(HELSINKI) Rahamarkkinoilla ja pörssissä eduskunnan päätös sallia hedelmöityshoidot kokoomusta ja keskustapuoluetta äänestäville heteropariskunnille, luterilaisen kirkon jäsenille ja yksin eläville kristillisdemokraateille otettiin vastaan rauhallisesti.
Pörssi jatkoi perjantaina varovaista nousuaan lähinnä Nokian vanavedessä. Vaihtokärjessä Metso otti pientä takapakkia eilisen nousun jälkeen. Öljyn ja kaasun hinnassa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Alan keskusliiton mukaan epävarmuus markkinoilla jatkuu edelleen, vaikka rauhoittuikin hieman äänestyspäätöksen selvittyä.
Eduskuntatalon edessä järjestettyjä mielenosoituksia lukuun ottamatta eduskunnan päätös sallia hedelmöityshoidot kokoomusta ja keskustapuoluetta äänestäville heteropariskunnille, luterilaisen kirkon jäsenille ja yksin eläville kristillisdemokraateille on otettu koko maassa vastaan tyynesti. Alkuperäisveikkailuissa sallivan linjan pelättiin johtavan muun muassa Niilin kuivumiseen, verenvuotoihin, sammakkojen valtausyrityksiin ja syöpäläisten, sääskien, paarmojen, karjaruton, ankarien paiseiden, rakeiden, heinäsirkkojen ja lopulta kolmen päivän täydellisien pimeyksien voimakkaaseen lisääntymiseen.
(HELSINKI) Kokoomusta ja keskustapuoluetta äänestävät heteropariskunnat, luterilaisen kirkon jäsenet ja yksin elävät kristillisdemokraatit voivat vastaisuudessakin saada hedelmöityshoitoja Suomessa. Eduskunta ratkaisi kiistellyn kysymyksen perjantain äänestyksessä selvin lukemin 105-83.
Sallivan linjan kannattajat riemuitsivat tuloksen selvittyä ja ylistivät suomalaisen yhteiskunnan vapaamielisyyttä. Eduskunnan eteen kokoontuneet polvirukoilijat puolestaan ilmaisivat surumielisyytensä päätöksen johdosta.
”On vaara, että nyt muodostuu lisää näitä tällaisia niin sanottuja porvarillisesti ajattelevia normiheteropariskuntia. Ja jokainenhan tietää, mitä siitä seuraa. Kyllä perheessä täytyy olla isän malli”, painotti polvirukoilija Harri-Kari Jaskari-Häkämies.

(TUKHOLMA – OSLO) Kaikki tämänvuotiset Nobel-palkinnot myönnettiin presidentti Martti Ahtisaarelle. Ahtisaari sai niin lääketieteen, kemian, fysiikan, taloustieteen, kirjallisuuden kuin rauhan Nobelit.
Nobel-säätiön puheenjohtajan Marcus Storchin mukaan palkinnot päätettiin kohdistaa Suomen entiselle presidentille lähinnä säälistä.
Sama juttu kuin Euroviisujen kanssa. On niin hauska seurata, kuinka suomalaiset luulevat saavuttaneensa jotakin. Tämä nyt oli tällainen aprillivuosi, voidaan sitten palata ensi vuonna asialinjalle.

(ALABAMA) Kokoomuksen päävaaliteemaksi tulevissa eduskuntavaaleissa nousee perheväkivalta. Puolue ilmoitti asiasta samassa tiedotustilaisuudessa, jossa puoluesihteeri Harri Jaskari kertoi jättävänsä tehtävänsä. Jaskari on perheväkivaltateeman johtava kehittäjä yhdessä entisen sisä- ja oikeusministerin Kari Häkämiehen kanssa.
”Perheväkivalta on aina ollut lähellä sydäntämme”, Jaskari ja Häkämies kommentoivat valkoisissa hihattomissa t-paidoissaan.
Puolueen naisjäseniä ei tavoitettu kommentoimaan asiaa, sillä he olivat joko hoitamassa kotia tai sairaalassa.

Kategoriat
Enemmistö suomalaisista yhä natoa vastaan
Kolme neljästä suomalaisesta suhtautuu edelleen kielteisesti natoon, ilmenee Suomen Gallupin lokakuun alussa tekemästä mielipidemittauksesta. Natoon eli aviomiehen sisareen suhtauduttiin huomattavasti kielteisemmin kuin esimerkiksi lankoon tai enoon.
Yleisimpinä syinä nato-vastaisuudelle olivat naton mieltäminen yhdeksi vitun horoksi, hirveäksi noidaksi sekä se, että naton pankkilainan takaaminen oli syössyt vastaajan perheen mittaviin velkoihin, kertoo Suomen Gallupin tutkimusjohtaja Mielikki Pitenius.
Kielteisintä suhtautuminen natoon on vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajien keskuudessa. Naiset suhtautuvat natoon kielteisemmin kuin miehet, mikä Piteniuksen mukaan selittyy sillä, että naisilla on miehiä useammin aviomies ja siten mahdollisesti myös nato.
Suurimpien sanomalehtien päätoimittajien nato-näkemykset eroavat suomalaisten yleisestä kannasta. Ylen haastattelututkimuksen mukaan päätoimittajat suhtautuvat aviomiestensä sisariin erittäin myönteisesti.

Kansainväliset toimittajajärjestöt IFJ, RSF ja Samizdat Workers United sekä Venäjän journalistiliitto totesivat keskiviikkona yhteisessä julkilausumassaan, että Venäjän presidentin Vladimir Putinin merkitys maailman tilaan on maksimaalinen.
Erityisen huomattava merkitys Putinilla on järjestöjen mukaan sananvapauden, ihmisoikeuksien ja demokratian saralla.
Putinin roolia voi verrata esimerkiksi Belgian kuningas Leopold II:n merkitykseen ihmisoikeuksien kunnioittamiseen Kongossa tai kansanedustaja Matti Ahteen merkitykseen eri sukupuolta olevien alaisten tasa-arvoiseen ja asialliseen kohteluun työpaikoilla, totesi SWU:n puolesta julkilausuman allekirjoittanut Usko Kyykkä.

Urho Kekkosen hauta aiotaan siirtää
(HELSINKI) Helsingin kaupunki ja Helsingin seurakuntayhtymä aikovat siirtää entisen presidentin Urho Kekkosen haudan pois Hietaniemen hautausmaalta. Syynä siirtoon ovat haudalla kokoontuvien Kekkos-fanien aiheuttamat häiriöt.
Kekkosen haudasta on tullut etenkin keskustanuorten suosima pyhiinvaelluskohde. Aiemmin faneihin on suhtauduttu suopeasti, mutta parin viime vuoden aikana lieveilmiöt ovat lisääntyneet.
Hautausmaa on näiden hyypiöiden jäljiltä jatkuvasti siivottomassa kunnossa, kertoo Helsingin seurakuntayhtymän virastomestari James Douglas. Viereisiin hautoihin on maalattu UKK-graffiteja, ja täysmaitotölkkejä lojuu kaikkialla.
Ongelma kärjistyi kesän lopulla, kun Kekkosen kuolemasta tuli kuluneeksi 20 vuotta. Merkkipäivänä hautausmaalle kokoontui useita satoja keskustanuoria laulamaan maakuntalauluja.
Osa ei suostunut poistumaan alueelta hautausmaan mennessä kiinni, vaan aikoi viettää yön Kekkosen haudalle leiriytyneenä. Hautausmaan työntekijöiden vaadittua heitä poistumaan haudalla puhkesi mellakka.

Pyramidi Pielavedelle?
Douglas toteaakin, että Helsingin seurakuntayhtymän mitta on tullut täyteen. Helsingin kaupungin tukemana seurakuntayhtymä on päättänyt siirtää Kekkosen haudan pois Hietaniemestä.
Douglasin mukaan mahdollisia uusia hautapaikkoja ja hautaustapoja on pohdittu yhdessä Kekkosen perikunnan kanssa.
Esillä on ollut muun muassa ajatus, että Kekkosen syntymäkodin pihaan Pielavedellä rakennettaisiin pyramidi kokoa about Kheops jonne Kekkosen luut sijoitettaisiin. Keskustapuolue on alustavasti luvannut toimittaa kaksitoista neitsyttä, jotka muurataan hautakammion seiniin.
Saatanan tunarit, kommentoi tilannetta Kekkonen itse.
Kategoriat
Humoristi kaipasi iskua reiteen
(KUOLAJÄRVI) Vaikeaan tilanteeseen joutunut humoristi ei saanut apua maanantaiaamuna Sallassa. Kukaan ohikulkijoista ei suostunut kopauttamaan hauskaa miestä kovaa reiteen, vaikka se olisi laukaissut tilanteen.
”Puujalalle olisi kovasti tarvetta”, humoristi myöntää.

(KILJU) Pohjois-Korea ilmoitti tehneensä onnistuneen riisinkeittokokeen varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa. Koe suoritettiin kansalainen Kimin keittiössä, eikä siitä Pohjois-Korean mukaan aiheutunut vaaraa lähiympäristölle. Virallisten lähteiden mukaan maa keitti riisiä nyt onnistuneesti ensimmäisen kerran, mutta monet epäviralliset tahot ovat epäilleet tietoa.
”Kyllä se vaan fakta on, että ei ole paljon riisiä aiemmin keitelty. Ehkä puoluejohdon kesken on vähän maisteltu hanhenmaksapalleroiden ja ihmislihan kylkiäisinä”, kommentoi itserakas johtaja Kim Jong-Il vatsaansa hieroen.
Myös alemmilta tahoilta vahvistetaan, että tapaus oli ensimmäinen laatuaan.
”Ei ole riisiä keitelty ei. Tarkemmin ajatellen, mikä ihmeen riisi?” kyselivät Mariah Careytakin ilahduttavan laihat tavalliset kansalaiset.

Venäjällä juhlittiin sananvapautta
(MOSKVA OBLAST) Venäjällä on juhlittu näyttävästi sananvapautta tänä viikonloppuna. Ympäri federaation on järjestetty juhlallisuuksia, joissa on paikalliseen tapaan ammuskeltu ilmaan ja hieman myös epämiellyttäviä toimittajia kohti. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB lupaa kuitenkin saattaa ampujat vastuuseen.
”Vaikkei meillä ole tietoa Anna Politkovskajan surmaajasta, niin tekoon syyllistyneitä tshetseenimiehiä tullaan rankaisemaan ankarasti”, FSB:tä lähellä oleva Iivana Julma kertoi nimettömästi Lehdelle.
Itsenäisyyttä kannattavat tshetseenit puolestaan lupasivat näyttää Moskovalle, että myös heidät on otettava vakavasti, ja aikoivat jatkaa itselleen epämiellyttävien toimittajien vainoamista.
”Vitun hyvältä näyttää”, totesi Lavrenti Berija pilvenreunalta.