(LUKUTAITO) Televisiosta jostakin syystä tutun Aleksi Valavuoren perustama Pelaajapuolue on avannut kampanjansa kevään 2011 eduskuntavaaleihin räväkästi. Yhteisöpalvelu Facebookissa nähty vaalistartti keräsi nopeasti toistatuhatta innokasta kuulijaa keskustelemaan yhteiskunnan nykytilasta ja puolueen lääkkeistä niihin.
Puolueen avaustilaisuuden mukaan Suomen hyvinvoinnin kannalta ensisijaista on, että tulevalla vaalikaudella naiset eivät enää kirjoittele lehtiin, varsinkaan jos he eivät täytä klassista kauneusihannetta ja sanovat vääriä mielipiteitä. Lisäksi äärimmäisen tärkeää on, että sananvapautta pitää voida jatkossa rajoittaa sen perusteella, mitä mieltä nettikeskusteluissa ollaan.
”Lopulta kansa päättää”, Valavuori totesi viitaten joko parlamentaariseen järjestelmään tai vanttuunkudontaan.
Kampanja sai runsaasti palstatilaa myös perinteisessä mediassa.
”Anteeksi, miten tavataan siteerata ja mitä se tarkoittaa?” kyseli verkkotoimittaja.
Kuukausi: tammikuu 2010
Kohu kuohutti – Kylillä puhutaan että on noussut kova kohu siitä, ettei Jotakaisen vanhapoika ole vieläkään moponsa pakoputkea korjannut. Baarissa ainakin kolme miestä sanoi, että alkais olla jo aika, meinaan.
Kohu puhutti – Kulmilla sanovat että on noussut kova kohu siitä, että Martti joi eilen kahdeksan kaljaa ja hajotti mummin joululahjaksi antaman porsliinimaljan vahingossa. Sukulaiset päivittelevät että onhan se Martti, aikamoinen.
Kohu kiinnosti – Netin keskustelupalstoilla on noussut kova kohu siitä, ettei ihmisistä osata enää puhua kunnioittavasti. Toista se oli veteraanien nuoruudessa. ”ÖÖÖÖ LÄSKILÄSKILESPO ÖÖÖÖ TALIPALLO”, kritisoi FB-käyttäjä Pekka Nönnönnöö iltapäivälehdistön heikkoa nykytilaa.

(USPENSKI) Ortodoksisen kirkon arkkipiispan Leon mukaan egyptiläistä Eveline Fadayeliä ei voida käännyttää. Kirkon päämiehen mukaan kaikki yritykset käännyttää Fadayeliä ovat osoittautuneet turhiksi.
”Ensimmäisellä kerralla yritimme perinteisesti puhua perisynnistä ja kadotuksesta. Vanhus kuitenkin vain ryysti kamelinmaitoon keitettyä teetä tassilta ja naureskeli”., arkkipiispa kertoo.
Myöskin toinen, maanantaina aloitettu, käännytysyritys lopetettiin arkkipiispan mukaan tuloksettomana varhain keskiviikkoaamuna. Tällä kertaa naista oli arkkipiispan mukaan yritetty käännyttää puhumalla taivaan armosta ja iankaikkisesta riemusta sekä Jumalan laupeasta rakkaudesta.
”Nousuhumalainen vanhus löi jälleen koko touhun lekkeriksi. Lopulta hän alkoi laulaa hävyttömiä rekilauluja, kunnes jouduimme poistumaan”, kertaa järkyttynyt arkkipiispa.
Ota kantaa! Pitäisikö turvapaikanhakijoiden käännyttäminen tehdä helpommaksi?
Vastata voit postikortilla Suomen Päämajamuseoon 31.1. 2010 saakka.

(SHOWALA) Show- ja vapaaottelijana tunnettu Ludvig Borga (Heel) on noussut yllätyshaastajaksi Korkeimman sarjan mestaruudesta.
Borgan manageri Ilta Lehti ilmoitti tapahtuneesta sunnuntai-iltana.
Ottelukutsu tuli yllätyksenä showpainin ystäville, sillä Borgan uskottiin jo jäähdyttelevän uraansa ja rauhoittuneen aloilleen tapahtumarikkaiden vuosien jälkeen.
Borga kohtaa Kaikkivaltiaan (Face) Hell in the Cell -ottelussa. Asiantuntijat uskovat, että kyseessä on vahva MOTYC.
”Näiden kavereiden välillä on ollut pitkään feud”, Mark Kayfabe intoilee.
”Jumala armahtaa, minä en”, Borga kertoi ennen ottelun alkua.
”Niin”, Kaikkivaltias toteaa, ja hymyilee isällisesti.
TV7 neuvottelee ottelun lähetysoikeuksista.

(BRYSSEL) Suurin osa suomalaisista kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin linjausta turvapaikkapolitiikan kiristämiseksi. Lehden ”tekemän” mittauksen mukaan lähes täydet sata prosenttia kansasta on sitä mieltä, että turvapaikkaa ei sovi myöntää henkilölle, joka on surmannut entisen avopuolisonsa, neljä muuta ihmistä ja itsensä.
”Juuri näin. Lisäksi pitäisi estää sellaisten ihmisten maahantulo, jotka syyllistyvät 20 vuoden kuluttua vakaviin rikoksiin”, lisäsi Hakaniemen torilta tavoitettu Jukka Umlap.
Selvä enemmistö totesi myös ettei heillä ole vitunkaan käsitystä siitä, mikä ero on turvapaikkahakemuksella, oleskeluluvalla tai kansalaisuudella, mutta eivät aio antaa sen jatkossakaan häiritä hyvää analogiaa.