Kategoriat
Seksivau

Juhannushautajaisten varaamisella kiire

(PEIJAINEN) Suomen kappelit alkavat jo olla sangen täyteen buukattuja juhannukseksi. Onnekkaat saattavat vielä kuitenkin yhä muodikkaat juhannushautajaiset saada, kerrotaan Suomen Evankelisluterilaisesta kirkosta. Kirkon mukaan viinan hinnan lasku ja riittävän lämmin alkukesäkuu ovat nostaneet juhannuksen suosiota hautajaispäivänä entisestään.
”Jos esimerkiksi viinalla aikoo itsensä tappaa, niin nyt alkaa kyllä jo kiire olla. Toisaalta esimerkiksi viikonlopun liikenteessä voi vielä ajoissa ehtiä, jos pitää kiirettä. Tämä tietysti riippuu paljolti paikkakunnasta”, kertoo kirkon tiedotuskeskuksen johtaja Edward Gein huuliaan nuoleskellen.
Juhannuksen seutu on vuodesta toiseen pitänyt pintansa suosittuna yllätyshautajaisten ajankohtana.

Kategoriat
Muut lehdet

Pappi-kansanedustaja lähetteli törkeyksiä

(HELSINKI) Pappi-kansanedustaja lähetti eduskunnassa työskentelevälle naiselle ”törkykirjeen”, kertoo Iltalehti. Kymmensivuinen kirje oli Iltalehden mukaan ”sisällöltään tungetteleva ja härski.”
Samizdat-konsernin julkaiseman Lehden saamien tietojen mukaan kirjeissä oli kehotettu naista muun muassa liittymään keskustapuolueeseen ja äänestämään Matti Vanhasta. Kirjeen vastaanottajan nimeä ei ole ilmoitettu, mutta hän on poliisin mukaan tilanteesta syvästi järkyttynyt.

Kategoriat
Kotimaa

Myös Suomeen tulossa vauvahälyttimet

(KERAVA) Myös Suomi aikoo ottaa käyttöön Britanniassa kokeiltavat vauvojen varashälyttimet, kertoo Sosiaali- ja terveysministeriö. Brittikeksinnön idea on sama kuin kauppojen tuotehälyttimissä: vauvan jalkaan kiinnitetään pieni hälytinlaite, joka aiheuttaa hälytyksen, jos vauva yritetään kuljettaa luvatta pois sairaalasta.
Suomi aikoo myös kehittää keksintöä edelleen. ”Hälyttimeen lisätään merkkivaatteista tuttu mustepanos, joka räjähtää ja värjää vauvan siniseksi, jos sitä yritetään poistaa väkivalloin. Näin vauvaa on vaikea myydä vaikkapa kirpputorilla”, kertoo STM:n kätilövastaava Jorma Kääriäinen.

Kategoriat
Politiikka

Väliaikaisia lakeja tulossa lisää

(HELSINKI) Hallitus suunnittelee antavansa lähiviikkojen aikana vielä useita poikkeuslakiesityksiä eduskunnalle parhaillaan käsittelyssä olevan rajatarkastuslain jatkoksi. Pääministeri Matti Vanhasen mukaan useat akuutit ongelmakysymykset kaipaavat rajatarkastusten tavoin väliaikaista hätäratkaisua.
Lehden saamien tietojen mukaan esityslistalle tulee ainakin poikkeuslaki, jolla estetään pääministeriä ja muita ministerejä koskevien kohu-uutisten julkaiseminen ja julkinen esittäminen klo 9.00-16.30, 20.30.-21.00 sekä 22.00-22.20. Poikkeuksena tässä laissa ovat kulttuuriministerit, joista ei saa kirjoittaa mitään tekstejä, joissa esiintyy ei-sanoja tai negatiivisiksi luokiteltavia attribuutteja.
”Kansalaisten turvallisuus on taattava”, huusi valtioneuvosto kuorossa.
Lisäksi tulossa on ajoittain voimaanastuva laki, joka estää neuvoa-antavien kansanäänestysten järjestämisen aina, kun hallituksen ja eduskunnan käsittelyyn tulee asia, joka periaatteessa vaatii neuvoa-antavaa kansanäänestystä. Lain piiriin on erikseen määrätty kuuluvaksi Natoa ja kaikkia E-kirjaimilla alkavia elimiä koskevat kysymykset. Toinen vastaava esitys on rajavalvontaa koskevan lain laajennettu versio nk. Lex Oksymorooni, jonka nojalla hallitus voi halutessaan puuttua lakko-oikeuteen puuttumatta kuitenkaan lakko-oikeuteen.
”Kansalaisten turvallisuus on taattava”, huusi valtioneuvosto kuorossa.
SDP ilmoitti yhtyvänsä täysin kaikkiin mielipiteisiin.

Kategoriat
Kotimaa

Hallitus toivoo luonnonmullistuksia lapsiluvun lisäämiseksi

(RAUTAVAARA) Suomen väestön ikääntyminen voitaisiin pysäyttää sopivalla sarjalla luonnonmullistuksia, esittää hallituksen asettama sosiaalidarwinistinen työryhmä. Työryhmä jätti torstaina kolmen kilometrin väliaikaraporttinsa eduskunnan miesten vessan pisuaariin.
Työryhmä perustaa väitteensä mm. Yhdysvalloissa tehtyihin havaintoihin, joiden mukaan esimerkiksi Floridan rannikon pyörremyrskyjä seuraa aina selvä piikki syntyvyysluvuissa. Vastaava ilmiö koettiin myös maan itärannikkoa taannoin koetelleen laajan sähkökatkon jälkeen. Siis pelon ja uhan läsnäolo ja muun tekemisen puute ajavat ihmiset lisääntymään.
Suomen ongelmaksi kuitenkin koetaan se, ettei täällä ole tähän käyttöön soveltuvia luonnonmullistuksia.

Oma apu paras

”Syysmyrskytkin ovat lähinnä säälittäviä, eikä yksi trombi jossain sysimetsän keskellä vielä pistä vipinää makuukammareihin. Infrastruktuuri on muutenkin surullisen hyvässä kunnossa”, voivottelee työryhmän vetäjä Jouko Kutema.
Ratkaisuksi pulmaan suositellaankin itsetehtyjä katastrofeja. Työryhmän mielestä viranomaiset voisivat sopivina hetkinä mm. katkaista sähköt runkoverkoista tai lavastaa pienimuotoisia sotilasvallankaappauksia ulkonaliikkumiskieltoineen. Hallitus on tiettävästi suhtautunut esitykseen alustavan myönteisesti.
”Arviomme on, että kun keskellä sydäntalvea pannaan maasta valot pois niin maa panee valot pois”, höröttää Kutema vastenmielisesti.

Kategoriat
Sähkeet

Ihmeparantaja teki selvän juoposta

(PAATTINEN) Paattisilla koettiin torstaina ihmeellisiä hengellisiä hetkiä, kun paikkakunnalle saarnaretkellään saapunut ihmeparantaja, voikkaalainen Erkki Lasarus teki silmänräpäyksessä selvän paikallisesta juoposta Veikko Itkosesta.
Hämmästelevän seurakunnan edessä Lasarus huitaisi nopeassa tahdissa Itkosta kahdesti koivuastalolla otsaan ja takaraivoon, jonka jälkeen Itkonen putosi polvilleen ja kaatui kuolleena maahan. ”Metrisellä halolla kun kiskaisi Eki / saman tien juoposta selvän teki”, paasasi Lasarus kansan hurratessa.
Turun poliisi tutkii tapausta.

Kategoriat
Sähkeet

Semiootikkojen kesäjuhlilla edelleen merkitystä

(ELIMÄKI) Semiootikkojen kesäjuhlien järjestelytoimikunta vakuuttaa, että juhlat eivät ole menettäneet merkitystään vuosien saatossa. ”Merkki kalenteriin vain” , kannustaa toimikunnan puheenjohtaja Tarmo Saussure.
Kesäjuhlien ohjelmistoon on merkitty jo ainakin surullisia, akateemisia puujalkavitsejä.

Kategoriat
Sähkeet

Nihilistien kesäjuhlien pitopaikalla "ei mitään väliä"

(NILSIÄ) Nihilistien jokavuotisten kesäjuhlien pitopaikalla ei järjestäjien mukaan ole mitään väliä. Järjestäjien mukaan on myös ”ihan saatanan sama”, millaista ohjelmaa juhliin tänä vuonna keksitään.
Kesäjuhlat on suunniteltu järjestettäväksi yhdessä Suomen Kyynikkojen kanssa, mutta aiempien kokemusten perusteella suunnitelmasta tuskin tulee mitään, kerrotaan Kyynikkojen toimikunnasta.

Kategoriat
Sähkeet

Petomaanien kesäjuhlapaikaksi valittu Valkeakoski

(VALKEAKOSKI) Petomaanien vuosittaisten kesäjuhlien järjestäjäpaikkakunnaksi on tällä kertaa valittu Valkeakoski, ilmoitti juhlatoimikunnan puheenjohtaja Pentti Hirsmäki tiistaina. Valinta ratkesi hänen mukaansa kaupungin ”pitkiin ja kunniakkaisiin perinteisiin yhteisten intressiemme saralla.”
Ensi viikonlopun juhlallisuuksiin odotetaan tuhansia asianharrastajia ympäri Suomea ja myös ulkomailta. ”Pannaan homma haisemaan”, vakuutti Hirsmäki.

Kategoriat
Kotimaa

Liikenteessä jälleen useita turhia kuolemantapauksia, vain kolme tarpeellista

(HELSINKI) Viikonlopun liikenteessä menehtyi jälleen useita ihmisiä. Useimmat näistä kuolematapauksista olivat jälleen täysin turhia, kertoo ylikomisario Sebaot Läikkä liikkuvasta poliisista.
”Yhteenvetona voidaan todeta, että koko maassa ainoastaan kolmen ihmisen liikennekuolemat olivat tarpeellisia. Tyhmiä paskiaisia olivat kaikki” summaa Läikkä viikonlopun saldoa.
Poliisi ei vielä ole laskenut julkisuuteen ihan syystä kuolleiden nimiä, mutta ainakin Konstantinus Innocentius II:n, tunnetun öykkärin ja kusipään arvellaan yleisesti listalla olevan. Poliisista toivotaan, ettei turhia kuolemia enää liikenteessä nähtäisi, vaan liikennekuolemat siirtyisivät yhä enemmän tarpeellisen poistuman suuntaan.