Kategoriat
Kotimaa

Iltapäivälehtien toimitukset edelleen järkyttyneitä Jämsän kaupunginvaltuutetun kuolemasta

(JÄMSÄ) Jämsän käräjäoikeudessa puidaan parhaillaan heinäkuista kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kuolemaa. Syytetty, puheenjohtajan aviomies on jo myöntänyt tapon, mutta syyttäjä vaatii hänelle rangaistusta murhasta. Oikeuteen saapuivat vaitonaisina myös selvästi järkyttyneet iltapäivälehtien toimittajat. Heitä tapaus ei jätä rauhaan, vaikka oikeuden päätös syntyisikin pian.
Murha vai tappo? Teon motiivi? Vangitun mystinen muistamattomuus? Toimittajat eivät edes tiedä, mistä tällä kertaa tulisi kehittää dramatiikkaa henkilökohtaisen murhenäytelmän ympärille. Kuinka levittää perheen suru koko maan ajanvietteeksi?
”Kyllä tämä on hirvittävän raskasta aikaa ollut, tietysti. Heti tapauksen jälkeen tuntikausia mietittiin lööppiä ylitöissä. Olisiko se nyt heti epäilyksiä aviomiehen suuntaan vai tämä perusjuttu, että heidän rakkaansa on poissa ja sitten läheisten haastatteluja” kuvailee omaa kiirastultaan toimittaja Marjukka Ratto.

Pitkä,
raskas tie

Erityisen traumaattisen tapauksesta on toimittajille tehnyt herkullisten yksityiskohtien määrä. Niiden välillä valikoiminen on aiheuttanut useille monia unettomia öitä.
”Yökaudet valvoin miettien, että laitetaanko jutun alkuun 69 veitseniskua, pariskunnan ikäero vai kaksivuotias tytär” kuvailee henkilökohtaista suhdettaan tapaukseen toimituspäällikkö Jallu Hustler.

”Mietin pääni puhki, että mistä näistä ihmisillä kaikkein eniten on oikeus tietää.”

”Laitanko sen veitsen heti, kun siitä on kuva vai odotanko oikeudenkäyntiin asti? Laitetaanko kasvokuvat kaikille palstoille, vai jatketaanko niitä vielä seuraavalle aukeamalle?” painiskeli puolestaan taittovuorossa ollut Tuulia-Seppo Joku Pornolehti.
Monet toimittajakunnan jäsenet ovat kokeneet samanlaisia tunteita tapauksen jälkeen ja oikeusprosessin jatkuessa. Toimittajat ovatkin toivoneet eri yhteyksissä, ettei toimittajien surua esiteltäisi suurissa otsikoissa joka kadunkulmassa. Toimittajien piina ei myöskään helpottane ennen kuin oikeus antaa asiassa päätöksensä kevään mittaan.

12 vastausta aiheeseen “Iltapäivälehtien toimitukset edelleen järkyttyneitä Jämsän kaupunginvaltuutetun kuolemasta”

Pöllö iski puukon anonyymin henkilöjoukon selkään 24625 kertaa. Uhri kuoli vammoihinsa ja jatkoi sitten loputonta mukahauskaa litaniaansa tisseistä ja maininnoista.

Henry Saari ja hänen kyvyttömyyseläkkeensä voi nyt häiritä ikävästi toimittajien surutyötä.

”Ihmisillä on oikeus tietää! Sananvapaus! Lööppijournalismikin on journalismia!”, kampanjoivat toimittajat sankoin joukoin euronkuvat silmissään, kun jokaiselle riitti kerrankin mehukas tarina ja takuuvarmat bonukset toisten perhetragediasta.

Seitsemän surmanluotia -lehden toimituksessa tapaukseen suhtauduttiin pidättyneen varautuneesti. Yleensä ampuma-aserikoksiin keskittyvän viikkolehden kannessa olikin tällä kertaa vain 593 huutomerkkiä.

Hovioikeudessa murhaaja todettiin syyntakeettomaksi, yhteiskunta sai kolme vuotta kuritushuonetta.

Aika loistava juttu tää. Ottaen huomioon, että tämä on kirjoitettu 12.12. ja 13.12. Iltalehden JA Ilta-Sanomien lööpit oli pelkkää asian puimista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Raportti todistaa: Dianan kuolemalla ei merkitystä

(LONTOO) Julkisuuteen vuotamaan päässeen raportin mukaan pronsessa Dianan kuolema ei ollut millään tapaa merkittävä tapahtuma. Monissa yhteyksissä on aikaisemmin epäilty,...

Close