Kategoriat
Kotimaa

1990-luvun Jari Sarasvuo häpeää 2000-luvun Jari Sarasvuota

(TUNKIO) Hyvät, pahat ja rumat -ohjelman toimittaja Jari Sarasvuo (1992-1995) haluaa pyytää anteeksi toimitusjohtaja Jari Sarasvuon (2000-) purkausta Aamulehden nettisivuilla.
Toimittaja Sarasvuon mukaan kyseessä on ”outo nillitys” ihmiseltä, joka on saarnannut huomiotaloudesta ja käyttänyt mediaa oman uransa pönkittämiseen.
”Kyllä konkarin pitäisi tietää pelisäännöt”, toimittaja Sarasvuo sanoo äänessään tuttua 90-lukulaista HPR-kaikkitietävyyttä.
”Senkin satiainen”, toimitusjohtaja Sarasvuo inahtaa värisevällä äänellä vastauksen toimittaja Sarasvuolle.
Toimittaja Sarasvuon mukaan on myös outoa, että toimitusjohtaja Sarasvuo tulee esille nyt, kun median huomio keskittyy menehtyneeseen Michael Jacksoniin.
Lehden toimituksen lähipiiriltä saamien tietojen mukaan kyse on siitä, ettei kukaan muistanut kysyä toimitusjohtaja Sarasvuolta, miten edesmennyt pop-mestari kosketti hänen elämäänsä.
”Virpi on työssään maailmanmestari, minä omassa työssäni melkein Suomen mestari”, toimitusjohtaja Sarasvuo muistuttaa purkauksessaan.
Toimittaja Jari Sarasvuo pohtii, riittääkö seppuko korjaamaan kolumnin vääryydet.

11 vastausta aiheeseen “1990-luvun Jari Sarasvuo häpeää 2000-luvun Jari Sarasvuota”

Ylen aamuradion Mikko K kysyy: eikö Michaelille pitäisi nimetä kalenteriin oma päivä?
-kerran vuodessa
-kerran kuukaudessa, vai
-joka viikko
Tuona päivänä alaiset voisivat lähetellä kortteja toimitusjohtaja Mikaelille

Seppuko on savolainen lusikalla suoritettava rituaali-itsemurha, jonka suorittamisesta ei ole kuitenkaan ihan täysiä takeita.

Seppuko on Hiihtoliiton suosittama antidopingiaaninen toimenpide, frontaali-lobotomia joka yleensä suoritetaan kauhalla mutta Sarasvuon tapauksessa lusikalla. Operaatio estää operoitua lähettelemästä lausuntoja itsestään mm. Aamulehteen, Facebookkiin sekä Kiinteistö ja isännöitsijä-lehteen.

Älä Jari tee ittelles mitään peruuttamatonta, naurattaa
tollanen nelivuotiaan purkaus, hauskaa jatkoa.

TÄMÄ JUURI SISÄÄN: Internetissä on julkaistu väärennettyjä valokuvia, joissa näyttää kuin Sarasvuolla olisi järkeä päässään. Kuvat voi helposti havaita väärennöksiksi, Sarasvuon päähän on kömpelösti ympätty Dr. Philin ja Ayn Randin ”älyt”. Kassakkaranda Viktor Klimenko kommentoi tätä asiaa ja montaa muutakin hetikohta, koska heinäkuun koittaessa meidän herramme vähäisempienkin on helpompi ylittää uutiskynnys.

Tämmöstä joutavaa pölinää, miksei kukaan muista USA:n kristillistä äärioikeistoa, vaikka minä pidän niitten lippua korkealla jokaisessa Hesariin väsäämässäni jutussa? Uskokaa jo että yli puolet amerikkalaisista on kristillisiä äärioikeistolaisia mulkkuja kun minä kerran niin haluan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *