(GENEVE) YK ei saanut koko viikonlopun jatkuneissa neuvotteluissa valmiiksi päätöslauselmaa YK:n päivän vietosta. Kiistan osapuolet eivät virkamieslähteiden mukaan aio neuvotella enää tänään.
Yhdysvallat on virallisesti ilmoittanut vetävänsä perseet yksinään, ellei päätöslauselmaa saada valmiiksi alkuviikosta. YK:n pääsihteeri Kofi Annanin mukaan tilanne on vaikea:
”Patongit on jo ihan kuivia seistyään välipalapöydässä toissapäivästä asti. Kaikeksi onneksi tonnikalapurkkeja ei ole avattu” summasi Annan tilannetta illalla pitämässään tiedotustilaisuudessa. Suurin kiistan aihe on edelleen se, kuka hakee viinat. Ranska ja Itävalta ovat lisäksi ilmoittaneet haluavansa keskioluen ja pirtuboolin lisäksi myös joko siideriä tai karpalolonkeroa.
Kategoria: Politiikka
(NEW YORK) YK saattaa päästä sopuun päätöslauselmastaan YK:n päivän vietosta vielä viikonlopun mittaan, kertovat virkamieslähteet. Korkeissa YK-viroissa olevat lähteet vakuuttavat, että lähentymistä on tapahtunut.
Yhdysvallat on luvannut ainakin maksaa osansa lantringeista, mikäli saa lopuksi imeskellä boolin sitruunat. Lisäksi Ranska on tiettävästi jo ryhtynyt leikkaamaan patonkeja yhdessä useiden pienempien maiden kanssa. Virallisen ilmoituksen mukaan päätölauselmaa käsitellään kuitenkin seuraavan kerran vasta ensi viikolla.

(HELSINKI) YK:n päätöslauselma YK:n päivän vietosta siirtyy ainakin ensi viikkoon. Myöhään yöhön eilen jatkuneet neuvottelut eivät tuoneet yksimielisyyttä. Pääsihteeri Kofi Annanin mukaan päätöksen pikainen aikaansaaminen olisi elintärkeää.
”Kun viinoihin on kuitenkin jo budjetti osoitettu, niin kyllä päätöksenkin pitäisi syntyä. Toisaalta on tärkeää, että päätös on yksimielinen, sillä humalapäissään tulee pirun helposti muuten riitaa,” totesi Annan eilen pikaisesti antamassaan lausunnossa.
Tällä hetkellä suurin kiistakysymys päätöslauselmassa on se, kuka viinat hakee. Myöskään siitä, kuka tekee tonnikalasalaatin ja leikkaa patongin välipalapöytään ei ole päästy yksimielisyyteen. Yhdysvallat on myös tiukkaan sävyyn kieltäytynyt maksamasta omaa osaansa lantringeista vedoten kansainvälisen yhteisön velvollisuuksiin.

Joka neljäs suomalaiskansanedustaja myöntää maksaneensa joskus pimeästi teettämästään työstä.
Keskustan Petri Neittaanmäki oli tarjoutunut maksamaan osan remonttimiehen palkasta antamalla tälle alkuperäiskappaleita pitämistään keskustapuolueen linjaa käsittelevistä puheista. Remonttimies kuitenkin kieltäytyi ammattietiikkaansa vedoten.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on Lehden saamien tietojen mukaan maksanut pimeästi siivoojalle. Räsänen perustelee tekoaan sillä, että kristillisdemokraattien tavoitteena on johdattaa Suomi takaisin pimeään keskiaikaan.
Kenties pimeimmin työstä on maksanut kokoomuksen Ben Zyskowicz, joka maksoi 1980-luvun lopulla useita kertoja lapsenvahdin palkkion mustaan PVC-haalariin pukeutuneena. Hän myös lauloi koko maksutoimituksen ajan juutalaista kansansävelmää Hava Nagilah.
Se oli kyllä todella pimeää. Käyn vieläkin psykiatrilla, päivittelee nimettömänä pysyttelevä lapsenvahti.

(ARKADIANMÄKI) Pääministeri Matti Vanhasen (sd.) mielestä tiedotusvälineiden ei ole syytä udella ministereiden lainkuuliaisuuden perään.
”Minusta tämä on itsestään selvää, että jokainen on lainkuuliainen”, hän sanoi maksaessaan remontistaan rakennusmiehelle 50 euron merkitsemättömillä seteleillä.
Pääministerin mielestä moiset kysely voisivat johtaa uteluihin esimerkiksi huumeiden käytöstä, ylinopeuden ajamisesta tai virolaisten prostituoitujen parittamisesta. Myös muu hallitus on ollut vakaasti sitä mieltä, ettei se ole tehnyt mitään ja eikö kansalaisilla nyt ole parempaa tekemistä kuin vahdata poliitikoiden puuhia.
”Väitteet korruptiosta ovat täysin liioiteltuja”, sanoi kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (tup.) ja otti teollisuuden edustajalta vastaan ruskean kirjekuoren.

(HELSINKI) Kokoomusta ja keskustapuoluetta äänestävät heteropariskunnat, luterilaisen kirkon jäsenet ja yksin elävät kristillisdemokraatit voivat vastaisuudessakin saada hedelmöityshoitoja Suomessa. Eduskunta ratkaisi kiistellyn kysymyksen perjantain äänestyksessä selvin lukemin 105-83.
Sallivan linjan kannattajat riemuitsivat tuloksen selvittyä ja ylistivät suomalaisen yhteiskunnan vapaamielisyyttä. Eduskunnan eteen kokoontuneet polvirukoilijat puolestaan ilmaisivat surumielisyytensä päätöksen johdosta.
”On vaara, että nyt muodostuu lisää näitä tällaisia niin sanottuja porvarillisesti ajattelevia normiheteropariskuntia. Ja jokainenhan tietää, mitä siitä seuraa. Kyllä perheessä täytyy olla isän malli”, painotti polvirukoilija Harri-Kari Jaskari-Häkämies.

(TUKHOLMA – OSLO) Kaikki tämänvuotiset Nobel-palkinnot myönnettiin presidentti Martti Ahtisaarelle. Ahtisaari sai niin lääketieteen, kemian, fysiikan, taloustieteen, kirjallisuuden kuin rauhan Nobelit.
Nobel-säätiön puheenjohtajan Marcus Storchin mukaan palkinnot päätettiin kohdistaa Suomen entiselle presidentille lähinnä säälistä.
Sama juttu kuin Euroviisujen kanssa. On niin hauska seurata, kuinka suomalaiset luulevat saavuttaneensa jotakin. Tämä nyt oli tällainen aprillivuosi, voidaan sitten palata ensi vuonna asialinjalle.

(ALABAMA) Kokoomuksen päävaaliteemaksi tulevissa eduskuntavaaleissa nousee perheväkivalta. Puolue ilmoitti asiasta samassa tiedotustilaisuudessa, jossa puoluesihteeri Harri Jaskari kertoi jättävänsä tehtävänsä. Jaskari on perheväkivaltateeman johtava kehittäjä yhdessä entisen sisä- ja oikeusministerin Kari Häkämiehen kanssa.
”Perheväkivalta on aina ollut lähellä sydäntämme”, Jaskari ja Häkämies kommentoivat valkoisissa hihattomissa t-paidoissaan.
Puolueen naisjäseniä ei tavoitettu kommentoimaan asiaa, sillä he olivat joko hoitamassa kotia tai sairaalassa.

Kategoriat
Alpo Rusi vannoo kostoa Suomelle
(VUORISTO) Balkanin kiertävä suurlähettiläs ja salainen agentti Alpo Viulu Rusi vannoo kostoa Suomen valtiolle. Rusi julisti leppymätöntä vihaansa televisiokanava al-Jazeeran esittämässä, nauhoitetussa viestissään. Terroristijärjestö Keskustan jäsenenä esiintyvä Rusi ilmoitti aikeenaan panna maan asiat niin päin persettä, että jälkiä ei peitä edes seuraava jääkausi.
Rusi on aikaisemmin iskenyt Suomea vastaan mm. haastamalla valtion oikeuteen ja kantelemalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen sekä äidille. Eilen julkaistu nauha tulkittiin maailmalla ilmoitukseksi rauhanomaisten keinojen hylkäämisestä.
Alpo Rusin henkilöhistoriasta on olemassa vain niukasti ja usein ristiriitaista tietoa. Myös Rusin edustamasta järjestöstä Keskustasta tiedetään varsin vähän. Jotkut asiantuntijat ovat jopa vakuuttuneita, ettei järjestöä varsinaisesti ole olemassa:
On todennäköistä, että erilaiset radikaaliryhmät esiintyvät Keskustan nimissä vain pelkovaikutetta voimistaakseen. Yhteisenä nimittäjänä kaikille Keskustan nimeen toimiville ääriryhmille voidaan kuitenkin nähdä huoli länsimaiden sekularisaatiosta ja sitä seuranneesta moraalisesta rappiosta, kommentoi tunnettu terrorismiasiantuntija, kansainvälisen politiikan professori Erwin Staatssicherheit Aitoon emäntäkoulusta.
Kongon mandrillia eivät Rusin uhkailut hetkauttaneet:
”…”, kommentoi se.

(NURMIJÄRVI) Pääministeri Matti Vanhanen on pyytänyt anteeksi paavi Benedictus TDi:n viimeviikkoisia puheita. Pääministeri pahoitteli islamilaiselle maailmalle koitunutta mielipahaa. Vanhanen kertoi Suomen valtionjohdon olevan erittäin pettynyt siihen, että Vatikaanissa on yksittäisiä ihmisiä, jotka tahtovat loukata muslimien uskonnollisia tunteita:
”Ymmärrän heidän suuttumuksensa hyvin. Itsekin olen monta kertaa ollut aivan räjähtää kiukusta, kun minulle tärkeistä asioista on tehty pilkkaa iltapäivälehdistössä”, sanaili pääministeri Vanhanen vitsikkäästi.