(SUHTEELLISUUDENTAJU) Kansa on tyrmistynyt eduskunnan hankkimien uusien torkkupeittojen kustannuksista. Kansa muistuttaa huutamalla, kännissä ja kohtalaisessa essitalopraami-paroksetiinitokkurassa antamassaan lausunnossa, että on se jumalauta, vittu, meidän rahoilla paitsi etten käy töissä ja sitten on nämä maahanmuuttajat ja mihin tämä maa on menossa laulaisin suvivirren mutten osaa sanoja nekin on romanit vieneet.
Lausunnossaan kansa huomauttaa, että edustajien peittokuluilla, noin 24 000 euroa, olisi voitu pysäyttää maamme velkaantuminen, estää eläkejärjestelmän kriisiytyminen sekä maksaa sotakorvaukset täysimääräisenä Neuvostoliitolle.
Tyrmistystä on herättänyt myös tieto siitä, että kansanedustajat opiskelevat kieliä ja tutustuvat oman erityisalansa asioihin. Kansan mielestä eduskunnan pitäisi keskittyä Suomen etujen ajamiseen, eikä kielitaidolla tai asiantuntemuksella ole sen kanssa mitään tekemistä.
Peittorahat pitäisikin kansan mielestä käyttää hyödyllisemmin Israelin entisen pääministerin Ariel Sharonin kotihoidon tukemiseen. Summa rahoittaisi Sharonin hoitokulut noin puolentoista kuukauden ajan. Kansa muistuttaa, että Sharon on sekä vanhus että veteraani.
(M15) Kansanedustaja Markku Uusipaavalniemen (prop.) loikkaamisen takana on dramaattisia syitä, paljastavat Lehden haltuunsa saamat haastattelut. Uusipaavalniemen mukaan hän näki lähtönsä keskustasta perussuomalaisiin jo vuosia sitten tarkkailemalla asuntojen hintakehitystä, kansantalouden tilaa sekä lalla-lalla.
”Lisäksi valintaani vaikutti se, että perussuomalaisten ryhmä noudattaa samaa linjaa kuin minäkin; vastustamme kaikkea ja olemme aina ehdottoman oikeassa. Ja jos emme olisikaan, olemme silti”, Uusipaavalniemi kertoo.
”Lisäksi haluaisin sanoa että romahdus ja huutaa muutaman kerran susi susi, koska sillä saa kivasti naamansa julkisuuteen ilman varsinaista sisältöä”, urheilusankari jatkaa.
Uusipaavalniemen loikkaukseen tai sen ajankohtaan ei kuitenkaan vaikuttanut millään tavalla eikä yhtään eikä olleskansa se, että laskusuunnassa olevan keskustan riveistä jatkokaudelle pääseminen voisi olla vaikeampaa kuin kovassa nousussa olevien perussuomalaisten joukosta, kun taas isomman keskustan sylissä on ollut jokseenkin mukava olla yli kolme neljäsosaa vaalikaudesta kun varmaankin prestiisi ja näkyvyys ovat olleet vähän eri luokkaa, ja öö, olin sanomassa siis että eihän tällaista kukaan tekisi koska kaikkihan me olemme kansan asialla ja suoraselkäisiä.

Kategoriat
Lehti-ohjelma Yle.fi:ssä 22.11. alkaen
[powerpress]
Ääni-Lehdessä kuultavat jutut on kaikki julkaistu Aikakaus-Lehdissä, eli jos haluatte korvilla lukemisen sijaan lukea ne silmillänne (…), ei muuta kuin tilaussivulle hus tai sitten irtonumero Akateemisesta Kirjakaupasta kotiin.

(SVEITSI) Venäjän pääministeri [search]Vladimir Putin[/search] on hetki sitten löytänyt Higgsin hiukkasen. Valtiovierailulla ollut paidaton Putin kiihdytti käsipelillä protonisuihkut 7 teraelektronivolttiin ja törmäytti ne yhteen, jolloin fyysikoiden kauan kaipailema Higgsin bosoni tuli näkyville. Toisin kuin tutkijat olivat ennustaneet, hiukkanen ei suinkaan hajonnut heikon vuorovaikutuksen välittäjäbosoneihin, vaan jäi keskustelemaan pääministerin kanssa Venäjän arojen karusta kauneudesta.
Samaan aikaan Putin kalasti toisella kädellään aikamoisen affenen roikaleen ja ampui kolmannella kädellään nukutusnuolen, joka tainnutti tutkijaryhmää päin hyökänneen siperiantiikeri-jääkarhu-liberaali-hybridin. Seuraavaksi pääministeri aikoo tiettävästi keskustella tiedotusvälineiden kanssa siitä, mitä propaganda on ja miltä se maistuu borssin ohessa.

Teatterin syksy nojaa klassikoihin
[powerpress]
Ääni-Lehdessä kuultavat jutut on kaikki julkaistu Aikakaus-Lehdissä, eli jos haluatte korvilla lukemisen sijaan lukea ne silmillänne (…), ei muuta kuin tilaussivulle hus tai sitten irtonumero Akateemisesta Kirjakaupasta kotiin.
Ääni-Lehdessä kuultavat jutut on kaikki julkaistu Aikakaus-Lehdissä, eli jos haluatte korvilla lukemisen sijaan lukea ne silmillänne (…), ei muuta kuin tilaussivulle hus tai sitten irtonumero Akateemisesta Kirjakaupasta kotiin.
(TEHERAN) Vuoden pakolaisnaisen Nasima Razmyarin tanssi julkisuudessa on herättänyt kohua osassa muslimipiirejä. Monet konservatiivimuslimit suhtautuvat Razmyarin tanssiin suurin varauksin. Koraanin tiukkaan tulkintaan uskovat muslimiyhteisöt syyttävät Razmyaria etenkin energian puuttumisesta. Myöskään kunnollista kosketusta hänen tanssiparinsa Jani Rasimuksen kanssa ei monien äärimuslimien mielestä löytynyt.
”Olisin kaivannut jonkinlaista todellistä säkenöintiä parin välille. Nyt suoritus jätti vähän sellaisen ulkoa opetellun tunnun”, kommentoi tunnistamattomana esiintynyt mies hieman MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelman jälkeen internet-videolla.
Jive ei taittunut afganistanilaistaustaiselta Razmyarilta äärimuslimien mielestä yhtä hyvin kuin , myös pudotusuhan alla olleidenJoona Puhakan ja Sanni Siuruan tango. Se sai huonot pisteet myös tuomaristolta. Etenkin tuomariston ylin johtaja Ajatollah Ali Khamenei katsoi, että Puhakan tango toimi aivan selvästi enemmän Jumalan kunniaksi.

(OI KUUSIPUU ON) Nokian koululaiset eivät tänä vuonna pääse viettämään perinteisiä joulujuhlia kuusineen, joulukuvaelmineen tai suvivirsineen. Syynä on monikulttuurisuus, joka on tällä kertaa naamioitunut ovelasti opettajien lomautuksiksi.
”Säästöistähän tässä kaikki puhuvat, mutta kyllä kansa tietää, että todellinen syy on monikulttuurisuus ja maahanmuutto”, toteaa asukasaktivisti Vilho Sananvapaus sormet korvissa ja silmät kiinni.
Monikulttuurisuus naamioitui opettajien lomautuksiksi edellisen kerran 1990-luvun alkuvuosina. Se on estänyt perinteisten joulujuhlien järjestämisen myös tämän jälkeen muun muassa kroonisen vainoharhaisuuden, heikosti peitellyn rasismin ja tarkoitushakuisen paskanpuhumisen valeasuissa.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti yllätyksellisesti ilman aivovammaista otsikointia.
”Säästöistähän tässä kaikki puhuvat, mutta kyllä kansa tietää, että todellinen syy on monikulttuurisuus ja maahanmuutto”, toteaa asukasaktivisti Vilho Sananvapaus sormet korvissa ja silmät kiinni.
Monikulttuurisuus naamioitui opettajien lomautuksiksi edellisen kerran 1990-luvun alkuvuosina. Se on estänyt perinteisten joulujuhlien järjestämisen myös tämän jälkeen muun muassa kroonisen vainoharhaisuuden, heikosti peitellyn rasismin ja tarkoitushakuisen paskanpuhumisen valeasuissa.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti yllätyksellisesti ilman aivovammaista otsikointia.
[powerpress]
Ääni-Lehdessä kuultavat jutut on kaikki julkaistu Aikakaus-Lehdissä, eli jos haluatte korvilla lukemisen sijaan lukea ne silmillänne (…), ei muuta kuin tilaussivulle hus tai sitten irtonumero Akateemisesta Kirjakaupasta kotiin.
Ääni-Lehdessä kuultavat jutut on kaikki julkaistu Aikakaus-Lehdissä, eli jos haluatte korvilla lukemisen sijaan lukea ne silmillänne (…), ei muuta kuin tilaussivulle hus tai sitten irtonumero Akateemisesta Kirjakaupasta kotiin.
Kategoriat
Munanjatke-mainos