Suomalaiset juovat yhä jumalahakuisemmin
”Kyllä ehtoolliselle jonot ovat ihan viime aikoina selvästi pidentyneet. Ja täytyy sanoa, että kyllä siellä joukossa on paljon niitä, jotka ihan selvästi jumalaa hakevat” kertaa tilannetta kirkkoherra Einar C2H5OH. Ongelmana on se, ettei selvästi jumalahakuiselta kävijältä voida ehtoollista kieltää, ellei tämä selvästi jo tullessaan ole jumalan vaikutuksen alaisena.
”Kirkollisveroa
nostettava”
Tilanteen vakavuus on saavuttanut myös kansanedustajat. Eduskunta ottaa piakkoin käsittelyyn lain, jolla kirkollisveroa nostettaisiin vähintään takaisin vuoden 2003 tasolle. Monien mielestä veron laskeminen oli virhe alun alkaenkin.
”Tällähän [veron alennuksella] haluttiin vähentää ihmisten tarvetta käydä ehtoollisella naapurimaissa, etenkin syvästi uskonnollisessa Virossa. Nyt kuitenkin kotimaan ehtoollistelu on kasvanut sellaisiin mittoihin, että asialle on jo pakko tehdä jotain” pudistelee päätään kansanterveysvaliokunnan puheenjohtaja Seppo Heikinheimo (38 % vol.).
Lakia vastustavat puolestaan toivoisivat suomalaisen kirkollisveron laskevan yleiseurooppalaiselle tasolle. Rohkeimmat ehdottavat jopa ehtoollisen antamista myös tavallisissa ruokakaupoissa ja kioskeissa.