Kategoriat
Kulttuuri

Kohuväite: Valtion budjetti haamukirjoittajan laatima

(SAMMATTI) Suomen valtion budjetit on jo useamman vuoden ajan laatinut haamukirjoittaja, kuuluu maata ravisteleva uusin kohuväite. Nimettöminä pysyttelevien lähteiden mukaan tulo- ja menoarvio ei olisikaan kirjoittajakaksikko Ministeriöiden ja Hallituksen käsialaa, vaan bestsellerien takana olisi dekkaristina tunnettu Tuula Sariola.
Lehden haastattelemien lähteiden mukaan Sariola olisi sälyttänyt omalla nimellään julkaistujen dekkarien kirjoittamisen mäntyharjulaiselle toimittajalle Ritva Sarkolalle, jotta hänelle itselleen olisi jäänyt aikaa supersuositulle budjetti-sarjalle. Ministeriöt ja Hallitus kiistävät väitteet haamukirjoittajasta jyrkästi, samoin kustantajana toimiva Valtion painatuskeskus.
Nk. tiiliskivitrillereinä tunnettuja budjetti-sarjan kirjoja on jo pitkään ilmestynyt tasaisesti yhden kappaleen vuosivauhtia, ja ne ovat myyneet erittäin hyvin. Monilla tahoilla onkin ihmetelty Ministeriöiden ja Hallituksen tuotteliaisuutta.
Sariolan kerrotaan aloittaneen haamutyönsä vuonna 1989. Hänen edeltäjänään toiminut Neuvostoliitto joutui tuolloin luopumaan työstä henkilökohtaisen ongelmien vuoksi.

2 vastausta aiheeseen “Kohuväite: Valtion budjetti haamukirjoittajan laatima”

Kannatan Tosikon ehdotusta kaarituella. Artikkelissa voisi lukea vaikka BOJOJONG.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Hallitus suunnittelee Varsovan liiton jäsenyyssopimuksen ratifiointia

(STADIUM ARKADIUM) Suomen hallitus aikoo ratifioida kiistanalaisen Varsovan liiton jäsenyyssopimuksen vielä kuluvan vuoden aikana, kertoi pääministeri Matti Vanhanen Ylen Lauantaiseura-ohjelman...

Close