(MAASEUTU) Kansanedustaja
Mikko Alatalo (kesk. [no shit]) on tehnyt laulun, jolla puolustaa kioskiryöstöjä tehneitä ihmisiä. Alatalo kertoo tiedotteessaan haluavansa kappaleellaan ”Ihminen kioskiryöstäjälle susi” muistuttaa, että kioskiryöstäjillä ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin ryöstää kioskeja, koska kioskit ovat olleet olemassa.
Alatalo kertoo tiedotteessaan myös, että kioskeja on joka tapauksessa Suomessa miljardeja ja ne uhkaavat lapsia. Kaupan keskusliitto ja elinkeinoministeriö ovat todenneet, ettei Alatalon väite pidä paikkaansa. Alatalo kuitenkin kertoo saaneensa varman tiedon asiasta niiltä ihmisiltä, jotka kioskiryöstöjä tekevät.
MIKKO ALATALO: IHMINEN KIOSKIRYÖSTÄJÄLLE SUSI
”Miten koululainen kioskin kanssa keskustella voi
niin kuin eräs ministeri taannoin kansaa informoi?
Kun elintarvikekioskin joutuu lapsi koulutiellä kohtaamaan
ei siinä mieli tee käydä kioskia paijaamaan
Katkeria ovat maaseudun sitkeät ihmiset
Naturalla maat on viety – hylätty valitukset
Nyt ei ihmiset edes itseään suojata saa, kun yksityisomaisuus suojeltiin
Virkamiesten tuella kaupat ja kioskit muuttivat taajamiin
Ch
On ihminen kioskiryöstäjälle susi lammasten vaatteilla
Poliisidiktaattorit määrää kansaa yksityisomaisuuden koskemattomuuteen perustuvilla aatteilla
Helsingistä tätä maata johdetaan puolivaloilla
eikä kansa elää saa rauhassa Suomen saloilla
Kun maaseudun kansa on saanut tarpeeksi pläsiinsä,
se oikeudentunnossa ottaa lain omiin käsiinsä
Siksi miehet lähtivät – kuin ikiajoin – kioskeja ryöstämään
koska halusivat suojata kotiväkeä, karjaa ja koiriaan
Maaseudusta päättävät byrokraatit, jotka tiedä ei
miten maalla eletään, se esivallan kunnioituksen vei
On kansan mitta täyttynyt, kun oikeustajua sen loukattiin
Ei kioskivihaa, mutta väärin, että ne näkyville perustettiin
Ch