Kategoriat
Ulkomaat

Raportti todistaa: Dianan kuolemalla ei merkitystä

(LONTOO) Julkisuuteen vuotamaan päässeen raportin mukaan pronsessa Dianan kuolema ei ollut millään tapaa merkittävä tapahtuma. Monissa yhteyksissä on aikaisemmin epäilty, että kuolemalla auto-onnettomuudessa olisi ollut jonkinlaista merkitystä. Tapausta tutkineen entisen poliisikomentaja John Stevensin todennäköisesti pian julkaistava raportti kuitenkin leikkaa tällaisilta huhuilta siivet.
On esitetty esimerkiksi arveluja, joiden mukaan prinsessa Diana olisi yhdistänyt ihmisiä ja kansoja verrattomalla olemuksellaan ja hyväntekeväisyystyöllään. Uusimpien DNA-testien mukaan onnettomuus pariisilaisessa alikulkutunnelissa vaikuttaa kuitenkin olleen vain henkilökohtainen tragedia Dianan läheisille.
Paitsi merkityksetön, Dianan kuolema oli uuden raportin mukaan myös tylsä. Diana kuoli elokuussa 1997 autonkuljettajan ajettua humalassa kolarin.

Kategoriat
Sähkeet Tiede

Ruotsalaisten lähettäminen avaruuteen viimein käyntiin

(CAPE CANAVERAL) Ensimmäinen ruotsalainen lähetettiin viimein avaruuteen viime yönä Suomen aikaa. Kello 3.47 laukaistu Discovery-sukkula vei mennessään hiukkasfyysikko Christer Fuglesangin.
Sukkula ei päässyt matkaan hetkeäkään liian aikaisin: Fuglesangia on suunniteltu lähetettäväksi pois maan ilmakehän piiristä jo yli kymmenen vuoden ajan. Mikäli matka sujuu toivotulla tavalla, voidaan muut ruotsalaiset kuitenkin NASA:n laskelmien mukaan lähettää avaruuteen huomattavasti nopeammalla aikataululla.

Kategoriat
Kotimaa

Etikettivirheet ravistelivat linnan juhlia

Halonen: Ihan pilalle meni koko kemut
(HELSINKI) Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto oli kääntyä farssiksi. Vieraiden taitamattomuus etiketin suhteen aiheutti juhlan järjestäjille paljon päänvaivaa. Esimerkiksi Mr. Lordin vaimo Johanna osallistui tiettävästi juhlaan ilman varsinaisen kutsun saanutta miestään.
”Kyllä vitutti koko illan, kun senkin huomasin. Jumankekka, meinasin lähteä saman tien kotio” kommentoi illan emäntä, tasavallan presidentti Tarja Halonen tapahtunutta. Presidentin kanslia aikoo tiettävästi vaatia tietämätöntä vaimoa karkotettavaksi maasta.
Paljon
perusvirheitä

Ongelmia aiheutti myös se, että paikalla oli useampia presidenttejä. Henkilökunnan nimenomaisesta kehotuksesta huolimatta presidentit Martti Ahtisaari ja Mauno Koivisto päätyivät tänäkin vuonna vertailemaan penistensä pituuksia. Linnan lehdistöpäällikkö Kaarle Suuren mukaan tämä on ehdottomasti etiketin vastaista ennen iltayhdeksää.
Jo kättelyjonossa nähtiin myös paljon etuilua ja kuultiin useita rasvaisia vitsejä. Niin ikään etikettirikkomuksena voidan pitää sisäministeri Kari Rajamäen kadettien ahdistelemista.
”No mitä? Saa kai sitä hauskaa pitää” kommentoi Rajamäki itse tuoreeltaan molemmat kädet kadettien intiimialueilla.
Poliisi joutui viimein keskeyttämään juhlat naapurien valitettua metelistä.

Kategoriat
Ulkomaat

Veteraani kuoli panssarivaunun alle

(BAGDAD) Sotaveteraani kuoli panssarivaunun alle Bagdadin keskustassa tänään aamupäivällä. Amerikkalaisvalmisteisen panssarivaunun kuljettaja yritti törmätä myös kolmeen muuhun jalankulkijaan, jotka kuitenkin ehtivät paeta kapealle kujalle.
Sotaveteraani kuljetettiin onnettomuuden jälkeen hitaasti telttasairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi.

Kategoriat
Ulkomaat

Veteraani kuoli panssarivaunun alle

(GROZNYI) Pitkään sotatoimissa mukana ollut tsetseenimies kuoli aamulla panssarivaunun alle Groznyin kaupungin pohjoispuolella. Ajoneuvon kuljettaja myös tulitti miehen asuinrakennusta. Rakennuksessa olivat miehen vaimo ja kuusi lasta.
Miestä sen enempää kuin hänen perhettäänkään ei viety sairaalaan ja he menehtyivät saamiinsa vammoihin aamupäivän mittaan.

Kategoriat
Ulkomaat

Veteraani kuoli panssarivaunun alle

(GAZA) Sotaveteraani kuoli panssarivaunun alle olohuoneessaan aamupäivällä Gazan kaistalla.
Ajoneuvon kuljettaja ajoi matalaksi samalla koko veteraanin asuinrakennuksen. Ulkonaliikkumiskiellon johdosta loukkaantunutta ei viety sairaalaan.

Kategoriat
Kotimaa

Paraatiliikenne sujunut pääosin rauhallisesti

(HELSINKI/JYVÄSKYLÄ/VAASA) Itsenäisyyspäivän paraateissa oli aamupäivän aikana vältytty vakavilta onnettomuuksilta. Ihmishenkiä ei toistaiseksi ole menetetty, mutta läheltä piti -tilanteita on nähty useita. Poliisi ei kuitenkaan vielä huokaise helpotuksesta.
”Vielä tässä on tämä paluuliikenne monin paikoin kesken” muistuttaa komisario Ilmari Juutilainen liikkuvasta poliisista.
”Kyllä tässä on paljon huonoja merkkejä ilmassa. Liikenteessä on suuri määrä nuoria, erityisesti juuri 18 täyttäneitä kuljettajia. Sitten alla on iso ajoneuvo, esimerkiksi panssarivaunu tai ohjuslavetti joka ei edes ole oma. Suuri juhlapyhä tekee aina vielä oman muutoksensa tuohon liikennekulttuuriin ja siihen, miten siellä käyttäydytään” puistelee Juutilainen päätään.
”Tähän kun vielä lisätään muita nuoria kyytiin ja kannustamaan, sekä katolle esimerkiksi 152 millinen haupitsi, niin kyllä siinä aletaan aika riskiryhmään kuulua.”
Tyypillinen juhlapyhän onnettomuus on tilastokeskuksen mukaan kokemattoman kuljettajan Mainilan kohdalta rajan yli ampuma tykkituli.

Kategoriat
Politiikka

125 suomalaista otti käyttöön EU:n perustuslain

(HELSINKI) 125 Suomen kansalaista päätti tänään ottaa käyttöön EU:n kiistellyn perustuslain. Aiemmin perustuslain on ottanut käyttöön kolme saksalaista, 122 belgialaista ja tsekkiläinen ravintoloitsija nimeltä Klaus.
39 suomalaista kieltäytyi kysyttäessä ottamasta käyttöön samaa perustuslakia. Asiaan ei ole päässyt kantaansa ilmoittamaan vajaat 5 300 000 suomalaista. Neljä suomalaista ei osannut päättää asiasta.
”Meidän on syytä ilmaista selvästi tukemme ja näin edistää perustuslakisopimuksen etenemistä, etenee sopimus jatkossa tai ei” , summasi tilanteen yksi perustuslain käyttöön ottaneista, Matti, 51, Nurmijärveltä.
Perustuslain käyttöönottamisella ei uskota olevan mitään käytännön vaikutuksia. Sillä kuitenkin halutaan lähentää 125 suomalaisen suhteita kolmeen saksalaiseen, 122 belgialaiseen ja tsekkiläiseen ravintoloitsijaan nimeltä Klaus.

Kategoriat
Tiede

Tutkijaryhmä: Allah luultua pienempi

(PRAHA) Monikansallisen tutkijaryhmän mukaan Allah ei ole lainkaan niin suuri, kuin pitkään on kuviteltu. Ryhmän kohuväite on herättänyt kiivasta keskustelua tiedepiireissä. Tämä ei tullut yllätyksenä ryhmän tsekkiläiselle johtajalle.
”Se on kansan suussa elänyt totuutena pitkään, että Allah on suuri ja Allah on suuri ja että Muhammed on hänen profeettansa. Se ei ole ihme, että siihen sitten uskotaan niin laajalti nykyäänkin vielä” pohtii ryhmän johtaja Karel Capek hetkeä ennen puukotustaan.
Ryhmän suorittamien mittausten mukaan Allah on itse asiassa jotakuinkin pienehkön, ilman lupia rakennetun työkaluvajan kokoinen.
”Selvästi normi autotallia pienempi. Tietysti isompi, kuin lasten leikkimökki, mutta kaukana mistään omakotitalosta” kuvailee tutkijaryhmän saksalainen sihteeri Marlene Dietrich hieman ennen talonsa palamista. Ryhmä aikoo tutkia myös Muhammedin profeetallisuutta vielä ennen koko jäljelle jääneelle joukolle julistetun fatvan täytäntöönpanoa.

Kategoriat
Kotimaa

Katainen: Niinistö voi asettua ehdolle

(HELSINKI) Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen mukaan Euroopan investointipankin varapääjohtaja Sauli Niinistö voi asettua eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi Kokoomuksen listalla, vaikkei ole tiettävästi pahoinpidellyt ketään. Niinistö itse ilmoitti aiemmin tänään virallisesti asettuvansa ehdolle Uudenmaan vaalipiiristä. Katainen uskoo, että Niinistö valaa rikosrekisterinsä puhtaudesta huolimatta intoa puoluekoneistoon koko maassa.
”No, kun nyt lähdetään liikkeelle tällä uudella sloganilla `Kokoomus. Puolue jolla on kyrvät`, niin Sauli Niinistö on varsin ilmeisesti mies paikallaan. Lisäksi vaalityölle on tosiaan ihan eduksi, jos ei joudu hyppäämään raastuvassa, niin sikälikin Niinistö on aika lailla kärkikaartia meidän koneistossa” ylisti Katainen Niinistöä soittoruokala Roskapankissa selvästi päihtyneenä. Uudenmaan vaalipiirissä Niinistö haastaa muiden muassa pääministeri Matti Vanhasen, jolla lehtitietojen mukaan myös on iso penis.