(LONTOO) Sopraano Hayley Westenra huomasi pahimman painajaisensa toteutuvan Marley & Me -elokuvan ensi-iltajuhlassa. Westenra huomasi, että paikalle oli saapunut myös seksikäs Gladiaattori Siren.
Samalla hetkellä Westenralle kerrottiin, että vesikauhuiset minkit olivat hyökänneet hänen vanhempiensa kimppuun, poikaystävä oli jäänyt taksin alle kadulla ja ukkosmyrsky oli tuhonnut Westenran sukutilan juuri kun siellä järjestettiin valtava sukukokous.
Pian Westenra sai kuulla kärsivänsä kolmesta eri syövästä, saaneensa potkut kaikilta työnantajiltaan ja syöksyi paikalle jostain syystä tuotuun hakesilppuriin.
Lisäksi naiset olivat pukeutuneet samanlaisiin asuihin.
Tekijä: Usko Tyykkä
(HÄMEENLINNA) Kaksi hämeenlinnalaista yökerhoa, jotka mittasivat asiakkaidensa humalatason ennen sisäänpääsyä, ovat luopuneet käytännöstä. Operaation tulos oli surullinen: yhdeksän kymmenestä oli humalassa.
”Mitä vittua ne puuttuvat kymmenen prosenttia oikein meinaa, hä?” kysyy Repsikka-Eki retorisesti.
”Eivätkö suomalaiset ole alkoholiveron jatkuvista korotuksista jo oppineet, että aina kannattaa ottaa kunnon pohjat – se tulee halvemmaksi?”
Hämeenlinnan kokeilu jäi poliisin mukaan puolitiehen muun muassa siksi, että kaikkia kansalaisia ei saatu osallistumaan siihen. Tehoa olisi lisännyt esimerkiksi vertaisvalvonta, jossa jokainen olisi puuttunut yökerhon jonossa nähtyyn omasta pullosta naukkailuun.
”Jos kaverin tahti on selvästi liian hidas, että olisi perseet jo kello 23 mennessä, niin kyllä siinä on jokaisella nyt omantunnon tutkiskelun paikka: tarjosinko huikkaa ja tarjosinko tarpeeksi?” Repsikka-Eki muistuttaa.

(THE LARCH) Saksan hallitus on reagoinut maailmanlaajuiseen taloustaantumaan nimittämällä talousministeriksi Monty Pythonin Lentävän sirkuksen kuudennesta jaksosta löytyneen sketsin. Johann Gambolputty de von Ausfern-schplenden-schlitter-crasscrenbon-fried-digger-dingle-dangle-dongle-dungle-burstein-von-knacker-thrasher-apple-banger-horowitz-ticolensic-grander-knotty-spelltinkle-grandlich-grumblemeyer-spelterwasser-kurstlich-himbleeisen-bahnwagen-gutenabend-bitte-ein-nürnburger-bratwustle-gerspurten-mitz-weimache-luber-hundsfut-gumberaber-shönedanker-kalbsfleisch-mittler-aucher von Hautkopft of Ulm korvaa edellisen pestin hoitajan Eddie-babyn.
Lehden saamien tietojen mukaan de von Ausfern-schplenden-schlitter-crasscrenbon-fried-digger-dingle-dangle-dongle-dungle-burstein-von-knacker-thrasher-apple-banger-horowitz-ticolensic-grander-knotty-spelltinkle-grandlich-grumblemeyer-spelterwasser-kurstlich-himbleeisen-bahnwagen-gutenabend-bitte-ein-nürnburger-bratwustle-gerspurten-mitz-weimache-luber-hundsfut-gumberaber-shönedanker-kalbsfleisch-mittler-aucher von Hautkopft of Ulm harkitsee ensimmäisenä Saksan taloustilanteen elvyttämistä panostamalla kuumailmapalloihin ja vallankumouksellisten kanssa pyöräileviin pipopäisiin miehiin.

(TÖÖLÖNLAHDENKATU) Madonnan ensimmäisen Suomen-konsertin lipunmyynti alkaa huomenna kello 9. Lehti neuvoo niksit, joilla saat halutun pääsylipun haltuusi.
Mene Lippupisteen sivuille ja osta lippu.
Ensi viikolla Lehti neuvoo, kuinka sukkahousuista saa kätevän vaatteen suojaamaan jalkoja talvisäällä!

(IISALMI) Kymmenen vuotta junioreiden huoltajana toiminut Taisto Väkivalta ilmoittaa hakevansa valmentajan tehtävää Iisalmen Peli-Karhuista. Kotiseurassaan moninkertaisesti ansioitunut Väkivalta uskoo voivansa tuoda pohjoissavolaiseen valmennuskulttuuriin sieltä puuttuvaa jämäkkyyttä.
”Kuulemani mukaan siellä on tehty hyvää pohjatyötä, jota mieluusti lähtisin kehittämään pidemmälle. Vetäisin turpaan joka saatanan äpärää, joka ei luistele kunnolla”, Väkivalta kertoo metodeistaan.
Ensimmäisenä hän ottaisi käyttöön joka torstai järjestettävän kuntopiirin, jossa nuoret voisivat kehittyä kasvattavassa ilmapiirissä.
”Sen jälkeen suihkukoppiin, jossa tulee saiputtaa yksi isku jokaisesta viikon jäätreineissä tapahtuneesta virheestä”, Väkivalta visioi.

(ARKADIANMÄKI) Suojelupoliisin mukaan uhkaukset politiikan mukaantuomisesta valtiopäivien avajaisille ovat perättömiä. Supo on tarkastanut kaikkien kansanedustajien taustan ja vakuuttaa kansalaisten olevan turvassa politiikalta.
”Päätökset tehdään edelleen turvallisesti räjähdyksenkestävien ovien takana virkamiestyönä. Kansalaisten on turha huolestua politiikan sivuvaikutuksista, sillä ne eivät pääse leviämään edes istuntosaliin”, Supo tiedotti.
Varmuuden vuoksi poliisi aikoo kuitenkin tutkia kaikkien eduskunnan lehtereille yrittävien ihmisten peräsuolet, jotta kukaan ei saisi salakuljetettua edes pieniä määriä politiikkaa Arkadianmäelle.

Kategoriat
Viisukohu: Waldo plagioi!
(TILAÄÄNI) Ei Euroviisukarsintoja ilman Euroviisuskandaalia. Kaksi vuotta sitten kohistiin Katran kappaleesta, nyt silmätikuksi on kohonnut karsinnan voittanut Waldo’s Peoplen kappale.
Asiantuntijoiden mukaan Lose Control -laulu kuulostaa erehdyttävästi samalta kuin 1000 Ways, Be Bob A Lula, Bounce (To The Rhythm Divine), Cool Lover, Dancer’s Theme, Dangerous, Disconnected, Don’t Stop Movin’, Fallen Angel, Feel So Good, Fire, Forever, Gimme, Gimme, Give It Up, Give Me Your Love, Going To The Top, I Dream, I’ll Be Waiting, I’m Alive, It’s About Time, Let’s Get Busy, Life, Lose Control, Love Just Give It To Me, Mindblower, Move Closer, Move Your Body, New Vibration, No Drugs, No-Man’s-Land, Ooh-la-la, Our Love Is Coming Together, Paranoid, Party’s Not Over, Pray, Rain, Remedy, Remind Me, Ride the Tide, Rock The World, Runaway, See the Light, Shining Star, Take Me Away, Take Me Higher, The Look, The Riddle, U Drive Me Crazy, Whatcha Gonna Do, Wild Wild Thing ja World Empire.
Waldo’s People ei ole kommentoinut asiaa.

(E18) Helsingin ja Turun välinen moottoritie avattiin tänään illalla ihan vain vittuiluna ja ihmisten turhauttamiseksi. Tielaitos lupaa, että alkuperäisestä aikataulusta useita kuukausia myöhästynyt tieosuus saadaan suljettua mahdollisimman pian, kenties kesken huomisen työmatka-ajan.
”Ajateltiin, että turkulaiset voi pysyä Turussa ja helsinkiläiset Helsingissä. Paljon tartte niiden väliä rampata, attanas”, urakan tilaajavastuusegmentin manageri John Henry sanoi.
Liikkuva poliisi auttaa parhaansa mukaan sotkemaan liikenteen etenkin Lohjan ja Lahnajärven välisellä osuudella. Tavoitteena on saada ihmiset turhautumaan julkishallinnon kilpailuttamiin urakoihin siinä määrin, että seuraava hallitus siirtyy пятилеткаn käyttöön.

Vanhanen ja Katainen esittelivät
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) esittelivät. Intoa puhkuneista avainministereistä Vanhanen kutsui sitä ”massiiviseksi, jopa giganttiseksi”. Kataisen mielestä kyseessä on ”varsin jykevä ja tanakka”.
Kategoriat
Bush epäilee jättäneensä lieden päälle
(WASHINGTON) Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ei ole varma, muistiko hän sammuttaa lieden lähtiessään keittiöstä. Viimeisiä päiviään virassa viettävä Bush kertoi epäilyksestään pian asetettuaan olohuoneen sohvalle.
”Kauhea kutina tuli, että jäikö se nyt kutoselle vai ei. Millään en muista, mutta en jaksaisi mennä tarkistamaankaan”, Bush sanoi.
Sen jälkeen Bush lähetti palvelijan käymään keittiössä ja jatkoi television katsomista.