Kategoriat
Politiikka

YK:n päivän vietosta ei vieläkään yksimielisyyttä

(HELSINKI) YK:n päätöslauselma YK:n päivän vietosta siirtyy ainakin ensi viikkoon. Myöhään yöhön eilen jatkuneet neuvottelut eivät tuoneet yksimielisyyttä. Pääsihteeri Kofi Annanin mukaan päätöksen pikainen aikaansaaminen olisi elintärkeää.
”Kun viinoihin on kuitenkin jo budjetti osoitettu, niin kyllä päätöksenkin pitäisi syntyä. Toisaalta on tärkeää, että päätös on yksimielinen, sillä humalapäissään tulee pirun helposti muuten riitaa,” totesi Annan eilen pikaisesti antamassaan lausunnossa.
Tällä hetkellä suurin kiistakysymys päätöslauselmassa on se, kuka viinat hakee. Myöskään siitä, kuka tekee tonnikalasalaatin ja leikkaa patongin välipalapöytään ei ole päästy yksimielisyyteen. Yhdysvallat on myös tiukkaan sävyyn kieltäytynyt maksamasta omaa osaansa lantringeista vedoten kansainvälisen yhteisön velvollisuuksiin.

7 vastausta aiheeseen “YK:n päivän vietosta ei vieläkään yksimielisyyttä”

En kyllä vieläkään ymmärtänyt miksi Michael Jordanille on oma tuoli mutta Afrikalle ei yhtään.

Kyl sais Koffi vaan hommata ne juomat, nimi velvoittaa antamaan oluen. En lainaa pullonavaajaa eikä mulla oo sit tulta. Ostakaa tikut.

Ennen se hoitui ainakin niin että ruotsalaiset hoiti voileipäpöydän ja snapsit, saksalaiset toi pihvit, kolumbialaiset diilas kokaiinin ja venäläiset vodkan ja amerikkalaiset sorvasivat päätöslauselman, joka vapauttaisi heidän edustajansa kaikesta vastuusta, mitä tulee YK:n päivän juhlaillallisilla humalassa sekoiluun ja nuorten naisten kähmintään. Aina se päivä on ennenkin vietetty.

Turussa poliittisen historian opiskelijat olivat kuulemma viettäneet YK:n päivää niin railakkaasti, että joku huomasikin heidät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Myös suomalaisedustajat maksaneet pimeästi

Joka neljäs suomalaiskansanedustaja myöntää maksaneensa joskus pimeästi teettämästään työstä. Keskustan Petri Neittaanmäki oli tarjoutunut maksamaan osan remonttimiehen palkasta antamalla tälle...

Close