Kategoriat
Kotimaa

Oma kuolema pysäytti inkoolaismiehen

(INKOO) Inkoolaisen vaununpysäyttäjän Fredrik Suuren elämä koko perustavanlaatuisen murroksen viime talvena, kun hänelle läheinen ja rakas ihminen, hän itse, kuoli sepelvaltimotaudin aiheuttamaan veritulppaan 64-vuotiaana. Suuren mukaan suruviesti hänen omasta kuolemastaan järkytti miestä suuresti.
”Kyllä se oma kuolema pysäytti minut täysin. Pitkään aikaan en pystynyt tekemään yhtään mitään. Tuntui, että tarkoitus elämältä oli mennyt elämän mukana”, Suuri kertoo tunteistaan avoimessa haastattelussa.
Suuren mukaan alkoi tuntua siltä, että hän hajoaisi palasiksi. Vasta pitkän ajan kuluttua hän kykeni kokoamaan itsensä ja unohtamaan oman kuolemansa aiheuttaman surun. Kokemus on vahvistanut miestä ja antanut uutta pontta hänen päättyneelle elämälleen, mutta kaipaus on edelleen jäljellä
”Kieltämättä toisinaan on omaa itseä tosi kova ikävä, mutta sen kanssa on vain opittava kuolemaan. Sitä kuitenkin harmittelen, etten ikinä oppinut tuntemaan itseäni paremmin”, Suuri avautuu.

Kategoriat
Kotimaa

Gallup: Suomalaiset eivät enää uskalla lentää helikopterilla

(LOCKHEED MARTIN) Suomalaisten halukkuus helikopterilentoihin on romahtanut keskiviikkoisen Copterlinen turman myötä, selviää kaikkien sanomalehtien tekemistä nettigallupeista. Arkipäiväiset matkat taitetaankin entistä useammin julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autolla.
Esimerkiksi mänttäläinen perheenemäntä Jorma Havakka ei enää käytä helikopteria kauppareissuillaan. Myös lasten koulumatkat sujuvat tästedes polkupyörillä, Havakka lupaa.
”Näinä terrorismin aikoina, kuka enää uskaltaa sytyttää tuleen julkisia rakennuksia? Minä tiedän tehneeni”, Havakka kertoo BBC:n studiossa 1960-1970-lukujen taitteessa.
Havakan kanssa samaa mieltä näkkileivistä on halikkolainen pehtoori Riku Riihilahti.
”Mieluummin kuin helikopteria, käytän Jacques Chiracia”, Riihilahti kertoo.

Kategoriat
Kotimaa

Puolustusvoimat siirtyvät tulospalkkaan

(VEKARANJÄRVI) Suomen puolustusvoimat siirtyy tulevaisuudessa tulospalkkaukseen. Puolustusministeriön tekemän tutkimuksen mukaan Suomen maanpuolustus toimii tehokkaammin, mikäli mahdolliseen rajojen varjelemiseen tarvittavaan aseelliseen vastarintaan lisätään oikeanlainen houkutin, eli rahallinen korvaus raa’asta työstä.
Puolustusvoimissa on jo suunniteltu tulospalkkaustaulukkoa erilaisia sotatoimia ajatellen. Esimerkiksi taistelussa kaadetut vastustajat on hinnoiteltu vaativuuden mukaan.
”Rrrryssästä saa eurrrron. Korrrjaaan, siis A2-keltaisen vihollissoturrista saa eurrrron.”, kertoo puolustusvoimien asemasotapäällikkö Ukko Ylijumala.
Lisäksi puolustusvoimien eri joukko-osastoille on suunniteltu annettavan bonuksia sen mukaan, mitä enemmän Karjalaa saadaan vallattua takaisin.
”Ja jos Rrrruotsista irrrtoaa pala, niin siitä saa eurrroja paljon”, Ylijumala sanoo hevosrattaistaan ja kiillottaa peistään.

”Tuhota vihollisesi, nähdä heidät murskattavan edessäsi ja kuulla heidän naisensa valittavan!”
muistuttaa Conan cimmerialainen elämän todellisista arvoista.

Kategoriat
Kotimaa

Vaimo kuoli miehensä käsiin

(KEIKYÄ) Hirveä tragedia koettiin Keikyän kirkonkylällä sunnuntai-iltapäivänä, kun Anderssonin perheen äiti kuoli miehensä käsiin.
”Mulle ei aleta. Saatana”, totesi isäntä, Gunnar-Josef Andersson kuristettuaan vaimonsa, Ann-Birgit-Fredrikan pitkäksi venähtäneen viikonlopun jälkeen.
”Eräitäkin pulloja juotu”, otsikoi paikallislehti pastissinomaisesti.

Kategoriat
Kotimaa

Suomen ilmatilaa loukattiin taas

Green man Simon Webster
(PORVOO) Suomen ilmatilaa loukattiin perjantaina Porvoon lähistöllä. Viranomaistietojen mukaan loukkaus oli vakava, ja se ulottui ainakin kilometrin verran Suomen ilmatilaan. Loukkaus kesti useita minuutteja, ja tiedotusvälineille luovutetun tallenteen mukaan siinä kuultiin ainakin solvaukset vitun runkkari, homo, mulkku jätkä ja paska-eunukki.
Vielä ei ole paljastettu, millä kielellä loukkaus esitettiin, mutta Lehden haastattelemat asiantuntijat Reiska ja Perse-Arska veikkaavat venäjää. Suomi harkitsee asian viemistä YK:n turvallisuusneuvostoon, EY-tuomioistuimeen sekä saunan taa.

Kategoriat
Kotimaa

Parhaasta RUK-kurssinimestä käytiin tiukka kamppailu

(HAMINA) Reserviupseerikoulun kaikkien aikojen parhaan kurssinimen valintakilpailusta muodostui äärimmäisen jännittävä. Kilpailu ratkesi vasta aivan loppusuoralla, kun puolenkymmentä vahvaa ehdokasta kamppaili tittelistä tasapäisesti.
Voiton vei lopulta RUK-kurssi 153:n tunnusnimi Ihantalan Isien Sinivalkoinen Uhriveri. Raati kiitteli erityisesti kurssinimen syvää, konstailematonta isänmaallisuutta sekä ”kykyä yhdistää nationalismi, erillissota-ajattelu ja kainosti piilevä mutta silti ylpeä suur-Suomi-henki”.
Täpärästi kakkoseksi jäi kurssin numero 190 Suomi-Neitsyen Kupeiden Tulihelvetti, joka ”solmii yhteen nuoren tasavallan kohtalonhetket ja myyttisen ’Suomen idean’ puhtaalla ja hauraalla tavalla, joka hakee vertaistaan”, perusteluissa sanotaan.
Jaetulle kolmannelle tilalle sijoittuivat kurssien numero 200 Karjalan Heimon Lasten Verinen Korsu ja numero 188 Aadolfin Vapauden Askeleen Kutsun Raatteen Perinnön Myrsky.
Kunniamaininnan pokkasi utuisa mutta vahva, kurssin numero 225 Kalevan Hallan Petäjäisen Jääkäriraudan Salpalinja joka raadin mukaan ”tuo kauniisti esiin jokaisessa Pohjolan asukkaassa elävän ikiaikaisen halun niitata ryssää Maximilla kuoliaaksi”.
Nykyajassa voimakkaasti elävä Reserviupseerikoulu tervehtii ilolla ajatusta, että ylimmän sotilaallisen johtajakoulutuksen saaneita reserviläisiä hyvitettäisiin palvelusajan opeistaan esimerkiksi yliopistoissa. ”Kylmä luonne ja kyvyttömyys asettua kanssaihmisen asemaan ovat arvokkaita ominaisuuksia kenelle tahansa suomalaiselle”, koulusta sanotaan.

Kategoriat
Kotimaa

Perinteinen kesäpaniikki iski Suomeen

(BRATWURST-SAUERKRAUT) Jokakesäinen tautihysteria on jälleen iskenyt Suomeen, kertovat kaikki tiedotusvälineet. Kaikkia kansalaisia pyydetään pysymään sisätiloissa, kuuntelemaan radion ulaverkkoa ja hyräilemään Finlandia-hymni, ilmoitti sisäministeriö. Joukkohysterian ja paniikin syynä on Kiinassa havaittu bakteeriperäinen sikojen kautta leviävä tauti, joka on tappanut jo yli 20 ihmistä.
”Kun kävi ilmi, että kyseistä bakteeria esiintyy myös suomalaisesa sikakannassa, oli helvetti irti samantien. Määräsimme heti miljoona sikaa tapettavaksi ja varmuuden vuoksi parikymmentä pohjalaista sikaniskaa hakattavaksi aika pahasti. Eivätpähän pääse iltapäivälehdet vittuilemaan hitaasta reagoinnista”, kertoi sisäministeriön vastaperustetun sikaosaston päällikkö Pertti Svinhufvud.
Tiedotusvälineiden ja viranomaisten mukaan sillä ”ei nyt ole paskankaan väliä” että tautitapauksia on ilmennyt vain Kiinassa, eikä mitään merkkejä sen leviämisestä mihinkään suuntaan ole. ”Pitääkö meidän muka vain odottaa ennenkuin jotain kauheaa tapahtuu?” kysyi pääkirjoitustoimittaja Antero Retorinen.
Sen sijaan viime kesät Suomea vainonneita alligaattoreita ei tiettävästi ole ainakaan vielä havaittu.

Kategoriat
Kotimaa

Fakta: Hallituksen suosittelemat paniikinaiheet perusteluineen

  • Kiinan sikatauti ”Muistakaa sars ja lintuinfluenssa. Paha tulee idästä.”
  • Terrorismi ”Rauhainen suomalainen lintukoto on mennyttä. Juoskaa henkenne edestä, mieluusti aviomiehen sisaren syliin.”
  • Sudet ”Kukaan ei voi olla turvassa niin kauan kuin hukka vaanii lasten koulutien varressa. Tapettava.”
  • Alligaattorit ”Voi kasvaa jopa viisimetriseksi. Piileksii rantakaislikoissa, vittumainen luonne.”
  • Kerava ”Uusimaalainen noin 30 000 asukkaan kaupunki, pinta-alaltaan noin 30 km2.”
Kategoriat
Kotimaa

Poliisi: Tapetulla paviaanilla ei yhteyksiä Lontoon tapahtumiin

(HÖGHOLMEN) Korkeasaaren lääkintäviranomaisten viikonloppuna tappamalla paviaanilla ei tiettävästi ollut mitään yhteyksiä Lontoon pommi-iskuihin, kertoi Suojelupoliisi tiistaina. Poliisi pahoitteli syvästi tapahtunutta.
”Pyydämme mitä syvimmin anteeksi valitettavaa tapahtumaa sekä uhrin omaisilta että järkyttyneeltä suurelta yleisöltä”, sanoi poliisin tiedottaja Juhani Echelon.
Poliisi kuitenkin puolusteli paviaanin teloitusluontoista tappamista sillä, että se oli liikkunut julkisella paikalla vuodenaikaan nähden epäilyttävän paksussa turkissa eikä ollut totellut käskyjä pysähtyä.
Kuollut paviaani, nimeltään Tuhtimo, oli afrikkalaista syntyperää. Toistaiseksi mikään mantereen valtioista ei ole vaatinut Suomen hallitukselta selvitystä asiasta.

Kategoriat
Kotimaa

Kiina-ilmiön ensimmäinen positiivinen seuraus tulossa

(PANELIA) Työpaikkojen menetyksiä ja tehtaiden sulkemisia aiheuttanut ja paljon parjattu Kiina-ilmiö on viimein tuottamassa positiivisia vaikutuksia. Iltapäivälehtien tietojen mukaan nimittäin Marika Fingerroos miehineen saattaa olla muuttamassa pois Suomesta nimenomaan Kiinaan. Tiedot on otettu suurella helpotuksella vastaan koko Suomessa.
”Vihdoin viimein”, totesi mies saunan lauteilta monien puolesta.
Riemua on lisännyt entisestään huhut siitä, että muuton toteutuessa Fingerroosin ja Martina Aitolehden syksyksi suunniteltu pitkäsoittolevy voisi jäädä tekemättä. Levyllä, työnimeltään Practical English Abu, olisi tiettävästi kuultu ainakin ikivihreät kappaleet ”Some were over the rainbow” ja ”High road to hell”.
”Onko totta kanssa?” kyseli Ilkka Kanerva tekstiviestin välityksellä.