Kategoriat
Kolumni

Ammuttavaksi kelpaavia kaikenvärisissä, etenkin valkoisissa

KOLUMNI ROTUOPISTA Emeritusprofessori Tatu Vanhasen jaarituksista alkanut kohu on taas kerran osoittanut suomalaisen julkisen keskustelukulttuurin rappion. Mistään yleiseksi puheenaiheeksi nousevasta teemasta ei osata argumentoida kuin kolmella tavalla, jotka ovat jeesustelu, voivottelu ja vittuilu. Ja kaikki tämä mielellään yhtäaikaa, ja kerrottuna iltapäivälehdessä tai jossain muussa sontaluukussa.
Mielekästä on kyllä pohtia sitä, olisiko rotuopilliset ajatelmat ja ajattelijat pitänyt kuskata saunan taakse jo 1940-luvun lopun puhdistusten yhteydessä, mutta muuten käydyssä keskustelussa on täysin jätetty huomiotta tärkeä seikka. Nimittäin se, että suurin osa ihmiskunnasta ihonväriin katsomatta on täysin ammuttavaksi kelpaavaa, ja kummastuttaa kovin, miksei tällaiseen operaatioon ole jo ryhdytty. Kuten iltapäivä- ja muiden lehtien sisällöstä ja lukemattomista internetin keskustelupalstoista ja verkkopäiväkirjoista voidaan aukottomasti päätellä, on melkoinen osa ihmisistä, psykologian termistöä lainatakseni, niin saatanan tyhmää sakkia, että maapallo voisi paljon paremmin ilman heitä.
Kun vielä otetaan huomioon, että internetin käyttäjistä huikea enemmistö on valkoihoisia, niin voidaan, jos halutaan tällainen karkea taas kerran rotuoppiin viittava valitettava yleistys tehdä, päätellä, että juuri valkoihoisista suuri osa on älyllisesti täysin kelvotonta porukkaa. He osaavat kyllä käyttää teknisiä laitteita, kuten matkapuhelimia, selaimia ja java-pohjaisia sovelmia, mutteivät pysty kognitiivisella tasolla minkääntasoisiin suorituksiin, edes yhdyssanojen oikeinkirjoitukseen, puhumattakaan siitä, että kielellisesti osaisivat ilmaista itseään ymmärrettävästi, saati välittää millään mittapuulla arvokkaaksi luettavia ajatuksia.
Ja kun vielä otetaan huomioon, minkänäköinen sakki on sekä Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin vastuussa valtaosasta väkivaltaisia kuolemia sekä ympäristön saastumisesta, köyhyydestä ja nälänhädästä, niin rohkenen väittää, että maailma tulisi kaikkein parhaiten toimeen ilman valkoisia länsimaalaisia.
August Elokuu
Kirjoittaja on Lehden ulkomaanosaston esimies joka vihaa tasapuolisesti kaikkia

2 vastausta aiheeseen “Ammuttavaksi kelpaavia kaikenvärisissä, etenkin valkoisissa”

August elokuu kirjoitti esimerkiksi tämän virkkeen:
— He osaavat kyllä käyttää teknisiä laitteita, kuten matkapuhelimia, selaimia ja java-pohjaisia sovelmia, mutteivät pysty kognitiivisella tasolla minkääntasoisiin suorituksiin, edes yhdyssanojen oikeinkirjoitukseen, puhumattakaan siitä, että kielellisesti osaisivat ilmaista itseään ymmärrettävästi, saati välittää millään mittapuulla arvokkaaksi luettavia ajatuksia. —
Lepuutan laatikkoani

Read previous post:
Musiikkiteollisuudelle kloonauslupa

(NEW YORK) Useille suurille musiikkiyrityksille on myönnetty virallinen lupa kloonata tähtiesiintyjiään. Lupa on kuitenkin lähinnä muodollisuus, käytännössä kloonausta on harjoitettu...

Close