninkuusmatkojen maineelle, ilmoitti kansainvälinen hiihtoliitto FIS Vancouverin olympiakisojen päätöspäivänä sunnuntaina. Liiton johdon mielestä naisten 30 km:n ja miesten 50 km:n kisat osoittivat, että muutoksia on tehtävä.
FIS:n suojatyökomitea ehdottaa, että jo seuraavissa MM-kisoissa pitkät matkat hiihdettäisiin minareilla ja muita kilpailijoita saisi häiritä heittelemällä lumipalloja, mutta kiviä ei saa olla mukana. Myös toimitsijoille annettaisiin kolme palloa kullekin, paitsi norjalaisille kahdeksan. Matkan varrelle rakennetaan hyppyreitä hauskoja loikkia varten, joista jaetaan tyylipisteitä jotka vähennetään kokonaisajasta kertoimella pii.
“Jos minarien voitelu on epäonnistunut, ne voisi vaihtaa viiden kilometrin välein paitsi parittomina päivinä 3,15 kilometrin välein. Lisäksi toivotaan, että hiihtäjät käyttäisivät punaisia tekoneniä”, kertoi FIS:n tiedottaja Onni-klovni.
Liiton mukaan muutoksilla pyritään tekemään pitkistä hiihtomatkoista houkuttelevampia lajeja televisiointia ajatellen. TV-yhtiöitä puolestaan kehotetaan lisäämään lähetyksiin lystikkäitä tehosteääniä, kuten “boinnngg“, “pläts” ja “ugala-bugala“.
“Tavoitteenamme on entistä parempi tuote tai jotain”, sanoi liiton saunakaverilautakunta.
(VANCOUVER) Juuri saamiemme tietojen mukaan Kanadan Vancouverissa on käynnissä laajamittaiset talviolympialaiset. Viranomaiset kertovat, että kultamitaleita on jaettu jo kymmenille urheilijoille. Uutistoimisto Reuters kehottaa myös suomalaisia varautumaan olympialaisiin ja sitä seuraavaan kultamitaliaaltoon.
Kanadan Suomen suurlähetystön mukaan Vancouverissa on mukana myös useita kymmeniä suomalaisurheilijoita. Voittajien joukosta ei ole kuitenkaan toistaiseksi löydetty ainuttakaan suomalaista. Suomen edustusto jatkaa kuitenkin tilanteen selvittämistä.
(Jutun kansalaistoimitti Onni Mäihä.)
(HORNBLOWER) Ruotsissa kohistaan hämmentävästä teoriasta Suomen jääkiekkomaajoukkueen välieräotteluun liittyen: hävisikö Suomi pelin USA:lle tahallaan 6-1? Ruotsalaisten iltapäivälehtien mielestä Suomi saattoi ottaa tappion niskoilleen tarkoituksella saadakseen helpomman vastuksen olympiaturnauksen seuraavaan otteluun.
Päävalmentaja Jukka Jalonen kuitenkin kielsi moisen mahdollisuuden.
“Täytyy kuitenkin muistaa, että olimme valmistautuneet otteluun hyvin. Itse asiassa voitimme valmistautumisessa USA:n jatkoajan jälkeen 3-2″, Jalonen muistutti.
Suomen Punainen Risti lähettää Suomen maajoukkueelle katastrofiapuna huopia, energiakeksejä sekä telttoja.
(WHISTLEBLOWER) Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF esittää sääntömuutoksia miesten olympiakiekkoon. Puheenjohtaja Rene Faselin mukaan epätasaiset ottelut voitaisiin keskeyttää ennen täyttä aikaa, jos lukemat yltyvät liian rumiksi.
“Meidän on autettava pienempiä lajiliittoja”, perusteli Fasel.
Muutoshanke sai alkunsa jääkiekon perjantaisesta välieräkamppailusta, jossa Yhdysvallat höykytti Suomea ensimmäisessä erässä 6-0. Murskalukemat herättivät keskustelun miesten jääkiekon asemasta olympialajina.
“Miesten jääkiekko pysyy olympialajina”, Fasel kuitenkin vakuutti.
(SYNKKÄ KELLARI) Seiska-lehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan suomalaisten asenteet pakolaiskritiikkivastaisuutta kohtaan ovat koventuneet. Jopa puolet haastatelluista ilmoittaa suhtautuvansa siirtolaisvastaisuuskritiikin kyseenalaistamiseen aiempaa epäilevämmin. Gallupkyselyyn haastateltiin tuhatta norjalaista.
Vastaajista vain joka viides on sitä mieltä, että työperäisen maahanmuuton kritiikin vastustajat saavat julkisessa keskustelussa äänensä kuuluviin riittävällä volyymillä. Erityisen kriittisesti humanitaarismaahanmuuttokritiikkivastustusepäilyihin suhtautuvat nuoret hyvin koulutetut naiset, joista peräti 80 prosenttia ilmoittaa vastustavansa ympäristöpakolaiskritiikin vastustamisen kritiikkiä.
Homojen kirkkohäät saavat myös kannatusta
Kyselyn mukaan ylivoimainen enemmistö kannattaa lakimuutosta, jossa maastamuuton kritisoinnin vastustamisen kannattavuuden epäilemistä halutaan kritisoida.
“Kyllä kansa tietää. Missä EU, siellä ongelma. Rötösherrat kuriin”, kommentoi kyselyä Prysselistä faksilla tavoitettu Timo Soini.
Erilainen vastajytkynuori Odottakaa vaan, kunhan tämä vastajytkyn moottori pääsee käyntiin: Kyllä lue kommentti…
Stew Lee Aku Ankka pettynyt vaalitulokseen (ALE PUB) Ehdokkaista kokenein, merimies Aku lue kommentti…
Vaalitaktikko Että jatkoon pääsee vain kaksi eniten saanutta? Aika epistä, ei kai tää lue kommentti…