Kategoriat
Viikonvaihde

Mitä muistaa juhannuksena

Juhannus näkyy niin palveluiden toiminnassa, kuin liikenteessäkin monin erilaisin tavoin. Lehden juhannusmuistio pitää sisällään tärkeimmät muistettavat seikat. Sen voi kätevästi leikata talteen ja laittaa vaikka taskuun käyttöä varten.

Kaupat

Tuoreet ruokatarpeet kannattaa matkalle lähdettäessä ostaa vasta perillä, mikäli mahdollista. Kylmäkuljetusketjun katkeaminen kun voi helposti johtaa vatsanväänteisiin.
Alko suljetaan juhannusaattona yhdeltä. Pitkäripaisessa on kuitenkin yleensä melkoinen ruuhka, joten fiksu juhlija hankkii juomansa jo edellispäivänä. Näin ostoksille ehtii aattona vielä uudelleen.

Liikenne

Julkisessa liikenteessä juhannus näkyy lähinnä siten, ettei mikään vittu liiku mihinkään. Jos joku liikkuu, niin se on täynnä kännisiä isiä, rumia äitejä ja häpeäänsä syystäkin itkeviä lapsia. Ainoastaan joku pirun Pikajuna 816 Jyväskylästä Helsinkiin kulkee perjantaina pyhäaikataulujen mukaisesti.
Omalla autolla tien päälle kannattaa lähteä hyvissä ajoin, mielellään viimeistään vitun vappuna. Mikäli mahdollista, kannattaa valita kiertotie esimerkiksi saatanan Ruotsin kautta. Muista myös, että kunnon känni tekee hitaastikin liikkuvasta vitun perkeleen autojonosta oikeastaan ihan mukavan paikan. Vesiteitse liikkuessa huomaavainen veneilijä kääntää naamallaan kelluvat kanssaveneilijät selälleen.

Naapurit

Vituttaa minua niin paljon, että niin paljon viinaa ei pysty juomaan että se siitä helpottaisi. Voi saatanan Makkoset ja niiden kersat ja vittu serkut. Vedän persekännit ja tuikkaan niiden mökin palamaan.

Poliisi

Pilaa varmaan tämänkin juhannuksen viimeistään sitten, kun naapurin mulkun mökki palaa.

Luonto

Kannattaa muistaa vetäytymispaikkana poliisin ilmaantuessa paikalle. Mikäli liikkeellä ollaan alasti tai pelkissä alusvaatteissa on hyvä muistaa, että kuiva kangasmetsä pistelee juostessa ihan vitusti. Onkin hyvä mieluummin suunnata saniaisia ja suota kohti.

Etsintäpartiot

Tuskin koskaan katsovat korkealle puihin. Vaikka useimmat palvelut ovat suljettuina pyhien ajan, jatkavat etsintäpartiot naaraamista suossa läpi koko juhannusviikonlopun.

Paluuliikenne

Pitkissä autojonoissa on ihan vitun vaikea liftata. Metsästä ei myöskään kannata tölvätä moottoritien kupeeseen kyytiä hankkimaan. Liftaamista myös helpottaa, mikäli saa jostain hankittua vaatteita ylleen.
Kannattaa myös muistaa tarkistaa suurimpien tietöiden paikat ja mahdolliset paluumatkaa nopeuttavat kiertotiet. Tämä tieto löytyy esimerkiksi tielaitoksen sivuilta. Maltti on valttia myös juhannuksen paluuliikenteessä.

Sunnuntai

Sunnuntaina kaupat ovat auki normaalisti. Myös julkinen liikenne kulkee normaalien sunnuntaiaikataulujen mukaisesti. Alkot avataan vasta maanantaina.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri

Rovaniemen rankka viikko jatkuu

(KORKALOVAARA) Rovaniemen kaupungin piinaviikko jatkuu. Ensin Turku voitti Rovaniemen taistossa kulttuuripääkapungin tittelistä, ja nyt Euroviisut menivät Helsinkiin. Arktisen kaupungin kärsimykset eivät kuitenkaan jää tähän.
Lehden saamien tietojen mukaan Saksa on lähettämässä sotilasosastoa, joka auttaisi Rovaniemeä uudistumaan jälleen kerran ja menestymään tulevaisuudessa näissä kisoissa. Suunnitelma on saamassa vahvasti tulta alleen, joten rovaniemeläisille on luvassa Lordi-henkistä pyrotekniikkaa suuressa mittakaavassa.
”Kulut eivät nouse järin suuriksi, sillä saksalaiset hoitavat hommansa asevelihintaan”, kiittelee Rovaniemen kaupunginjohtaja Mikke Epätoivo.
Ai niin, Joulupukki hukkui.

Kategoriat
Sää

Juhannuksen sääennuste

Ihan perseestä.

Kategoriat
Kotimaa

Helsinki keskittää joukkojaan Sipoon rajalle

(VUOSAARI) Tunnelma Helsingin ja Sipoon rajalla kiristyi maanantaina, kun Helsinki keskitti joukkojaan rajan tuntumaan. Helsinki on esittänyt vaatimuksen Länsi-Sipoossa sijaitsevan Itäsalmen liittämisestä Helsinkiin.
Sipoon vastaiselle rajalle siirtyi aamupäivän aikana toistakymmentä helsinkiläistä panssarivaunua sekä ainakin kaksi jalkaväkirykmenttiä. Myös Helsingin merivoimat ovat järjestäneet näyttäviä sotaharjoituksia Vuosaaren alueella.
Sipoolaisten keskuudessa vallitsi levoton tunnelma. Kaupoissa ja huoltoasemilla oli ruuhkaa ihmisten hamstratessa elintarvikkeita ja bensiiniä. Osa rajan tuntumassa asuvista perheistä on vetänyt tilanteesta omat johtopäätöksensä ja paennut alueelta.
Sipoon kuntalaiskaarti on vannonut taistelevansa tarvittaessa viimeiseen mieheen asti. Sipoon vanhan kirkon luona järjestettiin puoliltapäivin mielenosoitus, jossa poltettiin Helsingin vakuunoita.
Kansainvälinen yhteisö on ilmaissut huolestuneisuutensa Sipoon kysymyksestä. YK:n pääsihteeri Kofi Annan vetosi kriisin osapuoliin ja sanoi rukoilevansa, että tilanne voitaisiin ratkaista neuvottelemalla. Vantaa on tarjoutunut toimimaan välittäjänä, jos osapuolet saadaan saman pöydän ääreen keskustelemaan. Myös presidentti Martti Ahtisaari on sanonut olevansa käytettävissä ruokapalkalla.
Horst Wesseliä hyräillyt Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen kieltäytyi kommentoimasta tilannetta.

Kategoriat
Kotimaa

Juhannukseksi tulossa ruuhka verenluovuttajista

(PALTTU) Punainen risti odottaa juhannuksena jopa ruuhkaa verenluovuttajista. Kesällä verentarve ja -himo kasvavat, jolloin kysyntä ja tarjonta kohtaavat poikkeuksellisen hyvin. SPR järjestää juhannusviikonlopulle uusia luovutuspisteitä mm. tanssilavan taakse, just siihen naapurimökille, jatkopaikkana toimivan rivitaloasunnon keittiöön ja Kemiin.
”Juhannuksena suomalainen on antelias. Harva tyytyy normaaliin 450 millilitraan, vaan vuodattaa itsestään jopa litran, ehkä enemmänkin”, kiittelee veripalvelun esimies Vlad Tepes.
Suomalaisen veripalvelun selkärangan muodostavat säännölliset verenluovuttajat. Kanta-asiakkaat ovat vahvasti esillä myös juhannuksena, vaikka silloin moni kokemattomampikin uskaltautuu talkoisiin.
”Kyllä Musua, Peraa ja Lissua täällä jo innolla odotellaan”, Tepes vahvistaa.

Kategoriat
Kulttuuri

Kulttuuriministeri valitsi vuoden suurimman vitsin

Vuokrasopimuksen mukaan ovi on ehdottomastiCreative Commons License Jan-Erik Finnberg
(JOHANNESBURG) Kulttuuriministeri Tanja Saarela valitsi maanantaina Suomen parhaimman vitsin lähetettäväksi Euroopan unionin laajuiseen kilpailuun.
Seitsemän finalistin joukosta Saarela nosti ykköseksi tiiviiksi, yksinkertaiseksi mutta samaan aikaan ratkiriemukkaaksi kuvaillun ehdokkaan ”Turku”. Sen mahdollisuuksia tulla valituksi pidetään erittäin hyvinä, joskin kilpailu parhaimman vitsin tittelistä on kovaa.
”Todennäköisesti silti Italian ehdokas voittaa, sillä sen suurempaa vitsiä ei Euroopasta löydy”, pohti Saarela.

Kategoriat
Kulttuuri

Suomalaisilta täysi tuki Ville Valolle

Supertähden tuska lähellä kaikkien sydäntä
(KANSAN TAHTO) Rocktähti Ville Valon hätä koskettaa syvästi kaikkia suomalaisia. Kansaa on sävähdyttänyt sydänjuuria myöten hänen iltapäivälehdille esittämänsä riipaiseva kertomus niistä lukuisista vaikeuksista ja synkistä hetkistä, jotka elämä rockmaailman huipulla, miljoonatulot ja supersuosio ovat hänen eteensä kasanneet.
”Voi että. Kyllä on kovin hänellä vaikeaa. Toivottavasti nyt mahdollisimman moni kuulee tämän lööppien hätähuudon”, pohtii pitkäaikaistyötön Markku rannalla.
”Niinhän se on, että suurin taide syntyy aina suurimmasta tuskasta”, arvelee pyörätuolipotilas Juhani kuntohoitolasta.
Valoa varten suunnitellaan jopa erillistä avustuskeräystä ja jokainen halukas voi jättää pahoittelunsa erityisiin surukirjoihin, joita sijoitetaan mm. kaupungintaloille ja kunnanvirastoihin. Lisäksi valtioneuvosto pohtii suruliputuksen järjestämistä Valon ja kaikkien muidenkin ahdistuneiden runopoikien hyväksi.
Liputuspäivän teemaksi on suunniteltu ”No vittu yhyy”.

Kategoriat
Kotimaa

Aarno Laitinen unohti haukkua feministit kolumnissaan

(KLUUVI) Toimittaja [search term=”Aarno Laitinen”]Aarno Laitinen[/search] pahoittelee syvästi, että unohti pilkata feministejä viikonlopun Iltalehteen kirjoittamassaan kolumnissa ”Oskun tarina”. Koko kolumnissa ei mainita feministejä kertaakaan, ja naisiin yleensäkään ei viitata kuin kursorisesti.
Kyseessä on ensimmäinen vastaava unohdus Laitisen pitkällä uralla. Hän puolustautuu myös muistuttamalla, että ympäristönsuojelijat, aktivistit ja nuoret saavat tälläkin kertaa haukkunsa. Laitinen lupaa, ettei viikonloppuinen virhe enää toistu, ja seuraavassa kolumnissa ”tyhmät feministit” laitetaan taas ruotuun.
”Feministit ovat syvältä. Tyhmiäkin ovat”, sanailee Laitinen virtuoosimaiseen tapaansa. Hän on myös antanut julkisuuteen lyhyen tiedotteen, joka sisältää lyhyen synopsiksen ensi viikon annista.
”Vihreät ovat tyhmiä, feministit ovat tyhmiä ja rumia, nuoriso laiskaa ja kelvotonta, ympäristönsuojelijat tyhmiä, rumia ja laiskoja. Hyviä ihmisiä ovat ikääntyvät ja katkerat iltapäivälehtien kolumnistit ja heidän kaverinsa”, kuuluu kolumnin ydinsanoma.
Viranomaiset ovat Laitisen pahottelun jälkeen peruuttaneet Helsinkiin suunnitellun poikkeustilan.

Kategoriat
Kotimaa

Joni Soila harkitsee Nykäs-luottotoimittajaksi ryhtymistä

(PHI PHI) Kohutoimittaja Joni Soila harkitsee paluuta juorulehdistön riveihin. Lehden saamien tietojen mukaan Soilan suunnitelmissa on ryhtyä uudeksi Matti Nykäsen luottomieheksi Kai Merilän sijalle. Siirtoa puoltavat miehen itsensä mukaan logistiset syyt.
”Meillä on kohtapuoliin sama osoite”, Soila totesi. Hänet tuomittiin perjantaina puoleksitoista vuodeksi vankeuteen rahanpesusta. Nykysiin ulkomailla oleskelevan Soilan odotetaan palaavan piakkoin takaisin Suomeen hoitamaan uutta virkaansa Helsingin vankilasta käsin.
Myös Nykäsen odotetaan kohtapuoliin muuttavan samoille kulmille.
Elisabeth Rehn ei ole kommentoinut asiaa.

Kategoriat
Kulttuuri

Kohuväite: Valtion budjetti haamukirjoittajan laatima

(SAMMATTI) Suomen valtion budjetit on jo useamman vuoden ajan laatinut haamukirjoittaja, kuuluu maata ravisteleva uusin kohuväite. Nimettöminä pysyttelevien lähteiden mukaan tulo- ja menoarvio ei olisikaan kirjoittajakaksikko Ministeriöiden ja Hallituksen käsialaa, vaan bestsellerien takana olisi dekkaristina tunnettu Tuula Sariola.
Lehden haastattelemien lähteiden mukaan Sariola olisi sälyttänyt omalla nimellään julkaistujen dekkarien kirjoittamisen mäntyharjulaiselle toimittajalle Ritva Sarkolalle, jotta hänelle itselleen olisi jäänyt aikaa supersuositulle budjetti-sarjalle. Ministeriöt ja Hallitus kiistävät väitteet haamukirjoittajasta jyrkästi, samoin kustantajana toimiva Valtion painatuskeskus.
Nk. tiiliskivitrillereinä tunnettuja budjetti-sarjan kirjoja on jo pitkään ilmestynyt tasaisesti yhden kappaleen vuosivauhtia, ja ne ovat myyneet erittäin hyvin. Monilla tahoilla onkin ihmetelty Ministeriöiden ja Hallituksen tuotteliaisuutta.
Sariolan kerrotaan aloittaneen haamutyönsä vuonna 1989. Hänen edeltäjänään toiminut Neuvostoliitto joutui tuolloin luopumaan työstä henkilökohtaisen ongelmien vuoksi.