”Tiedettiin jo etukäteen, että rakennuksessa tullaan juomaan aika rajusti viinaa. Mukana oli myös monia meille aiemmilta vuosilta tuttuja pukareita, niin kyllä se nähtiin, että se on vain ajan kysymys, että milloin se rähinä alkaa”, muistelee Seesteinen edellisillan tapahtumia.
”Rähinä” alkoi heti kello kymmenen jälkeen illalla. Pieni joukko juopuneita suurpuoluepoliitikkoja syöksyi ulos rakennuksesta vaatien Nato-jäsenyyttä ja EU:n kovaa puolustusydintä. Poliisi sai nämä ”kutsuvieraat” vielä vaivatta aisoihin. Pian kuitenkin rakennuksesta purkautui liki satapäinen joukko muita vieraita, jotka syyttivät poliisia Suomen kilpailukyvyn vaarantamisesta, sekä heittelivät näitä pilaantuneilla tulopoliittisilla kokonaisratkaisuilla.
Neuvokkuutensa ja löytämänsä taika-amuletin ansiosta Tarzan kuitenkin selviytyi ylös kuopasta. Jättäessään Oparin kadonneen kaupungin kauas taakseen hän ei voinut olla ihmettelemättä vielä kerran sitä, miksi ihmiset halusivat viidakon sydämessäkin ympäröidä itsensä kullalla ja kiiltävillä kivillä.
”Kreegah, Tarzan bundolo” viidakon valtias totesi.