Kategoriat
Kotimaa

Suomalaismies hakattiin juhannuksena Saksassa

(ZWICKAU) Saksassa matkaillut suomalaismies joutui juhannuspäivänä törkeän pahoinpitelyn uhriksi. Nuorehko mieshenkilö piestiin Zwickaussa alkuillasta, ja hän joutui hakkaamisen seurauksena sairaalaan tarkkailtavaksi. Vakavilta vammoilta kuitenkin vältyttiin, sillä pahoinpitelyssä ei käytetty nyrkkien lisäksi muita välineitä.
Pahoinpitelijästä on saatu lukuisia yleisövihjeitä, sillä välikohtauksella oli paljon silminnäkijöitä. Luotettavien havaintojen mukaan suomalaisen pieksijä on suurinpiirtein samanikäinen raamikas ja kaljupäinen saksalaismies. Alkoholilla ei tiettävästi ollut osuutta asiaan, vaikka molemmat miehet olivat tapahtumahetkellä liikkeellä paidatta.
Lisäksi poliisi epäilee lähistöllä liikuskellutta italialaismiestä avunannosta rikokseen.

Kategoriat
Kotimaa

Kylmä sää pilasi frigidien juhannusjuhlat

(KYLMÄKOSKI) Huono sää rokotti rajusti osanottoa frigidien vuotuisilla juhannusjuhlilla. Järjestäjien mukaan kylmä keli vähensi ihmisten halukkuutta juhlia siinä määrin, ettei tilaisuudesta jäänyt kenellekään oikein mitään käteen.
”Olisi edes kosteaa”, valitteli organisaatiotoimikunnan puheenjohtaja Anna Mäki.
Mäen mukaan ensi vuoden juhlien järjestämiseen ei ole pettymyksen vuoksi juuri ollenkaan intohimoa.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Suomi siirtyy naisen euroon

(SCHONACH) Suomen valtio siirtyy ensi vuoden alusta uuteen rahayksikköön. Shokkiuutisesta ilmoitti eduskunta hyvässä juhannuksen nousuhumalassa. Uudeksi rahaksi euron tilalle tulee naisen euro.
Päätös merkitsee käytännössä Suomen rahan arvon devalvoitumista noin 30 prosentilla, minkä uskotaan vauhdittavan etenkin vientiteollisuutta.
”Vihta se on eikä mikään viinerleike!” uhosi Suomen Pankin tiedottaja Bretton Woods kirves kädessä.
Myös monet muut EU-maat suunnittelevat Lehden saamien tietojen mukaan naisen euron käyttöönottoa. Asia ei ole kuitenkaan täysin yksinkertainen, sillä ennen naiseneuroalueeseen liittymistä maan on täytettävä tiukat kriteerit. Lasikaton paksuuden pitää ylittää 1,27 cm eli noin yhden erkon verran, eikä tasa-arvoisuus saa nousta yli 17 celsiusasteen yhtään kertaa termisen kesän aikana.
Naiseneurokolikon arvopuolella on luku 0,70 ja sen vieressä tyylitelty keskisormen kuva. Takana puolestaan on kuva Minna Canthista jonglööraamassa freteillä.

Kategoriat
Sähkeet

Aina käyttökelpoiset juhannussähkeet juhannukseksi

Festareilla oli – Juhannus on jälleen kerännyt kymmeniätuhansia ihmisiä juhlimaan juhannusta juhannusjuhlille eri puolille maata. Kaunis/epävakainen sää villitsi/hillitsi juhlintaa niin, että poliisilla oli/ei ollut työsarkaa perinteisten tappeluiden kanssa. Viinaa on/on juotu runsaasti.
Liikenteessä oli – Juhannuksen menoliikenne on jälleen ruuhkaannuttanut pahasti monia tieosuuksia. Pahimmat ruuhkat koettiin Lahti-Heinola/Lahti-Heinola/Lahti-Heinola -välillä torstaina/perjantaina/lauantaina/sunnuntaina. Viinaa on/on juotu runsaasti.
Saunassa oli – Juhannusta on vietetty perinteisin/perinteisin menoin koko/koko/koko maassa. Pyhien aikana hukkui vesiliikenteessä noin 10/20 ihmistä ja viinaan vajaa puoli miljoonaa. Viinaa/viinaa/viinaa on/on/todellakin vittu on juotu runsaasti/ihan vitusti.

Kategoriat
Kotimaa

Metallin neuvotteluissa viimein ratkaisu

Niittien, tekoveren ja kasvomaalien määrästä monivuotinen sopu
(GRISHNACKH) Pitkään paikallaan junnanneissa metallialan työehtoneuvotteluissa päästiin viimein sopuun. Yhteisymmärrys löytyi pääasiallisesti jo keskiviikkona, mutta muutaman yksityiskohdan hiominen ja suuruudenhulluus venyttivät keston lopulta 13 minuuttiin, josta intron osuus on kolmisen minuuttia.
Neuvotteluissa viimeisiä hiertäneitä asioita olivat nahkahousut, mutta nekin ratkesivat torstaina. Kokonaisratkaisu tehtiin seuraavaksi kolmeksi levyksi, jonka jälkeen on paikallisesti mahdollisuus sopia livetuplasta.
”Do you want total war? Yes we want total war”, pohjusti seuraavia neuvotteluja työntekijäpuolen pääneuvottelija Sir Luttinen.
Neuvotteluissa sovittiin muun muassa blastbeatin alimmaistemmoksi 200 iskua minuutissa sekä Ronnie James Dion kasvattamisesta 3,4 prosentilla vuosittain. Naispalkkaeräksi päätettiin kolmisenkymmentä kappaletta viikossa, mikä oli noin puolet Gene Simmonsin vaatimuksista.
Kokonaisratkaisun syntyä viivästyttivät Kitaristiliiton edustajien sooloilut sekä kiista Vanhan liiton edustajien hiuslisistä. Myös Kemian liiton edustajan John Osbournen kykenemättömyys päätöstensä julkituomiseen on herättänyt närää.
”Öööjäjäyjäpäpännggggpööööööööööööönjinjimjii Sharon”, Osbourne kommentoi ratkaisujaan.

Kategoriat
Kulttuuri

Kriitikko näki netissä kivan kuvan

(AUKEA) Keravalainen valokuvaaja Jore Puusa näki tänään torstaiaamuna internetissä valokuvan, joka miellytti häntä. Kokemus innoitti maailmallakin mainetta keränneen Puusan kirjoittamaan usean tuhannen merkin mittaisen palautteen valokuvaajan kotisivulle.
”Kompositio on miellyttävän harmoninen, värinkäyttö oivaltavaa, valo jumalaista ja tilannetajua ei voi kuin ylistää”, Puusa kirjoitti kritiikissään.
Valokuvassa näkyy hämmentynyt vauva, jonka pupillit ovat salamavalon takia punaiset. Taustalla häilyy hymyilevä äiti, jonka päästä puolet on leikkaantunut pois.
”Tämä kuva osoittaa kiistämättömästi, että suomalaisen valokuvaosaamisen taso on nyt kansainvälistä luokkaa”, Puusa luonnehtii.
Puusa kertoo löytävänsä internetistä usein valokuvia, joita on ilo katsella.

Kategoriat
Seksivau

Matti ja Merikukka eroavat!

(KULTARANTA) Alkukesän kohupari, pääministeri Matti Vanhanen ja kansanedustaja Merikukka Forsius eroavat toisistaan, kertovat luotettavat lähteet Lehdelle.
Kohuparin tuttavien mukaan Matti ja Merikukka eroavat etenkin siinä, että toinen heistä on biologisesti mies ja toinen puolestaan nainen.
”Lisäksi he eroavat mm. iän, pituuden, painon, hiusten värin, silmien värin, näöntarkkuuden ja kuulon suhteen”, ystävät paljastavat.
Lehti on saanut lisäksi vihjeitä siitä, että vessapaperia voi käyttää perseen pyyhkimiseen. Kohutiedoille ei ole vielä saatu vahvistusta.

Kategoriat
Kotimaa Ulkomaat

Kanerva suuntaa seuraavaksi Ranskaan

(AC MADIRAN) Suomen ulkoministerin Ilkka Kanervan seuraava ulkomaanmatka suuntautuu Ranskaan, ilmoitti ministeriö myöhään sunnuntai-iltana. Matkalla ei ilmoituksen mukaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että sosialistipoliitikko ja entinen presidenttiehdokas Segolene Royal kertoi samana päivänä eroavansa miehestään.
”Ei niin mitään tekemistä”, ministeriö vahvisti. Vierailun syyksi kerrottiin huoli Suomen ja Ranskan suhteiden kehittymisestä. Maiden johtajat eivät ole tavanneet huipputasolla sitten kun viimeksi ja sillä välin ranskalaiset ovat esimerkiksi tavanneet useampia kertoja aakkosia ja juoda pastista.
Viilentyneiden välien syyksi on uumoiltu mm. demareita ja sosiaalidemokraatteja sekä biorytmejä. Ministeriö vakuuttaa, ettei vierailulla ole mitään tekemistä Royalin muuttuneen siviilisäädyn kanssa.
”Ei niin mitään tekemistä”, ministeriö inttää. Myöskään Laurikaisen Hannulla Puumalassa ei ole mitään tekemistä. Tylsää on muillakin.

Kategoriat
Tiede

Apinoiden kieli luultua kehittyneempää

Useilla lajeilla oma varoitusääni David Attenboroughlle.
(MIKKELI) Useiden apinalajien kommunikaatio on huomattavasti luultua kehittyneempää. Eteläamerikkalaiset tutkijat ovat vast´ikään havainneet, että esimerkiksi pienikokoinen kultaleijona-apina kykenee varoittamaan laumansa jäseniä David Attenborough´n lähestymisestä.
Ääni on selvästi erilainen, kuin esimerkiksi kotkasta varoitettaessa. Apinat myös reagoivat ääneen eri tavalla. Ne ryhtyvät pääasiassa suorittamaan erilaisia hyvin ihmismäisiä toimintakokonaisuuksia ja käyttäytymään yksilöllisesti. Usein tilanteeseen liittyy myös tunnelmaa korostava musiikki.

Lajienvälistä

Erityisen huomionarvoista on se, että myös monet muut apinat vaikuttavat tunnistavan kultaleijona-apinan varoituksen. Sen kuullessaan useat eri kädelliset pyrkivät siirtymään dramaattisiin asetelmiin esimerkiksi laskevaa aurinkoa vasten. Näin vaikuttaa siltä, että myös apinalajien välinen kommunikaatio on arveltua laajempaa.
Kultaleijona-apina (Leontopithecus rosalia) on brasiliassa elävä, noin kolmenkymmenen sentin mittaan kasvava uhanalainen eläin. David Attenborough on vuonna 1926 syntynyt luontodokumenttien pioneeri.

Kategoriat
Kotimaa Ulkomaat

Ilkka Kanerva pelasti maailman

(VEGA) Maailma on pelastunut, kertoivat kansainväliset uutistoimistot pääuutisenaan torstaina. Maailman pelastumisen aiheutti luotettavien lähteiden mukaan Suomen ulkoministerin llkka Kanervan alkuviikkoinen vierailu Yhdysvalloissa.
Heti Kanervan tavattua kollegansa Condoleezza Ricen, ovat kaikki maapalloa ja ihmiskuntaa vaivanneet ongelmat poistuneet ja elämä on yhtä auringonpaistetta, lähteet jatkavat. Torstaihin mennessä maailmasta olivat jo kokonaan hävinneet kulkutaudit, nälkä, sodat ja postmoderni rock.
”Odotamme että viimeistään viikonloppuna poistuvat vielä pienet vastoinkäymiset, ikävät epäonnistumiset, Linkin’ Park ja kännimokat”, kertoi maailman virallinen äänitorvi Max Jakobson.
Kanerva ei kuitenkaan ehtinyt enää pelastaa ilmastoa ja Afrikan hätää, sillä G8-huippukokous onnistui siinä harmillisesti vain muutamaa päivää aikaisemmin.

Kiitos Ike

Kanervan sensaatiomainen saavutus on luonnollisesti kerännyt maailmalla paljon suitsutusta. Useimmissa lausunnoissa on myös ihmetelty sitä, miten Erkki Tuomiojan pinssin ja Liisa Jaakonsaaren naaman totaalisesti raunioittama suomalainen ulkopolitiikka kykeni näin nopeasti elpymään.

”Kun keskiviikkona heräsin, niin ymmärsin yhtäkkiä, miten tyhmää sotiminen on. Nousimme Abdulin ja Muhammedin kanssa juoksuhaudasta ja panimme sottiisiksi Isaf-joukkojen kanssa”
, kiitteli afgaanipäällikkö Max Jakobson Kandaharista.
”Vielä viime viikolla tuntui siltä, ettei elämä ole elämisen arvoista. Mutta nyt purot virtaavat taas ja mannaa on laarit täynnään”, hehkutti pienen tiibetiläiskylän vanhin Max Jakobson.
Suomen hallituksen mukaan Kanerva pyrkii seuraavaksi transsendoitumaan seuraavalle olemisen tasolle. Idea on jo saanut kannatusta mm. astraaliolento Max Jakobsonilta.