Suureksi, jopa kaikkien aikojen suurimmaksi tämän kansan kohdalla mainittu, Päivä, lähestyy. Enää ei ole pitkä aika siihen, vaan on jo varsin lyhyt tämä jäljellä oleva aika tuohon kohuttuun Päivään. Raskaiden aikojen pimeässä ja vaarallisessa, hornahenkien ja pirujen kummittelemassa yössä tarponut kansamme on nähnyt tunnelinsa päässä kirkkaan valonpilkahduksen, niin sanotaan. Mutta onko näin? Uudesta ja tulevasta puhutaan painotuksin, jotka hakevat vertaistaan. Lienee kuitenkin syytä ottaa vielä kertaalleen, Korkein ties kuinka monetta kertaa, käsittelyyn tämä tuleva ja niin suureksi mainittu asia.
Suureksi mainittu asia on tämä kansan valta. Sitä ovat kiihoittajat ja rikuneeraajat sekä muut tiedetyt tahot vaatineet jo siitä marraskuun päivästä asti, kun vääryydellä langetettu manifesto otettiin pois ja Keisari taipui. Ja kauemminkin. Se toki oikein oli, ja totisesti oli suuri hetki tuo hetki. Mutta hukkaan, kiihoittajien ja anarkistien käsiin on päätymässä kaikki se hyvä, mikä tuossa hetkessä tälle kansalle oli.
Monelta kantila on puolustettu sitä seikkaa, että pitäisi naisenkin saada nyt valita edustajia valtiopäiville eduskuntaan. Suureksi on mainittu tämän asian tärkeys ja sitä kannatettu useailla tahoilla. Ståhlberg etujoukossa vaatimassa tätä asiaa. Mutta mitä seuraa tästä? Toki tiedetään naisen rooli tärkeäksi perheessä ja esimerkiksi karjan sekä lasten parissa, ja seurakunnan sekä monien raittiusseurain työssä sekä naisten yhdistyksissä on naisten rooli iso. Ikävä olisi tunnelma monessa kohdin, ja liesi kylmä sekä henkinen reippaus sekä lämpö poissa kodeista ilman äidin ja naisen työtä. Mutta liekö tämä vielä syy nostaa naista äänestämään? Tiedossa on, että moni maaseudun torpan kunniallinen nainen on jopa haluton sekä kummastuksissaan tästä uudesta ”oikeudesta”, joka hänelle suorastaan määrätty on. Unettomana odottaa moni tätä kummallista päivää ja velvollisuutta, ”viivan vetoa”, joka kohti tulee. Kuka tietää, mihin kohti kukin näissä kantimissa viivansa vetää? Mutta anarkisti, joka Suomen kansalle ei mitään hyvää taikka kunniaa halua, on tyytyväinen hiljaa tästä hämmästyksestä ja epä varmuudesta, joka olemassa on.
Myös on työväki naisen lailla sekaisin, kun sille on luvattu lihavaa vuotta lihavan vuoden perään. Vastuutta kiihoitetaan ja luvataan, välittämättä todellisesta. Toki sen rehtikin työmies uskoo, kun surutta toistetaan valhetta. Siitä tosi seikasta ei tunnuta välittävän, että vain työtä tekemällä voi tämä kansa selvitä, vaan lapsen lailla suhtaudutaan tähän eduskuntaseikkaan.
Sydän syrjällään on valistuneen kansanosan tätä aikaa seurattava, kun ”uurnat” nyt pian kaikelle väelle aukeavat.
