Florida – Ohio 2-2, ensimmäinen erä – Ottelua on leimannut tiivis puolustaminen, mutta epävarman maalivahtipelin takia maaleja on lipsahtanut molempiin päihin jo kaksi. Tuomaristo on jakanut tähän mennessä neljä kaksiminuuttista.
Biden – Palin 39-37, neljännen erän loppu – Biden hallitsi kolmea ensimmäistä erää ja sai muutaman hyvän sarjan vartaloon, mutta ei onnistunut lyömään ratkaisevaa iskua Palinin puolustuksen läpi. Neljännessä Palinin oikea suora – vasen kohokoukku -yhdistelmä horjutti pahoin Bideniä, ja ottelu saattaa olla kääntymässä.
Juha ”Hussein” Nönnönnöö – Pekka ”Sidney” Sejase 0-0 – Vittu jätkät nyt oikeasti järki käteen ja ne saatanan virtuaalikynttilät sammuksiin. Luuleksää olevas joku Bobby Orr, vai?
(FACEBOOK) Kun kaikki suomalaisten, 18–35-vuotiaiden Facebookin käyttäjien äänet on laskettu, johtaa demokraattiehdokas Barack Obama selvästi Yhdysvaltain presidentinvaalissa. Lehden haastattelemat asiantuntijat luonnehtivat Obaman äänimäärää ”vyöryksi” ja muistuttavat myös, että suomalaisten äänillä on perinteisesti ollut erittäin ratkaiseva asema Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
(LAPINLAHTI) Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokas John McCain uskoo tämänpäiväisissä presidentinvaaleissa niukkaan torjuntavoittoon. McCain arvioi Lehdelle antamissaan kommenteissa, että ”21,2 prosentin kannatus olisi oikein hyvä saavutus, selvä torjuntavoitto.”
McCain lisäsi haluavansa aluksi kiittää kaikkia äänestäjiä, mutta ainahan sitä haluta saa. Republikaanien odotetaan myös senaatin ja edustajainhuoneen vaaleissa yltävän torjuntavoittoon.

(MIAMI) Republikaanien ehdokas George W. Bush on ovensuukyselyjen mukaan voittamassa Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestyksen Floridan osavaltiossa. Ennakkoarvion kertoivat osavaltion vaaliviranomaiset ”vanhasta tottumuksesta”.
Floridan keskusvaalilautakunnan mukaan äänestyspaikoilta on kantautunut joitain tietoja epäselvyyksistä, viallisista vaalikoneista ja puutteellisista äänestyslistoista. Tilanne ei kuitenkaan ole vakava, lautakunta vakuuttaa.
”Pari neekeriä jouduttiin heittämään pihalle, kun eivät muuten ymmärtäneet omaa parastaan”, lisää puheenjohtaja Curt Klux-Klan.

Kategoriat
SDP huomasi että 21 on pienempi kuin 24
(PIIRITOIMIKUNTA) Suomen sosialidemokraattinen puolue ilmoitti torstaina havainneensa luvun 21 pienemmäksi kuin luvun 24. Puolueen johto kertoi tiedotustilaisuudessaan, että luvuilla on ”joltiseenkin eroa”.
”Aivan aluksi haluaisin sanoa, että nyt kun lukuja on muutaman päivän ajan puolueessa tiiviisti analysoitu ja verrattu, on kiistämätöntä, että 24 on, itse asiassa, suurempi kuin 21 ja vastaavasti 21 pienempi kuin 24”, sanoi puheenjohtaja Jutta Urpilainen ensiksikin.
Urpilaisen mukaan SDP:n puheenjohtajisto on alustavasti myös sitä mieltä, että jos luku 21 tulee luvun 24 jälkeen, on niiden välillä tällöin todennäköisesti tapahtunut laskua. Hän kuitenkin korosti, että ajatustyö on vielä kesken ja että puoluejohto voi vielä tarkentaa kantaansa, kunhan tarvittavat tiedot on kerätty kentältä.

Äänestyskoneet uhkaavat demokratiaa
(AKU KORHONEN) Asiantuntijat ovat huolissaan sähköisen äänestyksen vaikutuksista demokratian toteutumiseen. Kyse ei ole kunnallisvaaleissa kadonneistä äänistä, sillä hei pliis Vihti pffft!
”Äänestyskoneet tekevät protestiäänestämisestä lähes mahdotonta. Miten käy Aku Ankan? Entä kirkkoveneen?” kysyy politiikan tutkija Sami Bårg (ei sukua).
Bårg pelkää, että sähköinen vaalitapa tappaa vuosisataisen perinteen mennä äänestyskoppiin perseilemään vaalipäivänä. Suomessa käytettävän järjestelmän kehittänyt Tietoenator kuitenkin lupaa, että systeemiin jätetään aukkoja, joiden avulla pillua voi yhä äänestää tulevaisuudessakin.
”Mittavissa käyttäjätesteissämme ei nimittäin tullut esiin tapoja, joilla järjestelmää voisi väärinkäyttää, ja mehän tiedetään kaikki, mitä se meinaa”, yhtiöstä todetaan.

Huumesähkeitä keskiviikolle
Nuorten huumeruokailut kasvussa – Yhä useammasta ruokailevasta nuoresta on löydetty huumausainejäämiä. Esimerkiksi nachoja suklaavanukkaaseen jääkaapin ovi auki dippailevista nuorista 97 prosentilla oli THC-jäämiä aineenvaihdunnassa. Vuonna 2006 osuus oli 95 prosenttia, selviää Irti Huumeista ry:n tiedotteesta, jonka saadessaan toimittaja totesi saavansa tosta pätkäsemällä näpäkän uutisen lukemattakin.
Nuorten huumepaskallakäynnit kasvussa – Yhä useampi paskalla käyvä nuori on käyttänyt huumeita. Vuonna 2007 arviolta 25 prosentilla paskalla käyneistä, ikäryhmään 15-29 kuuluneista, löytyi tetrahydrokannabinolin (THC) aineenvaihduntatuotteita. THC on kannabiksen vaikuttava ainesosa. Vuonna 2006 vastaava luku oli 24 prosenttia, selviää Irti huumeista ry:n tiedotteesta, joka toimituksessa tulostettiin ja juoksutettiin kirkuen kattoa kohti ojennettuna nettitoimitukseen, jotta kansaa ehdittäisiin varoittaa ajoissa.
Nuorten huumekuolemat kasvussa – Nuorten huumekuolemat ovat kääntyneet jyrkkään kasvuun vuoden 2001 jälkeen. Ihan vitun aukottoman päättelyn mukaan viime vuonna huumeisiin kuoli viime vuonna enemmän 15-29 -vuotiaita kuin koskaan aiemmin. Oikeuslääketieteellisissä ruumiinavauksissa 126 nuoren elimistöstä löytyi jäämiä huumausaineiksi luokiteltavista yhdisteistä, kertoo Irti huumeista ry:n tiedote, jotka ovat siitä kivoja, että niissä on räväkkä otsikkokin jo valmiina.

(VIHTI) Suomen kansa on joutunut ankaran kritiikin kohteeksi viime viikonlopun kuntavaaleissa ilmenneiden ongelmien takia. Muun muassa keskusta, SDP ja Helsingin Sanomat moittivat kovin sanoin kansalaisia väärin äänestämisestä ja tyhmyydestä.
”Se, että teille tarjotaan vaihtoehtoja, ei tarkoita sitä, että niitä vaihtoehtoja pitäisi tai saisi äänestää. Jos tällaiset väärinkäytökset jatkuvat, on väärin äänestämisen mahdollisuuksiin puututtava”, varoitti pääministeri Matti Vanhanen.
Vanhanen muistutti, että vastaavan riskin takia ei kansanäänestystä EU:n uuden perussopimuksen hyväksymisestä voitu järjestää. Hän piti mahdollisina sanktioina karkkipäivien peruuttamista tai äärimmäisenä keinona kansan erottamista tehtävästään.
Myös sähköisen äänestyskokeilun ongelmia pidetään signaalina siitä, ettei kansa ehkä ole tarpeeksi pätevä jatkamaan nykyvirassaan. ”Sähköinen äänestys tuo sen kiistämättömän hyödyn, että se on sähköinen äänestys. On outoa, ettei tätä ymmärretä”, pohti Brax.
”Demokratia on liian arvokas asia uhrattavaksi demokratian alttarille”, muistutti puolestaan Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan. Jutta Urpilaisen lausunnon voinette arvata.

(RAJATIETOENATOR) Seuraavista eduskuntavaaleista lähtien Suomessa otetaan käyttöön virhemarginaalit vaalitulosten ilmoittamisessa, kertoo oikeusministeriö. Muutos tulee voimaan yhtäaikaisesti sähköisen äänestämisjärjestelmän käyttöönoton kanssa.
Sähköistä äänestämistä kokeiltiin viime viikonlopun kuntavaaleissa. Oikeusministeriön mukaan tulokset olivat erinomaisia, josta niitä vertaa esimerkiksi neitsyiden uhraamiseen keinona lepytellä tulivuoren jumalia.
”Sähköinen äänestäminen on varma ja virheetön systeemi. Saatujen kokemusten perusteella on päädytty kuitenkin siihen, että jatkossa puolueiden vaalitulokset ja ehdokkaiden äänimäärät ilmoitetaan kahden prosenttiyksikön virhemarginaalin sisällä. Sanoinko jo, että sähköinen äänestäminen on varma ja virheetön systeemi?” kertoi oikeusministeri Tuija Brax.
Uuden järjestelmän termein esimerkiksi viime kuntavaaleissa perussuomalaisten kannatus olisi näin ollen 3,4-7,4 prosenttia, kun keskustan kannatus olisi noin 22-18 prosenttia. Marginaalia pidetään oikeusministeriössä riittävänä demokratian tarpeisiin. Brax, jota taas pidetään lähinnä science fiction -hahmona, muistutti, että sähköinen äänestäminen on varma ja virheetön systeemi.
”Sähköinen äänestäminen on varma ja virheetön systeemi”, Brax sanoi. SDP:n Jutta Urpilainen puolestaan sanoi haluavansa aivan ensiksi kiittää kaikkia äänestäjiä.

Kiteen pornolehtien levittäjä selvisi
(QITEE) Poliisi on onnistunut selvittämään Kiteellä pornolehtiä levitelleen tahon. Viranomaisten mukaan lehtiä on paikkakunnalla levittänyt jo vuosikymmenten ajan ”Rautakirjaksi” itseään kutsuva taho.
Tekijä on ilmeisesti levittänyt pornolehtiä Kiteellä jo vuosikymmenten ajan. Vastaavaa toimintaa voi esiintyä ympäristökunnissa ja mahdollisesti muuallakin maassa, arvioi siveyspoliisin ylitarkastaja Inga Skräp.
Poliisi epäilee toimintaa erittäin järjestäytyneeksi. Myös alkoholilla saattaa olla osuutta asiaan.