Kategoriat
Kotimaa

Rintamakarkuruusmerkki käyttöön itsenäisyyspäivänä

(MOLOTOV) Suomessa otetaan käyttöön tulevana itsenäisyyspäivänä nippu uusia ansiomerkkejä. Näiden joukossa ovat rintamakarkuruusmerkki sekä mediamaksumerkki.
Rintamakarkureiden lapsien ja lastenlapsien tukiyhdistyksen puheenjohtaja Käpy Kaarti pitää merkkien käyttöön ottamista selvänä askeleena tosiasioiden tunnustamiseen.
”Nyt kun jokainen sotaäpäräkin on palkittu, on aika muistaa niiden jälkeläisiä, jotka pakenivat sodasta rakentamaan meille kaikille parempaa itsenäistä valtiota. Ei se ollut helppoa isoisälläkään siellä lantakasan takana väijyä”, Kaarti kommentoi.
Kaartin mukaan rintamakarkureiden jälkeläiset ovat joutuneet armottoman hiljaisen vaikenemisen kohteeksi. Tästä on seurannut monille epätietoisuutta.
”Isiemme sankar’työt kyseenalaistettiin joinakin vuosikymmeninä. Rintamakarkuruus ei ollutkaan kova juttu. Onneksi nykysukupolvet osaavat arvostaa jälleen selkärangattomuutta.”
Poikkeuksellisista ansioista mitali voidaan myöntää myös henkilölle, joka toteuttaa rintamakarkuruuden syvintä olemusta rauhanajan Suomessa.
Ensimmäinen merkki luovutetaan europarlamentaarikko Timo Soinille.

Kategoriat
Nekrologit

Tasapainottaja on poissa

(MCCALL) ”Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Olkaa hyvä, ja yrittäkää myöhemmin uudelleen.”

Kategoriat
Kotimaa

Ahtisaari jäämässä yhden Nobelin ihmeeksi

(RUOTTI) Martti Ahtisaari ei tänä vuonna onnistunut uusimaan Nobel-palkintoaan. Viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnolla suomalaisen median mielenrauhaa järkyttänyt Ahtisaari myöntää, että ”tänä vuonna ei mahkuja ollut”.
”Jäi treeni vähiin. Huippukunto ei löytynyt ja leiritys epäonnistui”, Ahtisaari toteaa tiedotteessaan.
Jotakin Ahtisaaren kisakunnosta kertoo sekin, että vedonlyöntitoimistot eivät pitäneet häntä ennakkosuosikkina.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman palkitseminen tuli monelle yllätyksenä. Kisoissa ei aikaisemmin ole jaettu hyvän tulokkaan palkintoa.
”Obama on maailman sotaisimman kansan johtaja. Helppohan sieltä on huudella, että nyt jätkät hei, vähän vähemmän.”

Kategoriat
Sähkeet

Disney ja Marvel tehostavat tuotantoaan – lomautukset purevat sankareihinkin

(GOTHAM) Sarjakuvamaailman suuri yhteenliittymä Disneyn ja Marvelin välillä on johtanut monien supersankarien ja muiden sarjakuvahahmojen irtisanomisiin ja lomautuksiin. Disneyn mukaan yhtiö tehostaa toimintaansa muun muassa yhdistämällä eri hahmoja genrerajojen yli.
”Esimerkiksi Tupu Ankka nousee korvaamaan Peter Parkerin Hämähäkkimiehenä. Tupu hoitaa myös kaikkien kolmen veljenpojan näyttelemisen, sillä annoimme kenkää Hupulle ja Lupulle”, kertoo yhtiön puhemies Wall-E.
Henkilöstömenoihin tavoitellaan kertaluonteisia 6,6 miljardin euron säästöjä. Järjestöistä muun muassa Kostajat on ilmoittanut, ettei heillä ei ole oikeutta sopia lomarahan vaihtamisesta vapaaksi paitsi hovimestari Jarviksen kohdalla.

Kategoriat
Kotimaa

1990-luvun Jari Sarasvuo häpeää 2000-luvun Jari Sarasvuota

(TUNKIO) Hyvät, pahat ja rumat -ohjelman toimittaja Jari Sarasvuo (1992-1995) haluaa pyytää anteeksi toimitusjohtaja Jari Sarasvuon (2000-) purkausta Aamulehden nettisivuilla.
Toimittaja Sarasvuon mukaan kyseessä on ”outo nillitys” ihmiseltä, joka on saarnannut huomiotaloudesta ja käyttänyt mediaa oman uransa pönkittämiseen.
”Kyllä konkarin pitäisi tietää pelisäännöt”, toimittaja Sarasvuo sanoo äänessään tuttua 90-lukulaista HPR-kaikkitietävyyttä.
”Senkin satiainen”, toimitusjohtaja Sarasvuo inahtaa värisevällä äänellä vastauksen toimittaja Sarasvuolle.
Toimittaja Sarasvuon mukaan on myös outoa, että toimitusjohtaja Sarasvuo tulee esille nyt, kun median huomio keskittyy menehtyneeseen Michael Jacksoniin.
Lehden toimituksen lähipiiriltä saamien tietojen mukaan kyse on siitä, ettei kukaan muistanut kysyä toimitusjohtaja Sarasvuolta, miten edesmennyt pop-mestari kosketti hänen elämäänsä.
”Virpi on työssään maailmanmestari, minä omassa työssäni melkein Suomen mestari”, toimitusjohtaja Sarasvuo muistuttaa purkauksessaan.
Toimittaja Jari Sarasvuo pohtii, riittääkö seppuko korjaamaan kolumnin vääryydet.

Kategoriat
Kotimaa

OAJ: Luokanopettajan ammattitaito riittää vaikka mihin

(2B-LUOKKA) Opettajien ammattijärjestö OAJ on tuohtunut Hiihtoliiton toimitusjohtajan Jari Piiraisen kommentista, jonka mukaan luokanopettajan ammattitaito ei riitä toimimaan dopingkomppanian päällikkönä.
”Tämä on kuulkaas ihan yhtä tasokas korkeakoulututkinto kuin mikä muukin tahansa. Se, että täällä leikitään ja lauletaan viisi vuotta ei tarkoita, etteikö me löydettäisi piikillä suonta”, OAJ:n tiedottaja Hemmo Hess kommentoi.
”OAJ:llä on myös tiiviit kansainväliset yhteydet”, vihjataan ammattijärjestön kotisivuilla.

Kategoriat
Kotimaa

HS:n Kuopio-sivu palkittiin vuoden parhaana reportaasina

(SANOMATALO) Maakuntalehti Helsingin Sanomien yhdistetty maakunta-, tiede-, luonto- ja matkailusivu on palkittu vuoden parhaana reportaasina.
Lääkelaitoksen ja Kuopion orastavasta suhteesta kertova sivu vetosi raatiin erityisesti tasapuolisuudellaan. Tuomariston mukaan artikkelissa yhdistyivät savolaisen rodun lupsakkuus sekä kriittinen asiajournalismi yhdessä ”maakuntalehdille harvinaisen puolueettomuuden” kanssa.
”Kallavesi, kalakukko ja villahousut”, lehti hehkuttaa savolaisen sydämen puolesta ja jatkaa:
”Ja tori kuin ’lentokenttä mualiman venäläinen napa.’ Ja luonto lähellä! Ja on tasokkaita ravintoloita!! Ja puolisonkin pitäisi saada töitä täältä!!!”
Helsingin Sanomat ihmetteleekin, miksi lääkelaitoksen 200 nykyisestä työntekijästä vain 12 on valmiita muuttamaan Kuopioon, joka ei ole 40 vuodessa muuttunut miksikään.
”Eivät ole vielä tajunneet, mikä tekee Kuopiosta hienon kaupungin”, viiltävää analyysia harjoittava HS kiteyttää.
Kuopion yliopistoa ja sen lääketieteellistä ja farmaseuttista tiedekuntaa artikkelissa ei mainita, koska sillä ei ole mitään tekemistä Lääkelaitoksen sijoittamisen kanssa.
”Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa laatujournalismiin ja luottaa siihen, että lukijat ovat myös jatkossa valmiita maksamaan sen tekemisestä”, Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen sanoo.
Seuraavaksi Helsingin Sanomien laatujournalismi keskittyy Ouluun, joka on nasta paikka, vaikka siellä haisee niin pahalle ettei edes Ikea tule kaupunkiin. Eikä muuten Lääkelaitoskaan.

Kategoriat
Kotimaa

Frank Zappan ja Pekka Pohjolan yhteistyö etenee

(In Memoriam) Pekka Pohjola ja Frank Zappa harkitsevat uudelleen yhteistyön aloittamista. Aikaisemmin kaksikon yhteistyö kaatui aikataulu- ja sijaintiongelmiin, mutta torstain yllättävän matkan johdosta bassokenraali Pohjola ja kulttimuusikko Zappa ovat jälleen yhdessä.
Kaksikon tiedottaja B. Magpien mukaan yhteistyön tavoitteet eivät ole vielä täysin selvillä, mutta silminnäkijöiden mukaan muusikoiden ensimmäinen tapaaminen pitkään aikaan oli liikuttava.
”Dog Breath”, Zappa tervehti.
”Pahkasilmä kaarnakorva”, Pohjola vastasi.
Sitten soi musiikki.

Kategoriat
Ulkomaat

Hillary Clinton väritti matkaansa

(VÄRITYSKIRJA) Hillary Clinton on joutunut kiusalliseen tilanteeseen väritettyään 90-luvulla Bosnia-Hertsegovinaan tekemäänsä matkaa. Clinton väritti ruohikon punaiseksi ja taivaan vihreäksi. Runoja lausuneelle pikkutytölle hän väritti viikset ja sarvet.
Lentokentän katolle hän väritti kaksi sala-ampujaa, joista toisen keltaisella ja toisen mustalla. Aseen piippuun hän väritti sahalaitaisen kuplan, jossa luki ”pam!”.
Uusimman gallupin mukaan noin puolet yhdysvaltalaisista uskoo, että Clinton on värittänyt Barack Obaman mustaksi voittaakseen vaalit.

Kategoriat
Kotimaa

Ilmaisnaisten suosio lisääntynyt huomattavasti

(FREEHEAVEN) Ilmaisnaisten käyttö on lisääntynyt huomattavasti viime vuosien aikana. Samalla maksullisten naisten osuus kulutuksessa on vähentynyt merkittävästi. Asia käy ilmi Käyttö- ja kulutusviraston tekemästä tutkimuksesta.
Käyttö- ja kulutusviraston asiamies Teppo Teppo kertoo, että syitä on monia. Ilmaista vaihtoehtoa suosivat muun muassa opiskelijat, joilla ei ole varaa maksulliseen versioon.
”Tiedot ilmaisnaisista leviävät niin internetissä kuin kaveripiireissäkin nopeasti. Sen sijaan maksullisten naisten käyttöä pidetään nuorten keskuudessa vanhanaikaisena ja porvarillisena toimintana”, Teppo Teppo sanoo.
”Ilmaisnaisten kanssa vaaditaan enemmän asiaan perehtymistä, ja usein nuorilla tällaista intoa ja halua riittää. Sen sijaan yrityselämässä etsitään nopeita, luotettavia ja helppoja ratkaisuja.”
Teppo Teppo korostaa, että maksullisuus tuo mukanaan usein luotettavuuden ja varmuuden siitä, että tilattu tavara täyttää vaaditut laatukriteerit. Usein maksullinen nainen on jo useiden käyttäjien testaama.
”Monet ilmaisnaiset sisältävät ainoastaan välttämättömimmät toiminnot. On huomattava, että ilmaisnainen voi muuttua ajan myötä kalliiksi kaikkine oheiskuluineen.”
Entä puheet siitä, että maksulliset versiot altistuvat useammin viruksille kuin ilmaisversiot? Teppo Teppo myöntää, että kaikissa versioissa on omat riskinsä.
”Kyllähän te surulliset runkkarit tiedätte, mistä tässä todella puhutaan”, Teppo Teppo virnistää isällisesti ja vinkkaa vielä lähtiäisiksi rivosti.