(NEW YORK) YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon muistuttaa Israelin armeijaa, että rakettien ampuminen Gazan alueelle on sallittua vasta kello 18:n jälkeen.
“Rakettien pauke saattaa säikyttää palestiinalaisalueen kotieläimiä, joten ihan naapurisovun kannalta olisi hyvä, jos ammuttaisiin vain lain säätämän ajanjakson aikana”, kommentoi Ki-Moon tuoreeltaan Israelin aikeita juhlistaa uuttavuotta.
Suomen turvallisuuskeskus kehoittaakin palestiinalaisalueen asukkaita varautumaan alueella tapahtuviin Israelin uudenvuodenbileisiin ainakin suojalaiseilla. Lisäksi israelilaisia muistetaan ampumaan raketteja selvin päin, ettei satu vahinkoja.
(Jutun kansalaistoimitti Toveri Sininen.)
(POLITBYROO) Varsinais-Suomen johtavan lehden Turun Sanomien päätoimittajaruletti on vihdoin selkiytymässä, kertovat Puutorin lähteet Lehdelle. Sanomalehden uudeksi vastaavaksi päätoimittajaksi on tiettävästi nousemassa Konstantin Tshernenko (nkp), jota pidetään yhtiössä tulevaisuuden nimenä.
“Tshernenko on hyvävoimainen ja vahva johtaja, jonka odotetaan luotsaavan lehteä vielä pitkään. Hän on uudistusmielinen ja on kerran kuullut sanan internet”, kiiteltiin konsernin tiedotteessa.
Lehden päätoimittajana toimii tällä hetkellä Joku RUK:n Käynyt, jonka vajaa vuosi sitten väistynyt edeltäjä Jonkun Hyvä Tuttu Vissiin korvasi vuotta aiemmin eläkkeelle jääneen Kivan Saunakaverin.
Turun Sanomat on Turussa ilmestyvä riippumaton sanomalehti, paitsi mitä toriparkkeihin tulee.
(OIC) Arabivaltiot ovat ilmaisseet pettymyksensä Israelin sotatoimiin Gazassa. Tupakkiaskin taakse kirjoittamassaan julkilausumassa maat tuomitsevat Israelin iskut ja antavat kaiken tukensa “niille yksille tyypeille siellä jossain, keitäs ne nyt olivatkaan“.
“Israelin on välittömästi lopetettava laiton hyökkäyksensä sinne, no, niin, sinne niin, tiedättehän. Arabimaat lupaavat kaiken mahdollisen tukensa tämän valtioterrorismin kohteeksi joutuneille…öö…siis, niille yksille tyypeille siellä, ihan kielen päällä…juu. Kuolema siionisteille! Alas Israel!” sanoi Arabiliiton tiedottaja Nursultan Peruna-Saladdin.
Julkilausumassa luvataan myös lisätä avustuskuljetuksia niiden tyyppien auttamiseksi siellä. Lisäksi Israelia varoitetaan vakavilla seurauksilla, jos hyökkäys ei pikaisesti lopu.
“Muutun pahapäiseksi ja vimmastun!” teroitti Peruna-Saladdin.
(SOTšI) Asianmukaisesti suoritetun tarkistuslaskennan jälkeen Josif Stalin on valittu kaikkien aikojen suurimmaksi venäläiseksi. Toveri Stalin voitti venäläisen tv-ohjelman kansanäänestyksen noin 150 miljoonalla äänellä.
Toiseksi ja kolmanneksi jäivät Alexander Nevski ja Pjotr Stolypin, jotka aluksi pääsivät laskuvirheen, inhimillisen erheen tai revareiden toiminnan takia listan kärkisijoille.
(NEW YORK) YK on tuominnut voimakkaasti Israelin toimet Gazassa. Järjestö on tuoreessa julkilausumassaan muun muassa ilmoittanut, että Israelin tulee välittömästi lopettaa siviileihin kohdistuvat väkivaltaisuudet “jos sopii, jooko, ei oo pakko”.
YK on arvostellut julkilausumassaan eritoten Israelin iskujen suurta uhrimäärää: “Eipä tässä, ilmoja pidelly, jos tota millään sopisi, niin jos ette pommittais sitä koulua no nyt te kumminkin pommititte, eipä siinä, sattuuhan näitä, mutta jos ei kumminkaan siviilejä kohti no nyt te ammuitte siviilejä kohti, ette viittis enää, no nyt te ammuitte taas siviilejä kohti, me tästä lähdetäänkin että teillä se tuntuu olevan tässä homma hallussa, että kunhan nyt ette unohda, mitä on puhuttu.”
“Anteeksi, että häirittiin”, alleviivasi pääsihteeri Ban Ki-Moon YK:n kantaa tiedotustilaisuudessa alkuillasta.
Juhana Ääntenkalastaja Kirkkovene äänestää todennäköisemmin Aku Ankkaa kuin toisin lue kommentti…
Wamibo Höpöhöpö, kyllähän vuosi sitte kahvia meni myös, varmaan enemmänki, kun lue kommentti…
Gastronomen Est Omen Miltä Niinistö maistuu? Kaikkien hyvin tiedossa olevien faktojen ja lue kommentti…