Vahvimmilla on presidentti Martti Ahtisaari, joka on jälleen kerran ehdolla Nobelin välirauhanpalkinnon saajaksi. Komitean mukaan Ahtisaaren kyky luoda hetken kestäviä ja väliaikaisiksi jääviä rauhansopimuksia on lähes legendaarisessa maineessa.
”Kosovo”, mainitsi asiantuntijajäsen Radovan Srebrenica.
Urheilutähti Heli Koivula-Krügerillä taas arvellaan olevan hyviä mahdollisuuksia Huonon kirjallisuuden Nobeliin piakkoin ilmestyvän urheilijoiden lesborakkaudesta kertovan esikoisteoksensa turvin.
Metafysiikka
menee ohitse
Muissa kategorioissa lienee kuitenkin tiukempaa. Emeritusprofessori Paavo Riekkisen mahdollisuuksia pseudolääketieteen Nobeliin kuitenkin epäilllään, samoin kuin Jari Sarasvuon saumoja huomiotalouden palkintoon. Myöskään puistokemian sen paremmin kuin metafysiikan Nobelia ei liene odotettavissa.
2005 on samalla viimeinen vuosi, jolloin rauhanpalkinto jaetaan, sillä palkintokomitean mukaan Bono ja Bob Geldof ovat pelastaneet maailman jo riittävän monta kertaa. Sen korvaa Lehden saamien tietojen mukaan Nobelin hattupalkinto, jonka vahvimmaksi saajaksi epäillään Bonon stetsonia.