Kategoria: Kolumni

KOLUMNI URHEILUSTA Arvoitus: Kun jääkiekkoilija lyö toista jääkiekkoilijaa turpaan ja toinen lyö takaisin, niin kumpi on tyhmempi? Vastaus: Ei kumpikaan, vaan asiasta kirjoittava urheilutoimittaja.
Olen pitkään arvuutellut sitä, minkä urheilulajin edustajat ovat tyhmimpiä mitä maa päällään kantaa, ja ei niin kovin pitkän pohdinnan jälkeen päädyin jääkiekkoilijoihin. Isokokoisia riemuidiootteja, jotka hädin tuskin osaavat muodostaa koherentteja lauseita, kun heiltä kysytään sellaisia filosofisia kysymyksiä kuten ”kuinkas peli meni?”, joiden käsitys hauskasta illasta on perseet olalla, ja jotka säännönmukaisesti eroavat vaimoistaan, tai pikemminkin joiden vaimot eroavat miehistään heti, kun tämän peliura päättyy. Eikä ihme.
Tästä huolimatta jääkiekkoilijat tienaavat suunnattomia summia siitä, että saavat takoa toisia lajitovereitaan kaukalossa hanskalla otsaan. (Parempi niin, sillä säästyypä valtiolta muutama euro, kun heitä ei tarvitse vankiloissa makuuttaa.) Mikä tietenkin johtuu siitä, että lajin piirissä liikkuu niin suuret rahat. Koska yleisöä on niin paljon. Ergo; joko katsomoissa istuu vain muita jääkiekkoilijoita, tai sitten on vain todettava että kansa on yhtä helvetin tyhmää kuin pelaajatkin. Olemme menossa helvettiin kaikki.
Mutta kuten alussa mainostin, on olemassa vielä tyhmempi kansanryhmä kuin kiekkoilijat ja jopa kiekkoyleisö. Niitä kutsutaan urheilutoimittajiksi. Heidät tunnistaa siitä, että kun kaukalossa kukaan ei tapa toistaan, he itkevät, että peli on tylsää ja miksi kaikki kiva on täällä meillä kiellettyä. Vertahan te haluaisitte nähdä. Sitten kun pitkän ja kiihkeän odotuksen jälkeen viimein joku tempoo toista lättyyn, alkaa valtaisa parku ja jeesustelu siitä, miten on kamalaa tällainen väkivalta.
Tämän ajatusvirheen takana on perseelleenlennättävän tyhmyyden lisäksi kestämätön ajatus siitä, että väkivaltaa on olemassa kahta lajia: kiellettyä ja legitiimiä. Toisen lyöminen, ellei kyseessä sitten ole kahden pelaajan ”reilu veljespaini”, ja mailalla hakkaaminen on kiellettyä, mutta toisen taklaaminen hämärän rajamaille vahingoittamistarkoituksessa on jopa suotavaa, kunhan se tehdään ”puhtaasti”. Hyvät herrat, koska saan tulla vahingoittamaan teitä puhtaasti?
Jos jotain jääurheilua on yksien pakko harrastaa ja toisten siitä kirjoittaa muka asiantuntevasti, niin kokeilisitte ennemmin curlingia.

KOLUMNI KRIISISTÄ JA MEDIAKRITIIKISTÄ Koska uutisointimme Aasian suurmaanjäristyksestä on herättänyt paljon puhetta, ja koska jokaisen kynnelle kykenevän toimittajan on näköjään katastrofista jotakin viisasta sanottava, niin pakko on minunkin, vaikken tahtoisi.
Miksi en?
Ensinnäkin siksi, että se tapa, jolla media on tuotteistanut ihmisten aidon tuskan ja hädän vuorokauden ympäri jatkuvaksi uutismyllyksi on lähinnä iljettävä. Uutisvyöry on ajat sitten lakannut palvelemasta niitä, joita sen pitäisi tässä järkyttävässä tilanteessa palvella – katastrofissa läheisiään kadottaneita, jotka tuntevat aiheellisesti suurta ahdistusta. Päinvastoin, siitä on tullut yleisön kyltymätöntä uteliaisuutta ja tirkistelynhalua tyydyttävä paljastusautomaatti, joka mässäilee surulla, herkuttelee kuvilla lentokentälle palaavista järkyttyneistä ihmisistä ja haastattelee heitä mehevien lausuntojen ja aitojen kyynelten toivossa. Tätäkin enemmän uutiskone palvelee tekijöidensä egoja ja toimii medioiden keskinäisen kilpailun välineenä.
Surua ei soisi koskaan käytettävän myyntivalttina.
Toiseksi siksi, että näyttää siltä, kuin maailmasta olisi kadonnut usko siihen, että ihmiset osaavat tuntea empatiaa ja surua toisten hädästä ilman, että sitä pitää julistaa suureen ääneen joka torvesta ja sammuttaa valot koko maasta. Kaunein tapa muistaa niitä, jotka turmassa ovat menehtyneet, on hiljaisesti omassa rauhassa. Ei siihen vaadita kaikkien lähiviikkojen tapahtumien ja juhlallisuuksien peruuttamista, pompöösejä puheita tai koreita seremonioita. Siitä ei pidä tehdä isoa show’ta, jonka varjolla valtakunnan tai kuntatason poliitikot, puolijulkkikset, media ja muut kynnelle kykenevät keräävät halpaa julkisuutta ja nostavat omaa häntäänsä.
Surua ei soisi koskaan käytettävän irtopisteiden keruuvälineenä.
Kolmanneksi siksi, että kriisi paljasti – taas kerran – miten helpoin tie yrittää selittää jotakin, mitä ihmisjärki ei kykene selittämään, on etsiä syyllisiä. Tällä kertaa korokkeelle on nostettu ulkoministeriö, lentoyhtiöt ja matkatoimistot, koska jotakuta näköjään on pakko median toimintalogiikan mukaisesti syyttää, ja maanjäristystä ei voi haastatella eikä sille voi esittää teräviä jatkokysymyksiä. Syyllistäminen ei kuitenkaan tuo ketään menetettyä takaisin. Se vain ruokkii vihaa ja katkeruutta, jotka helposti syrjäyttävät uhreja kohtaan tunnetun empatian. Maanjäristys oli suunnaton inhimillinen katastrofi, mutta siitä ei pidä yrittää rakentaa kansallista traumaa. Muistot läheisistä riittävät.
Surua ei soisi koskaan käytettävän vihan nostattajana.
Mutta kaikesta tästä inhimillisestä kärsimyksestä saattaa versoa jotakin kaunista. Kenties tästä lähtien osaamme paremmin ymmärtää, minkälaisessa hädässä lukemattomat maailman ihmiset elävät päivästä toiseen, ehkä höllennämme hövelimmin lompakkojen naruja myös heidän hyväkseen tehtävissä keräyksissä. Kenties kehitysavun määrärahoja viimein nostetaan.
Sillä monille elämä on päivästä toiseen Aasian tapaninpäivän tapahtumien toisintoa, eikä niin tarvitse olla.
August Elokuu
Kirjoittajalla ei ole asiaan enempää sanottavaa.

KOLUMNI HUIPPU-URHEILUSTA Olen isänmaallisena ja vastuuni tuntevana kansalaisena katsonut vähintään Yleisradion ja viranomaisten velvoittaman määrän eli yli puolet kaikesta television olympiatarjonnasta ja olen kovin kovin pettynyt. En siihen, etteivät suomalaisurheilijat menesty, sillä tiedän kyllä suomalaisia yleisesti pitkään tarkkailleena, ettei tästä kansasta mitään voittajia saa itkemälläkään, vaan siihen, että tarkempien dopingtestien takia tulostaso on pudonnut.
Minusta on kovin säälittävää katsoa esimerkiksi riu’uiksi laihtuneita sadan metrin sprinttereitä, joiden hauikset ja reidet ovat enää vain murto-osa muutaman vuoden takaisesta ja jotka nilkuttavat maaliin noin 10,10 sekunnin ajoilla, joilla ei vanhoina hyvinä aikoina olisi päästy edes koko kisoihin. Myös sprinttereiden kielet ovat näivettyneet eivätkä enää roiku polvissa kuten muinoin. Lisää testosteronia ja kasvuhormonia ja ennätykset uusiksi, vaadin minä. Helvetti, jos minä tahdon nähdä puhdasta urheilua, menen katsomaan nappulaliigan jalkapalloa puiston kentälle.
Meidän tulisi tunnustaa se, että huippu-urheilu on joka tapauksessa niin syvälle vajonnutta huoraamista PR-ammattilaisten, sponsorien ja rahan kanssa, että joku dopingvalvonta on siinä mätäkasassa kuin ripaus puuteria polttoitsemurhan tehneen hipiällä. Olympiakisoissa ei ole enää kysymys muusta kuin suuresta viihteestä isolla budjetilla, eikä miljardeilla pelatessa pidä alkaa leikkiä uhkapeliä minkään testien kanssa. testit pois ja piikit kehään. Kansa on kuitenkin lähtökohtaisesti niin tyhmää, että kyllä se uskoo mitä vain. Uskommehan me talousuutisiakin.
Ja ne, ketkä edelleen jaksavat änkyttää puhtaan urheilun puolesta voivat lohduttautua sillä, kun kymmeniä mitaleja steroidien voimalla kahminnut urheilutähti ensin synnyttää jalattomia ja kädettömiä tai muuten vain riemuidiootteja lapsia ja lopulta kuolee sydänkohtaukseen nelikymppisenä. Sic transit gloria mundi, voimme sanoa sitten haudan partaalla.
August Elokuu
Kirjoittaja on Lehden ulkomaanosaston esimies joka ei ikinä voittanut ala-asteen kisoissa.

KOLUMNI ROTUOPISTA Emeritusprofessori Tatu Vanhasen jaarituksista alkanut kohu on taas kerran osoittanut suomalaisen julkisen keskustelukulttuurin rappion. Mistään yleiseksi puheenaiheeksi nousevasta teemasta ei osata argumentoida kuin kolmella tavalla, jotka ovat jeesustelu, voivottelu ja vittuilu. Ja kaikki tämä mielellään yhtäaikaa, ja kerrottuna iltapäivälehdessä tai jossain muussa sontaluukussa.
Mielekästä on kyllä pohtia sitä, olisiko rotuopilliset ajatelmat ja ajattelijat pitänyt kuskata saunan taakse jo 1940-luvun lopun puhdistusten yhteydessä, mutta muuten käydyssä keskustelussa on täysin jätetty huomiotta tärkeä seikka. Nimittäin se, että suurin osa ihmiskunnasta ihonväriin katsomatta on täysin ammuttavaksi kelpaavaa, ja kummastuttaa kovin, miksei tällaiseen operaatioon ole jo ryhdytty. Kuten iltapäivä- ja muiden lehtien sisällöstä ja lukemattomista internetin keskustelupalstoista ja verkkopäiväkirjoista voidaan aukottomasti päätellä, on melkoinen osa ihmisistä, psykologian termistöä lainatakseni, niin saatanan tyhmää sakkia, että maapallo voisi paljon paremmin ilman heitä.
Kun vielä otetaan huomioon, että internetin käyttäjistä huikea enemmistö on valkoihoisia, niin voidaan, jos halutaan tällainen karkea taas kerran rotuoppiin viittava valitettava yleistys tehdä, päätellä, että juuri valkoihoisista suuri osa on älyllisesti täysin kelvotonta porukkaa. He osaavat kyllä käyttää teknisiä laitteita, kuten matkapuhelimia, selaimia ja java-pohjaisia sovelmia, mutteivät pysty kognitiivisella tasolla minkääntasoisiin suorituksiin, edes yhdyssanojen oikeinkirjoitukseen, puhumattakaan siitä, että kielellisesti osaisivat ilmaista itseään ymmärrettävästi, saati välittää millään mittapuulla arvokkaaksi luettavia ajatuksia.
Ja kun vielä otetaan huomioon, minkänäköinen sakki on sekä Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin vastuussa valtaosasta väkivaltaisia kuolemia sekä ympäristön saastumisesta, köyhyydestä ja nälänhädästä, niin rohkenen väittää, että maailma tulisi kaikkein parhaiten toimeen ilman valkoisia länsimaalaisia.
August Elokuu
Kirjoittaja on Lehden ulkomaanosaston esimies joka vihaa tasapuolisesti kaikkia

KOLUMNI SODASTA Olen joutunut pyörittämään päätäni kesän jalkaväkimiinakeskustelua seuratessani jo niin paljon, että kierteet alkavat loppua. On turhauttavaa, miten kansakunnan henkisiä voimavaroja käytetään hukkaan näin mitättömässä asiassa, kun ratkaisu on kuitenkin hyvin yksinkertainen.
Ainoa järkevä toimintamalli on noudattaa presidentti Halosen linjaa ja liittyä Ottawan miinakieltosopimukseen mahdollisimman pian. Tällä tavoin pystymme kohottamaan maamme imagoa ja saamme runsaasti kaivattua julkisuutta mikä todennäköisesti näkyy myös vientiyrityksiemme tuloksessa. Omahyväinen tekohumanitaarisuus kun on maailmanpolitiikassa varma mainosvaltti. Lisäksi voimme sitten jeesustella joukolla niitä onnettomia rupisia valtioita, jotka eivät vielä ole tajunneet kieltoon liittyä.
Entä maanpuolustus, kysytte nyt? Juuri tämä on se käsittämätön sudenkuoppa, johon kaikki miinoista käyty keskustelu kaatuu. Herran tähden sentään, emmekö muka ole vielä käsittäneet sitä, että miinakieltosopimus, Geneven sopimukset, ”sodankäynnin säännöt” ja muut sellaiset ovat pelkkää paperia, joista kukaan ei välitä mitään, kun kansainväliset kovapanosammunnat alkavat. Emme mekään.
Kuulkaa, kun iso rytinä vihdoin viimein käynnistyy, sinappikaasu sihisee, dumdumluodit lentävät, miinat heittelevät jalankappaleita ilmaan ja ruttobakteerit jylläävät. Minulle on ainakaan turha tulla mussuttamaan mistään sotavankien oikeasta kohtelusta kun punainen usva laskeutuu verhoksi silmien eteen ja id ottaa vallan. Sodan säännöt, voi hyvä isä sentään, millaista pelleilyä! Kun ihmistä tapetaan, laki vaikenee ja voima puhuu.
Hyvä on muistaa sekin, että jos ja kun sota syttyy pohjan perukoilla, on erittäin todennäköistä, että Suomenkin kaupunkeihin laukaistaan muutamia kymmenen megatonnin ydinohjuksia. Sokaisevan salaman, painevaikutuksen, tulimyrskyn ja tappavan säteilyn keskellä on herttaisen yhdentekevää, onko mahdollisesti Vaalimaan kohdalla maahan asetettuna ne kolme sakaramiinaa vai ei.
August Elokuu
Kirjoittaja on Lehden ulkomaantoimituksen esimies
joka ei harjoita verkostomarkkinointia

KOLUMNI HEINÄKUULLE Joka vuosi kesän koittaessa sama armoton helvetti koittaa: sadattuhannet ihmiset kuvittelevat, että heillä on jokin oikeus olla tekemättä työtä kesäaikaan ja samalla oikeus muka olla jossain muualla kuin kotonaan. Taas väärin: me täällä Lehdessäkään emme pidä mitään kesälomia vaan kannamme mukisematta vastuumme bruttokansantuotteen kehittymisestä., emmekä mekään vietä aikaamme missään muualla kuin kotonamme. Näin tulisi muidenkin toimia.
Perusteluja riittää enemmänkin: kun kaikki työtävieroksuvat lomalaiset pakkautuvat karvalakkimallisiin Volvoihinsa ja köyttävät sen perään behemoth-kokoisen asuntovaunun ja huutavat lapsensa, ei liikenne enää kulje mihinkään. Samalla kaikki ne, joilla oikeasti olisi jokin väliaikaisen nopean liikkumisen tarve, kuten rekkakuskit ja Lehden toimittajat, joutuvat kykkimään loputtomissa jonoissa vain siksi, koska herra maanteiden ritari asuntovaunuyhdistelmässään ei osaa kääntää päätään ja katsoa taustapeiliin.
Tämä ei ole oikein, ja siksi mielestäni asuntovaunujen kuljettaminen yleisillä teillä pitäisi kieltää lailla. Jos haluamme mennä liberaalin pullamössöenemmistön mukana, niin vähintäinkin näillä teiden tukoilla liikkuminen päiväsaikaan pitäisi sakkojen ja saunan taakse kuljettamisen uhalla tehdä lainvastaiseksi.
Muutenkin on tolkuttoman vaikea ymmärtää ihmisten kummallista innostusta ”matkustella”. Eihän matkustelua tehdä omaksi iloksi vaan naapureiden takia, jotta voitaisiin heille ylpistellä, miten hienoa viime kesänä taas matkalla oikein oli. Mutta oliko? Saatana ei! Lomalla vain juodaan viinaa, tapellaan vaimon kanssa, itketetään lapsia ja hylätään kissanpentuja metsiin. Ammuttavaksi kelpaisivat. Loppujen lopuksi pitäisi aina pitää mielessä: ovatko naapurimme sellaisia ihmisiä, joiden mielipiteestä tai pikkusieluisesta elämästä meidän tulisi ylipäätäänkään piitata tuon taivaallista?
Ei tosiaan. Kun vain jaksaisimme muistaa tämän, olisi maailma taas pienellä tavalla parempi paikka.
August Elokuu
Kirjoittaja on Lehden ulkomaantoimituksen esimies ja intiaani-
nimeltään Ratatata, joka tarkoittaa ”Hän, joka ampuu joka suuntaan”.

KOLUMNI JUHANNUSVIIKOLLE Suomen hallituksen keväinen viinan hinnanalennuspäätös oli kaikkiaan erittäin järkevä ratkaisu, joten siitä käytävä ruikutus on jokseenkin käsittämätöntä.
Alennuspäätöstä vaaditaan kumottavaksi lisääntyneen alkoholin väärinkäytön takia, ja koska monien ”rajatapausten” pelätään lipsahtavan alkoholisteiksi. Myös alkoholikuolemien määrän arvioidaan nousevan. Kysymys kuuluukin: entäs sitten? Ongelma syntyy siitä, että ihmisten annetaan vajota lähes kuolemaansa asti, ennenkuin turvaverkko ottaa kiinni, jolloin kustannukset kasvavat. Ei näin.
Viinan hintaa pitäisi laskea vieläkin alemmas, ja sitä pitäisi jopa jakaa väärinkäyttäjille ilmaiseksi, jotta he ryyppäisivät itsensä hengiltä! Tällöin ei synny mitään lisäkustannuksia ja sosiaalinen aines maassamme paranee. Joidenkin vuosien sisällä alkoholismigeenit on saatu hävitetyksi kansastamme täysin, ja juomatapamme ovat viimein eurooppalaistuneet ja olemme näin saaneet ravitselluksi harteiltamme rasittavan slaavilaisen perintömme!
Alkoholiveropäätös onkin vain uusi esimerkki siitä, miten asiat jätetään maassamme niin harmillisesti puolitiehen. Onneksi nyt juhannuksena on mahdollisuus korjata tilanne. Toivon totisesti, että kaikki väkivaltaisuuteen taipuvaiset ja/tai älyltään haasteelliset keskikaljakommandot tinttaisivat kirkasta viinaa oikein kaksin käsin ja hukkuisivat järveen.
Hyvää juhannusta kaikille Lehden lukijoille, ja toivottavasti aurinko paistaa. Jos sadesää sattuisi nollaamaan hukkumistilastot, niin onneksi sentään pian tulee talvi ja kunnon yöpakkaset, joiden vaikutus on todennäköisesti puhdistava, kuten vanha sanalasku sanoo ”pakkasyö putsaa kadut”.
August Elokuu
Kirjoittaja on Lehden ulkomaantoimituksen esimies ja
Suomen misogynistiliiton varapuheenjohtaja.