(VANTAA) llmailulaitos Finavia aloittaa Helsinki-Vantaan ulkomaanterminaalin mittavan laajennuksen. Osana rakennushanketta Helsinki-Vantaalle avataan vuonna 2008 myös uusi ulkoavaruuden terminaali.
Ufohavainnot ovat lisääntyneet, ja odotamme tähteinvälisen turismin mielenkiinnon kohdistuvan lähivuosina Maapalloon. Haluamme tuolloin olla ensimmäisten joukossa tarjoamassa laadukkaita palveluja muukalaisvieraillemme, kertoo lentoaseman logistiikkapäällikkö Juhan af Grann.
Plutolaiset elintasopakolaiset Reino ja Kaisu Kuuskajaskari ottivat tiedon mielenkiinnolla vastaan.
Tax freessa vois pistäytyä, pariskunta tuumaa.
“IKÄÄNKUIN 50 VUOTTA SITTEN EI MUKA OLISI JO SAATU TARPEEKSI”
(GRANMA) Kuuban viranomaiset ovat huojentuneita Ernesto-myrskyn pyyhkäistyä saarivaltion yli ilman pelättyjä suurtuhoja. He muistuttivat, että maa on kärsinyt jo aivan tarpeeksi koettelemuksia Ernestojen takia viimeisen puolen vuosisadan aikana.
“Huonot ennusmerkit olivat tälläkin kertaa ilmassa, kun Ernesto iskeytyi rannikolle. Mutta tällä kertaa se ei jäänyt pyörimään Sierra Maestran vuorille vaan jatkoi matkaansa kohti Yhdysvaltoja. Saavatpahan nähdä”, hykerteli kansankaartinkapteeni Jean-Baptiste Genet.
Viranomaiset kuitenkin muistuttavat, että lopulliset seuraukset Ernestosta selvinnevät vasta parin kolmen vuoden sisällä. Santa Claran kaupungissa on jo naulattu ikkunoita umpeen.
Nyt vuorostaan Yhdysvallat varautuu Erneston saapumiseen. Miamin pakolaisille on jo jaettu aseet.
(NETTI) Elikkämyynnin arvo kasvoi jopa 30 prosenttia vuoden ensimmäisellä puoliskolla, arvioi Tilastokeskus lauantaina kännissä julkaisemassaan suhdanneraportissa. Sen arvo ohitti niukasti jopa siismyynnin.
“Elikkämyynti on kohonnut selvästi suosituimmaksi myyntitavaksi etenkin verkkokaupassa ja yksityisten kuluttajien välisissä myyntitapahtumissa”, kertoo Tilastokeskuksen ylimadrigaali Heikki Peelo hampaat kurkussa.
Siismyynti on puolestaan menettänyt hieman asemiaan, joskin senkin absoluuttinen arvo kohosi lievästi.
(JERUSALEM) Israelin presidentti Moshe Katsav kiistää syyllistyneensä Libanonin ahdisteluun. Katsavia kuulusteltiin keskiviikkona sen jälkeen, kun Libanon oli yhdessä monien Israelin hallinnon naispuolisten työntekijöiden kanssa syyttänyt häntä ahdistelusta.
“Sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Tuo kaikki on valhetta ja perätöntä puhetta. Libanon ainoastaan näyttää vähän raiskatulta”, sanoi Katsav radion haastattelussa, kun häneltä kysyttiin viikkoja jatkuneista pommituksista.
“Sitä paitsi se halusi sitä itse”, jatkoi Katsav, 61 vuotta, puoliääneen. Viime viikonloppuna Israelin oikeusministeri Hain Ramon erosi, kun hänen väitettiin suudelleen väkisin Libanonia.
(ÖORT) Tähtitieteilijöiden vainon kohteeksi joutunut entinen planeetta Pluto on hakenut turvapaikkaa Norjasta, kertoi maan uutistoimisto NTB perjantaina.
Hämärissä olosuhteissa kääpiöplaneetaksi alennettu taivaankappale saapui myöhään torstaina Grimstadin satamakaupunkiin Oslon eteläpuolella. Pluton arveltiin piiloutuneen tanskalaisen rahtialuksen ruumaan ja livahtaneen turvamiesten huomaamatta satamasta. Hän ilmoittautui itse viranomaisille.
“Pluton mukaan hän ei voi vainon takia enää palata normaaliin asuinpaikkaansa Neptunuksen ulkopuoliselle kiertoradalle, joten hänellä on ihmisoikeussopimusten nojalla mahdollisuus turvapaikkaan”, kertoi kääpiöplaneetan asianajaja Alfred Dreyfus.
Norjalaisviranomaiset kuitenkin epäilevät Plutoa elintasopakolaisuudesta.
“Saatanan hippi haluaa vain paikan auringossa”, katsoi ulkomaalaisviraston osastopäällikkö Trond-Einar Elden ja ampui siinä sivussa pari valasta.
Folio-Olio Vaadin lisää vihapuheaikaa lue kommentti…
Johan Eihän Minun äänestyslippuihini on aina ilmestynyt kirkkoveneen kuva kuin lue kommentti…
ABB Demarinuoria ei ole pian yhtään, kunhan minut vapautetaan ja nimitetään lue kommentti…