Kategoriat
Kotimaa

Äitiyspakkaus voi tehdä lapsesta homoseksuaalin

(NÄRPIÖ) Äitiyspakkauksissa on havaittu suuria puutteita. Pakkauksista puuttuvat selvästi vaatteet, jotka tekisivät lapsista joko suoraselkäisiä heteromiehiä tai pikkuprinsessoja.
Sen sijaan pakkauksissa on vaatteita, jotka aiheuttavat lähinnä uusissa vanhemmissa hämmennystä: sopivatko vaatteet tytöille vai pojille? Samalla hämmennyksen uskotaan leviävän myös vauvoihin, joiden sukupuoli-identiteetti on näin vaarassa.
Tutkija Eija Vouhotus kertoo, että useat närkästyneet vanhemmat ovat vaatineet asiaan parannusta.
”Eräskin nainen kertoi, kuinka äitiyspakkaus teki hänen lapsestaan homon. Pakkauksen vaatteiden väreinä oli keltainen ja vihreä, mikä aiheutti pojassa selvän kierouman”, kertoo Vouhotus.
Useat äidit ovatkin vaatineet valtiolta parannusta ilmaiseen äitiyspakkaukseen. Mukaan halutaan muotivaatteita sekä desing-koruja raskaudesta toipuville äideille.
Lisäksi vaatteiden kokoon tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota.
”Kyllä siellä pitäisi olla muutakin kuin keskikokoisia vaatteita. Meidän Matti ei näihin mahtunut, ja toisaalta naapurin pienelle Saaralle vaatteet olivat liian isoja”, nimimerkki Maailman tuska tilittää netin keskustelufoorumeilla.
Lehden haastattelema järkianalyytikko Aivo Toimi suosittelee valittaville vanhemmille joko hallittua hedelmöityksen ajoitusta, jolloin lapsi syntyy kesällä eikä tarvitse vaatteita ensimmäisten kuukausien aikana, tai – mieluummin – syntyvyyden säännöstelyä pillereillä tai lopullisella leikkauksella.
”Se on pieni toimenpide, ja taas on yksi turhan nillityksen aihe vähemmän.”

Kategoriat
Kotimaa

Uusi äidinkielen ylioppilaskoe ei paranna poikien tuloksia

Pojille suunnitellaan kokeeseen henkilökohtaisia avustajia.
(KOETUS) Sukupuolierot äidinkielen ylioppilaskokeen tuloksissa eivät ole tasoittuneet odotetulla tavalla uudistetun kokeen myötä. Etukäteen uumoiltiin, että väritystehtävät suosisivat poikia, jotka eivät välttämättä jaksa kirjoittaa pitkiä aineita tai esseitä yhtä innokkaasti kuin tytöt.
”Metsään meni”, kiteyttää opetusneuvos Sirjo Pinko, ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen jäsen.
Lautakunta aikookin tulevaisuudessa palkata jokaiselle miespuoliselle yo-kokelaalle henkilökohtaisen avustajan, joka auttaa kokeessa. Avustajan tehtävänä on muun muassa kertoa pojille kokeen aikana, mitä eroa on okralla ja oranssilla.
Samalla lautakunta tutkii avustajien mahdollista käyttämistä myös muissa pojille vaikeissa asioissa kuten ruotsissa, empaattisuudessa ja sosiaalisten suhteiden solmimisessa vastakkaisen sukupuolen kanssa ilman tausta-ajatusta seksuaalisesta kanssakäymisestä.
”Kyllä poikien pitää pärjätä äidinkielessä yhtä hyvin kuin tyttöjen, vaikka väkisin”, tiivistää ylioppilaslautakunnan jäsen kokeiden suuntausta. Mikäli lautakunta ei onnistu tavoitteessa, valtiovalta pohtii mahdollisuutta tiputtaa naisen euron nykyisestä 80 sentistä alemmas.
”Jos sen tuumalla tiputtaa, niin pojille tulee varmasti parempi mieli”, huolehtii tasa-arvovaltuutettu Hetero Mies.

Kategoriat
Kulttuuri

Paul Anka sittenkin kuollut

(PORI) Laulaja Paul Anka on edelleen kuollut. Torstai-iltana Ankan uskottiin esiintyneen Pori Jazz -festivaaleilla jopa 15000-päiselle yleisölle, mutta tämä osoittautui vain joukkohallusinaatioksi.
Psykoterapeutti Jack Black selittää tapahtunutta sillä, että suuri osa yleisöstä oli odottanut Ankan paluuta pitkään.
”Maailmallahan on jo pitkään tiedetty Ankan kuolemasta, mutta Suomessa asiaa ei ole haluttu uskoa.” Black huomauttaa, että Ankan vierailu Suomessa vuonna 1959 oli niin merkittävä tapaus heikon kansakunnan itsetunnolle, että tätä tapahtumaa ja Ankan henkeä vaalitaan edelleen.
Osa yleisöstä luuli ottaneensa Ankasta kuvia ja yksi jopa nousi tyhjälle lavalla luullen tanssineensa Ankan kanssa.
”Surullista, niin surullista”, Black huokaisee.
Joukkohallusinaation vaikutus ei kuitenkaan rajautunut vain suomalaisiin, vaan myös laulajatar Natalie Cole oli sitä mieltä, että Anka on edelleen hengissä.
”Minäkin lauloin dueton isäni kanssa, joten miksei Paulkin voisi esiintyä?” Cole kyseli.
Nat King Cole ei kommentoinut Lehdelle tyttärensä typeryyttä.

Kategoriat
Oikaisut

Oikaisu: Suomi on sittenkin urheilumaa

(MOSKOVA) Suomi on sittenkin, nyt, tulevaisuudessa ja ikuisesti, urheilumaa, eikä mikään hinttien kulttuurikehto. ”Vitut kulttuurista”, onnesta ja metanolista humaltunut Pena lausuu onnenkyyneleiden keskeltä.

Kategoriat
Kotimaa

Suomi profiloituu tulevaisuudessa kulttuurimaaksi

(MOSKOVA) Suomi profiloituu tulevaisuudessa yhä vahvemmin kulttuurimaaksi. Päätös tapahtui myöhään torstai-iltana USA:n myötävaikutuksella.
USA tarjosi monesti Suomelle mahdollisuutta säilyttää maan urheilukunnia, mutta Suomi kieltäytyi tarjouksista kohteliaasti. Oli kuulemma jo ikävä kotiinkin.
”Vittu Euroviisuista ei ainakaan tiputa”, tiivisti Pena Suomen uuden ulkopoliittisen linjan Moskovan kylmässä yössä.

Kategoriat
Kotimaa

Helsingin Sanomat vaatii julkkisten kuolemista tiedon ennakkoon

(TOIMITUS) Helsingin Sanomat vaatii jatkossa julkisuuden henkilöitä ilmoittamaan etukäteen kuolinhetkensä, mikäli he haluavat lehteen edustavan muistokirjoituksen eli nekrologin. Uudistuksella pyritään siihen, että lehti ehtii kerätä riittävät taustamateriaalit ja varata tarpeelliset tilat tärkeille kuolinuutisille.
”Ei se oikein käy, että menee sivusuunnitelmat uusiksi illalla jonkun kuoleman vuoksi, kun on tehty valmiiksi huolellista suunnittelua”, kertoo närkästynyt taittaja Taito Aittaja.
Monien muidenkin medioiden nettisivuille ollaan suunnittelmassa nekroakkreditointia. Akkreditoituessaan julkisuuden henkilö vakuuttaa menehtyvänsä tiettynä päivänä ja tietyllä tavalla. Samalla palvelusta voi tarkistaa, ettei muita kuuluisuuksia ole kuolemassa samana päivänä.
Lisäksi palvelu tarjoaa mahdollisuuden kirjoittaa saatteeseen henkilökohtaisia salaisuuksia, jotka luvataan paljastaa vasta henkilön kuoltua.
Lehden saamien tietojen mukaan ainakaan Timo T.A. Mikkosen kuolinpäivää ei vielä saatu selville, sillä mies ei ollut riittävän kuuluisa päästäkseen osaksi palvelua.

Kategoriat
Kulttuuri

Radio Nova osti Kristiina Braskin

(SUOMI) Radio Nova on ostanut Idols-kilpailusta tippuneen Kristiina Braskin. Novan edustaja Sini Aallon mukaan Braskin ääni on juuri Radio Novan kuuntelijoita varten: hieman käheä mutta silti yllätyksetön ja turvallinen.
”Ensimmäiseksi Kristiina laulaa vapaalla nuotilla puhelinluettelon läpi. Väleihin lyhyet uutiset ja sää”, Aalto kertoo. ”Kun puhelinluettelo on selattu läpi, siirrytään vähän rohkeampaan kamaan ja tuuditetaan kuulijat kuulemaan sanomalehdistä luettuja Päivän sana -palstoja.”
”Sä näytät hyvältä siellä”, kerrotaan Asko Kallosen kommentoineen Braskin siirtymistä radioon.

Kategoriat
Kulttuuri

Helsingin Sanomat on

(TOIMITUS) Helsingin Sanomien tekemän kyselyn mukaan Helsingin Sanomat on keskeisin suomalaisen kulttuurielämän valtainstituutioista. Kyselyn tulokset julkaistiin torstaina Helsingin Sanomissa.
Kaikkien muiden taiteilijaryhmien paitsi muusikoiden mielestä eniten valtaa kulttuurialalla on Helsingin Sanomilla. Muusikoiden mukaan heidän alansa valtapesäke on Yleisradio. Helsingin Sanomien mukaan muusikot eivät vain ymmärrä, kenellä valta on. Yleisradio ei kommentoinut asiaa.
Helsingin Sanomat ei vielä kertonut, hakeeko se jatkossa kulttuuriministerin virkaa itselleen. Helsingin Sanomat haluaa kuitenkin korostaa, että se on kulttuurin lisäksi talouden, politiikan, terveyden, autoilun, läskikapinan, urheilun ja yleisen mielipiteen valtainstituutio, Suomen laajalevikkisin sanomalehti sekä Helsingin Sanomat.
”Helsingin Sanomat”, toteaa Helsingin Sanomat kysymykseen Helsingin Sanomista Helsingin Sanomien haastattelussa.

Kategoriat
Ulkomaat

Bush myönsi tragedian vääräksi

(WASHINGTON) Yhdysvaltain presidentti George W. Bush myöntää Yhdysvaltain tragedian olleen väärä Irakissa. Itkun aiheena ei pitäisi olla sodassa menehtyneet ihmiset vaan se, että sota ei lopulta nostanutkaan istuvan presidentin kannatusta.
”Vituiksi meni kuin vapaussota”, eräs lähde kommentoi Bushin huikanneen.
Asian korjatakseen Bush aikoo lähettää yli 20 000 uutta sotilasta Irakiin opettamaan maailmalle, että Yhdysvallat hoitaa loppuun aloittamansa työt. Samalla varmistetaan, että asetalous saa kaipaamansa rahat.
Bushin 20-minuuttinen puhe sodan ja väkivallan puolesta nostatti maailmalla lähinnä peiteltyjä huokauksia ja hiljaisia rukouksia. Muun muassa Britannian pääministeri Tony Blairin normaalisti selkeä peribrittiläinen artikulaatio muuttui vaivautuneeksi mutinaksi.
”Mummumwellhmmdon’treallywellhmm”, Blairin tiedotteessa sanottiin.
Yhdysvallat julisti torstaina myös tarpeen vahvistaa maan asevoimia 100 000 hengellä.
”Uusi strategia maailmalla on askel lähemmäs menestystä”, tokaisi Bush rennosti.
”Uusi tragedia maailmalla on askel lähemmäs menestystä”, muotoili Iso Aseteollisuuden Pamppu Max Powers.
”Uusi tragedia maailmalla on askel lähemmäs inhimillisyyden menetystä” huokaa muu maailma.

Kategoriat
Kotimaa

"Lisäksi rumia ja yleensä tyhmiä"

(MEDIA) Suomen johtava mielipidemittari Helsingin Sanomat pitää suomalaisia läskeinä. Tutkijoiden mukaan suurin osa suomalaisista on myös rumia ja yleensä tyhmiä.
”Tyhmä, ruma ja läski. Siihen kategoriaan uppoaa noin 67 prosenttia suomalaisista, noin 80 prosenttia kansanedustajista ja noin 25 prosenttia Idols-hakijoista”, kertoo tutkija Voi Pulla.
Tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos, sillä myös muu media on herännyt auttamaan kansalaisia. Helsingin Sanomien keskittyessä karistamaan läskejä paisuneiden suomalaisten vyötäröltä Seiska aikoo aloittaa kansallisen sivistystehtävän.
Tulevaisuudessa Seiskassa julkaistaan juorujen ja rintojen lisäksi myös vapaasti Wikipediasta kopioituja irtonaisia tietopaketteja. Lisäksi Seiska on palkannut uusia nokkelia kolumnisteja vatvomaan kansakunnan poliittisia keskusteluja. Ensimmäisenä kolumnistina aloittaa jo unohdettu Idols-voittaja Ilkka Jääskeläinen.
Myös Yle kertoo halustaan sivistää kansaa jo vuodesta 1926, mutta ketäs se kiinnostaa.
”Rumuuteen ei ole muuta ratkaisua kuin alkoholin käytön lisäämisen. Sitten se serkkukin on herkumpi”, Pulla maiskuttaa.