(MM) Suomi keskittyy tänä iltana jälleen kerran täysillä vuoden 1995 jääkiekon MM-finaalin voittamiseen. Leijonien urhea taistelu näytetään suorana lähetyksenä Ylen Teemalta kello 22.
Ennakkoasetelma peliin on hyvä, sillä vedonlyöntitoimisto Unibetin mukaan Suomen voittomahdollisuus on sata prosenttia. Google löytää hakusanoilla ”Suomesta vuoden 1995 maailmanmestari” jo nyt noin seitsemän miljoonaa osumaa, mikä on aina vedenpitävä todiste asian tärkeydestä ja oikeellisuudesta.
Myös iltapäivälehtien nettikeskusteluista otetun suppean otannan perusteella yli puolet suomalaisista tai ainakin raaka-Masa uskoo Suomen menestykseen.
”Ihanaa, Leijona, Ihanaa”, nyyhkyttää tämä suomalaisen huippu-urheilun juhlahetkeen jämähtänyt ihmisraunio virttynyt t-paita päällään.
Lehden toimituksen urheiluasiantuntijat veikkaavat illan pelin päättyvän Suomen eduksi 4-1, mikä ikävä kyllä johtaa valheelliseen itsetunnon nostatukseen sekä juhliin, joita hävetään myöhemmin melkoisen paljon, vai mitä mieltä on esimerkiksi Risto, joka voitonhuumassa ja nousuhumalassa pökkäsi naapurin Pirjoa Toyotan takapenkillä ja on nyt äpärän yksinhuoltaja?
Kuukausi: helmikuu 2010
(BLIX) YK:n turvallisuusneuvosto myönsi varhain lauantaina kolmen kuukauden lisäajan kansainvälisille asetarkastajille sekä niitä avustaville Yhdysvaltain sotilaille vaarallisten monikultturistien etsintöjen jatkamiseksi Suomen niinsanotuilla heimoalueilla.
Vuosia kestäneen etsintäoperaation aikana ei ole löydetty vielä ainuttakaan monikultturistia, vaikka tarkastajat ovat haravoineet muun muassa julkisen keskustelun, internetin keskustelupalstat ja Pyhäjoen Esson jo useaan otteeseen. Etsintöjä laajennettiin hiljan koskemaan myös monikultturistien tukijoiksi epäiltyjä ns. kulttuurirelativisteja sekä Eksoottinen värinä -verkostoa.
Operaatiot ovat kuitenkin olleet kautta linjan tuloksettomia. Muutamissa ilmakuvissa havaittiin tosin äskettäin epäilyttäviä rakennelmia, jotka nekin paljastuivat ilmapallojen täyttölaitteistoiksi.
Eräät kritiikot ovat moittineet koko monikultturistijahtia pelkäksi suurvaltojen junailemaksi silmänlumeeksi, jolla halutaan luoda edellytykset Suomen valtaamiseksi ja todellisten ongelmien peittämiseksi. He arvelevat, että yhtään monikultturistia ei koskaan löydetä.
Lisäajan kannattajien mielestä riski olisi kuitenkin liian suuri otettavaksi. He muistuttavat, että monikultturisti saattaa isossa asutuskeskuksessa käytettynä aiheuttaa laajamittaista tuhoa ja pahimmassa tapauksessa viedä meidän työt.

(TYÖVÄEN PRESIDENTTI) Suurten puolueiden eduskuntaryhmät ovat huolissaan kansanedustajien altistumiselle poliitikalle täysistuntosalissa. Ryhmät esittävät perjantaina antamassaan yhteisessä lausunnossa, että poliitikan esiintymistä huoneilmassa tai eduskuntatalon välittömässä läheisyydessä rajattaisiin tiukasti jäljellä olevan valtiopäiväkauden ajan, mahdollisesti pidempäänkin.
Ryhmien mukaan liiallinen politiikka häiritsee suomalaisen parlamentarismin toimintaa ja vaikeuttaa yhteisten asioiden hoitoa. Lisäksi siitä voi saada näppylöitä sisäreisiin. Eduskunnassa mitattiin tämän viikon tiistaina hetkellisesti pieniä määriä politiikkaa, mitä ei ole tilastojen mukaan koettu sitten 1990-luvun puolivälin. Asiaa tutkimaan on perustettu komitea.
Suurten ryhmien huoleen yhtyivät vihreät, jotka varoittivat että politiikka voi jo pieninäkin pitoisuuksina aiheuttaa selkärangan luutumista, mikä hankaloittaa edustajien taipuisuutta varsinkin kynnyskysymyksissä. Myös suurimpien sanomalehtien politiikan toimittajat huomauttivat että hiekkalaatikko, lapsellista, kansanvalta ja montako merkkiä vielä.
Perussuomalaiset eivät ehtineet ottaa kantaa aiheeseen, koska Helsingin keskustassa oli nähty musta mies lapioimassa lunta. Menemme paikalle.

(HELSINKI) Louhintaliike Al-Qaida Oy Ab suorittaa tänään räjäytystöitä Helsingin Arkadianmäellä osoitteessa Mannerheimintie 30. Räjäytykset alkavat kello 16 ja jatkuvat ”niin kauan kuin on tarpeen”.
Räjäytysten ajaksi liikenne Mannerheimintiellä pysäytetään. Kunkin räjäytyksen vaatima liikennekatko kestää noin viisi minuuttia. Räjäytystyöt liittyvät Suomen läsnäoloon Afganistanissa sekä Kuunkuiskaajien voittoon Suomen euroviisukarsinnassa.
Lehden haastatteleman nimettömänä pysyttelevän asiamies Einari Prekaraattorin mukaan tässä uutisessa on kyse kuitenkin vain surkeasta ja äärimmäisen mauttomasta parodiasta, eikä “hemmetti soikoon mistään aidosta pommiuhkauksesta”.
(Jutun kansalaistoimitti Vintero Apunen.)