Kategoriat
Politiikka

Karisman puute vaivaa

MISSÄ KARISMAATTISET JOHTAJAT, KYSYY MEDIA JA SIMON WIESENTHAL -KESKUS.
(¤) Suomalaisia toimittajia on jo vuosien ajan häirinnyt valovoimaisten poliitikkojen puute. Karismaattisten poliitikkojen aikakausi on jo vuosikymmenien ajan vallinnut noin kymmenen vuotta ennen heidän peräänsä haikailevan toimittajan syntymää. Nykyaikana karismaattisia poliitikkoja ei ole juurikaan Länsi-Euroopassa tavattu ainakaan 65 vuoteen.
Tutkijat ovat ymmällään karismaattisten johtajien kadosta. Monet kuitenkin arvioivat, että poliitikkojen karisma on hävinnyt joko liiallisen virkamiesmäistymisen tai mahdollisesti liiallisen viihteellistymisen seurauksena.
”Esimerkiksi”, sanoo politiikkojen julkisuuskuvaa tutkinut.
Kysymystä pidetään yleisesti merkittävänä. Kuka pitää, sitä emme Lehden toimituksessa saaneet selville, mutta. Karismaattisten poliitikkojen puutteen uskotaan yleisesti olevan syynä äänestysaktiivisuuden laskuun.
”Asiakysymysten ympäripyöreä välttäminen ei tuottaisi lainkaan niin vitun typerää journalismia, jos meillä olisi Timo Soini pääministerinä, presidenttinä ja jokaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana”, arvioi politiikan toimittaja, joka haluaa pysyä nimettömänä ja luultavasti onnistuu siinä hautaan asti.

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Korhonen nosti hevosen hallitusvastuuseen

(VERKKOAPILA) Keskustalaisen Verkkoapila-lehden mukaan keskustan puoluelehteä Suomenmaata kustantavan Joutsen Media Oy:n hallitukseen on nimitetty varapuheenjohtajaksi suomenhevonen.
Paikka hallituksessa vapautui, kun pääministeri Matti Vanhanen erosi yhtiön hallituksesta toimittuaan siinä vain viikon ajan. Julkisuudessa on arveltu nimityksen olevan merkki siitä, että keskustan puolusihteeri Jarmo Korhonen on joko tullut hulluksi tai että häntä vituttaa paljon.
Yhtiön pääomistaja on Keskustanuoret useiden hallinnoimiensa säätiöiden kautta. Keskustanuorten puheenjohtajan Antti Kurvisen mukaan nimitykseen ei liity politikointia, vaan syyt ovat pikemminkin keskustalaiseen henkiseen perintöön liittyviä sekä liiketaloudellisia.
Suomen hevosen jalostaminen aloitettiin vuonna 1907.
Suomen Maalaisväestön Liitto (nyk. keskusta) on perustettu vuonna 1906.

Kategoriat
Ulkomaat

Pohjois-Karjala irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen

(JOENSUU) Viikkojen mittainen sapelinkalistelu Etelä- ja Pohjois-Karjalan välillä kärjistyi eilen, kun Pohjois-Karjala ilmoitti vetäytyvänsä aseellisia yhteenottoja ehkäisemään solmitusta sopimuksesta.
Maiden välit viilenivät äkisti, kun Joensuu syytti Etelä-Karjalan poliisivoimien pysäyttäneen Etelä-Karjalasta Pohjois-Karjalaan pyrkineen liperiläisen Matti ”Mara” Asikaisen laittomasti maakuntien rajalla.
Etelä-Karjala on myöntänyt pysäyttämisen, mutta kertonut pidätetyn loukanneen kansainvälisiä sopimuksia ajamalla katsastamattomalla Fiat Tempra -farmariautolla yli kahden promillen humalassa.
Lehti on lähettänyt kirjeenvaihtajan Lappeenrantaan, Etelä-Koreaan.
Tausta: Jaettu Karjala

Karjala jaettiin YK:n päätöksellä kahtia toisen maailmansodan voittajavaltioiden miehitysvyöhykkeiksi. Neuvostoliiton tukema Pohjois-Karjala on maailman sulkeutuneimpia valtioita.
Pohjois-Karjalan talous on nojannut vahvasti raskaaseen teollisuuteen, mutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maan talous on ollut katastrofaalisessa tilanteessa. Suurimman osan työväestöstä arvellaan olevan työttöminä.
Pohjois-Karjalaa on 2000-luvulla koetellut kolme vakavaa nälänhätää. Lapsikuolleisuus Pohjois-Karjalassa on yksi maailman pahimipia. Lukutaidottomia pohjoiskarjalaisista arvellaan olevan noin 49 prosenttia aikuisväestöstä.
Fakta: Kuka Pohjois-Karjalaa johtaa?

Pohjois-Karjalaa pitkään hallinnut Pentti Hyttinen sairastui vakavasti viime vuoden lopulla. Pohjois-Karjalan virallisen lehden Karjalaisen välittämän tiedon mukaan Hyttinen selvisi vakavasta leikkauksesta ja on toipunut hyvin.
Epävirallisesti johtajan vointi on kuitenkin kyseenalaistettu. Julkisuutta aiemmin rakastanut johtaja ei ole esiintynyt julkisesti pohjoiskarjalaisissa viestimissä sitten pääsiäisen.
Rakkauden arvellaan pehmittäneen johtajaa. Hän avioitui nykyisen puolisonsa, kiteelässyntyisen naisen kanssa salaisessa seremoniassa Kolin huipulla keväällä 2008.
Hyttisen ympärille on Pohjois-Karjalassa rakennettu mittava henkilökultti. Valtaapitävien äänenkannattajan sanomalehti Karjalaisen mukaan puheenjohtaja Hyttinen on lehden mukaan esimerkiksi maailman paras säveltäjä sekä kuvataiteilija.
Lisäksi Hyttisen julkisia esiintymisiä kunniottavat tiedotusvälineiden mukaan luonnonvoimatkin: taivas piirtää sateenkaaria ja linnut laulavat unisonossa PMMP:tä, kun johtaja esiintyy kansalle.

Kategoriat
Talous

Yleläiset: "Pomon palkka perusteltu!"

(TOHLOPPI) Yleisradion työntekijät ovat tyytyväisiä työehtoneuvotteluissa saavutettuun palkka-ankkuriin. Yleisradion toimitusjohtajan palkkaan saatiin tiukalla väännöllä noin 56 prosentin korotus.
Työntekijät pitävät tuntuvaa palkankorotusta perusteltuna, sillä Yleisradion toimitusjohtajan työnkuva on ollut murroksessa. Työntekijöiden mukaan työn vaativuus on kasvanut huomattavsti esimerkiksi niin sanotun monitekemisen myötä.
Työntekijöiden mukaan nyky-toimitusjohtajan toimenkuvaan kuuluva kännykkävideoiden tekeminen ja sisällön tuottaminen eri iltapäivälehtiin antavat perusteen palkkatason tuntuvasta tarkistamisesta.
Yleisradion muun henkilöstön osalta työehtoneuvottelut ovat vielä kesken.

Kategoriat
Talous

NSN menettänyt asiakkaita Iranissa

(MONITORING CENTER) Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks aloittaa yt-neuvottelut. Yhtiön mukaan tavoitteena on vähentää työntekijöiden määrää jopa 120:lla.
Irtisanomispaineet ovat seurausta markkinatilanteen kehittymisestä, yhtiöstä kerrotaan. Esimerkiksi Iranissa mobiiliverkkojen käyttäjät ovat yllättäen alkaneet vähentyä.

Kategoriat
Kotimaa

Vartiointiliikkeet aikeissa kurssittaa rikkureita lakonuhan varalta

(STV-ISS) Turvallisuusalan työnantajat varautuvat PAM:in lakonuhkaan kurssittamalla tilapäistyövoimaa. Helsingin Sanomien verkkolehden keskustelupalstalta ja lähiöiden kuntosaleilta värvättäville vartijoille aiotaan antaan 40-100 tunnin mittainen kurssitus.
Työnantajapuolen suunnitelmat ovat kuitenkin herättäneet laajaa huolta. Arvostelijoiden mukaan melkein kritiikittä valikoitujen, pikakurssitettujen kaljupäiden vapauttaminen ihmisten kimppuun julkisilla paikoilla voi merkittävästi vaarantaa yleistä turvallisuutta ja haitata asiointimukavuutta.
Maanantaiaamuna helsinkiläisessä Kampin kauppakeskuksessa käsiraudoista tavoitettu asiakas Seppo Perälä ei kuitenkaan näe erityistä syytä huoleen.
”Tietääkseni työntekijät uhkaavat ainoastaan päivän mittaisella lakolla. Päivänhän nyt on vaikka aidan seipäänä, jos sillä saadaan vauhditettua neuvotteluja, ja voidaan taas palata normaaliin arkeen”, tuumii Perälä koon 46 maihinnousukenkä niskansa päällä.
Monet palvelualojen työsopimukset loppuvat tänä keväänä. Vartiointialan neuvottelut katkesivat maaliskuun lopulla ja pamilaiset vartijat ovat olleet sopimuksettomassa tilassa huhtikuun alusta lähtien.

Kategoriat
Politiikka

Venäläisarkistot: Lindén saanut vaalitukea KGB:ltä

(LUBJANKA) Venäläisten tutkijoiden löytämät dokumentit paljastavat Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n rahoittaneen nykyistä viestintäministeri Suvi Lindéniä (kok.) vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Vaalituki on tutkijoiden löytämien dokumenttien mukaan ollut maksettu dollareissa ja tämän päivän kurssilla sen suuruus on ollut noin 50 000 euroa.
Tuen tarkoituksena tutkijat uskovat olleen markkinatalouden toimintaedellytysten heikentäminen ja kapitalistisen lännen sisäisen hajaannuksen edistäminen. Lindén olisi tutkijoiden mukaan edistänyt näitä niin sanotun agent provocateur -mallin mukaisesti. Agent provocateur -termi viittaa niin vitun tyhmiin ja uskottavuutensa hukanneisiin toimijoihin, että he voivat romahduttaa minkä tahansa hankkeen kannatuksen sanomalla kannattavansa sitä.
Arkistolöydöistä kertoi ensimmäisenä Neuvostoliiton uutistoimisto APN.

Kategoriat
Politiikka

Lindén: Miten se nyt menikään?

(AARGH) Viestintäministeri Suvi Lindén ei nyt just ihan tarkkaan muista, mikä sen piti olla sen niinku neuvoston, joka valvoisi, ettei Yleisradio tee mitään, mikä on niinku huonosti tehty ton ton ton median moniarvoisuuden kannalta.
”Olikse ’median moniarvoisuus’? Kyl kai se oli.”, pohtii ministeri Lindén
Ministeri Lindén korostaa, että se juttu joka mun mielestä pitäisi olla niinku valvomassa Yleä pitäisi olla, koska se kuuluu noihin, tota, hyvän hallinnon periaatteisiin, että se on.
Lindén muistuttaa myös, ettei sille neuvostolle tai mikä ikinä kuitenkaan annettaisi valtaa päättää mistään. Neuvostoon tai siihen ei myöskään tulisi kaupallisen median edustajia, korostaa Lindén.
”Hitsi, kun mä en nyt oikein tarkkaan muista, miten tämä perusteltiinkaan”, linjaa Lindén.
Hassujen kävelyiden ministeri Suvi Lindén (kok.) puhui torstaina aamlla Yleisradion Ykkösaamussa.

Kategoriat
Politiikka Talous

EK vastustaa torpparilain laajennuksia

(ETELÄRANTA) Elinkeinoelämän keskusliitto vastustaa esityksiä torpparilain laajentamisesta koskemaan lampuoteja sekä kruununtilojen ja pappiloiden torppareita. EK:n puheenjohtaja, Rautaruukin toimitusjohtaja, Sakari Tamminen huomauttaa erilaisten ”oikeuksien” hidastaneen Suomen talouskasvua jo yli vuosisadan ajan.
”Kun otetaan huomioon korkoa korolle -vaikutus, voidaan laskea, että olemme menettäneet huomattavan osan talouskasvusta ja sen myötä hyvinvoinnistamme”, Tamminen sanoo.
Ketkä me?
”Me.”
Me?
”Niin. Me.”, toteaa Tamminen.
Lisäksi EK ilmoitti pitävänsä kiinni torpparilain lisäyksestä, ns. punakaartilaispykälästä, jolla kaarteihin kuuluneilta ja vähintään kymmenen vuoden vankeustuomion saaneilta poistetaan oikeus torppansa lunastamiseen.

Kategoriat
Politiikka

Yle: Jaksaako tästä nyt enää jauhaa?

(PUKIN PAJA) Suomen valtion omistaman yleisradioyhtiö Oy Yleisradio AB:n työntekijät eivät enää jaksaisi kuulla vaalirahajupakasta. Pasilassa tehdyn mielipidemittauksen mukaan 78 prosenttia toimittajista oli sitä mieltä, että pääministerin väistymisilmoitusta edeltänyt rikostutkinnan mahdollisuuden aktualisoituminen on vähän tai ei ollenkaan kiinnostava asia.
Kyselytutkimuksen mukaan vaalirahajupakan koettiin jatkuneen jo liian pitkään. Lisäksi kokonaisuutta pidettiin vaikeana hahmottaa. Yleisradiolaiset kokivat erityisen hämmentäväksi sen, että saman nimiset ihmiset toimivat monissa eri toimielimissä, joilla on harhaanjohtavan samankaltaiset nimet. Tällaisia instansseja olivat esimerkiksi Nuorisosäätiön hallitus, Raha-automaattiyhdistyksen hallitus ja Suomen hallitus.
”No onhan me näistä jo uutisoitu. Ei niitä nykyään jaksa oikein enää katsoa, kun tuntuu, että koko ajan vaan tulee jotain uutta hämäräjuttua esille”, sanoo eräs kyselyyn vastannut päällikkötoimittaja.
”Kuvakerrontakin on aika haasteellista tällaisissa jutuissa”