Kategoriat
Politiikka Talous

Entiset pääministerit nousemassa huipputehtäviin

Matkapuhelinyhtiö Nokia julkisti tänään uuden ns. neljännen sukupolven kännykkämallinsa, Sitran yliasiamies Esko Ahon. Nokia pyrkii Aholla vahvistamaan markkinahegemoniaansa.
Esko Ahossa on useita ominaisuuksia, joiden Nokia uskoo houkuttelevan kuluttajia, kuten vitun rasittava ääni, kyky puhua pitkään sanomatta mitään sekä vaihdettavat värikuoret.
Saksalais-venäläinen maakaasuyhtiö Nord Stream on puolestaan palkannut entisen pääministeri Paavo Lipposen palvelukseensa. Lipposesta on tarkoitus tehdä kaasua Keski-Euroopan markkinoille. Tehtävä on määräaikainen ja sovittu vuoden mittaiseksi.

Kategoriat
Kotimaa

Journalistiliitto kritisoi toimittajana esiintynyttä poliisia

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen paheksuu poliisin toimintaa Rovaniemellä, missä poliisi taltutti polttoitsemurhalla uhanneen miehen esiintymällä toimittajana.
”Tällä kerralla kenties pelastettiin ihmishenki, mutta keskimäärin toimittajan lähestyminen saattaa ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin”, Nieminen muistuttaa.
Nieminen korostaa, että tiedonvälityksen uskottavuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että kansalaiset tietävät, milloin ovat tekemisissä median edustajien kanssa.
”Vapaa ja avoin tiedonvälitys ja sen edustajina joka vitun paikkaan jonon ohi pyrkivät, ylimielisesti käyttäytyvät toimittajat ovat olennainen osa suomalaista demokratiaa”, Nieminen linjaa.

Kategoriat
Urheilu

Mäkelä-Nummelaa kosiskeltu ulkomaille

(PEKING) Trapissa olympiakultaa voittaneelle Satu Mäkelä-Nummelalle satelee onnitteluiden lisäksi tarjouksia jatkaa menestyksekästä uraansa ulkomailla.
Lehden saamien tietojen mukaan ainakin Venäjän ja Georgian olympiakomiteat ovat ilmaisseet, että mailla olisi käyttöä osaavalle ampujalle. Myös kisaisäntä Kiinan vankeinhoitolaitos on ehdottanut Mäkelä-Nummelalle yhteistyötä.
Rahakkain tarjous Mäkelä-Nummelalle on kuitenkin tullut koti-Suomesta, vieläpä mitalistin kotipaikkakunnalta Orimattilasta. Alueen ampumaharrastajat ovat jo pitkään etsineet itselleen osaavaa valmentajaa, kertoo orimattilalainen Markku Kuisma.
KOK harkitsee kettutyttöjen pimeäammuntaa näytöslajiksi Lontoon olympialaisiin vuonna 2012.

Kategoriat
Talous

Stockmannilta löytyi huonolaatuisia asiakkaita

(HELSINKI) Tavaratalo Stockmannilta on löydetty tällä viikolla useita huonolaatuisia asiakkaita. Elinkeinoelämän valtuuskunnan tekemissä pistokokeissa tavaratalon eri osastoilta löytyi useita asiakkaita, joiden varallisuustaso jäi selvästi alle Evan määrittelemän vähimmäistason.
”Joukossa oli jopa henkilöitä, joilla ei ollut luottokorttia”, toteaa Evan johtaja Risto E.J. Penttilä.
Stockmannin tavarataloryhmän johtaja Heikki Väänänen pitää tapausta ”inhimillisenä erehdyksenä”. Väänäsen mukaan asiakkaiden laadunvalvontaan on panostettu muun muassa palkkaamalla lisää vartijoita, mutta sataprosenttista laadunvarmistusta ei hänen mukaansa ole keksittykään.
Penttilä uskoo, että Suomen liittyminen sotilasliitto Natoon helpottaisi tavarataloasiakkaiden tarkempaa kontrollia ja ongelmatapausten hoitamista modernilla teknologialla.

Kategoriat
Talous

Sampo Pankin vastoinkäymiset jatkuvat

Tietojärjestelmäongelmien kanssa painiskellut Sampo Pankki joutui jälleen vaikeuksiin maanantaina, kun YK:n kansainvälinen rikostuomioistuin asetti Sampon syytteeseen Darfurin kansanmurhasta.
Lehden tietojen mukaan monet Sampo Pankin asiakkaat harkitsevatkin entistä vakavammin pankin vaihtamista.
”Vaihtaisin Sampon vaikka heti Datsunin kardaaniakseliin”, totesi toimittajan serkku, jota haastateltiin näennäisesti tavallista kansalaista edustavana yksilönä.

Kategoriat
Sähkeet

Maria Lundin tissit törmäsivät rekkaan

Laulaja-näyttelijä Maria Lundin tissit kolaroivat rekan kanssa moottoritiellä Jyväskylässä. Lund itse oli kolarin sattuessa Lappeenrannassa.
Liikkuva poliisi kommentoi tapausta vielä muutamalla puskuri-sanan monimerkityksellisyyteen perustuvalla vitsillä, mutta netistä loppui tila kes

Kategoriat
Kotimaa

Jakobson saa syytteen ihmisten pitkästyttämisestä

Ministeri ja entinen kaskelotti Max Jakobson, 84, asetetaan syytteeseen ihmisten pitkästyttämisestä Helsingin käräjäoikeudessa ensi syksynä. Siitä voidaan tuomita sakkoja tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.
Jakobson kertoi, ettei hänellä ole aavistustakaan siitä, mitä syyte koskee, eikä oikein mistään muustakaan.
”Minulla on ollut samat mielipiteet vaikka kuinka kauan, eikä mitään ole sattunut”, Jakobson hämmästeli.
”Sitä paitsi olen tavannut kaikki Yhdysvaltain presidentit, joten Suomen pitäisi liittyä Natoon.”

Kategoriat
Kotimaa

Nokia epäilee Nokiaa teollisuusvakoilusta

Matkapuhelinvalmistaja Nokia uhkaa Nokian kaupunkia oikeustoimilla mahdollisen teollisuusvakoilun vuoksi.
Nokia-yhtymän viestintäjohtaja Aulis Natsi kertoi viestimille, että vakoiluepäilykset heräsivät Nokian kaupungissa tapahtuneen vesijohtoveden saastumisen myötä.
”Nokian tutkimus- ja kehitysosasto on jo vuosia tutkinut erilaisia menetelmiä paskan syöttämiseksi ihmisille maksua vastaan. Tuntuu vaikealta uskoa, että kyseessä olisi silkka yhteensattuma”, Natsi totesi.

Kategoriat
Ulkomaat

Turvallisuusneuvosto keskustelee Myanmarista tai Burmasta

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu perjantai-iltana keskustelemaan Myanmarin tilanteesta. Kokouksessa pyritään löytämään yhteinen linjaus kysymykseen siitä, millä nimellä Burmaa pitäisi kutsua.
Iso-Britannia aikoo tuoda kokoukseen esityksen, jossa vaaditaan, että maalle keksittäisiin uusi, hassu nimi.
Yhteisten linjanvetojen tekemistä vaikeuttaa se, että turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä Kiinalla on veto-oikeus. Kiina on ilmoittanut vastustavansa tiukasti hassujen nimien käyttöönottoa.

Kategoriat
Kotimaa

Homo heitti voltin

(HELSINKI) Helsingin keskustassa nähtiin perjantai-iltana merkillinen tapaus, kun 22-vuotias homoseksualistiksi tunnustautunut mieshenkilö heitti Esplanadin puistossa voltin.
Ohikulkijoiden reaktiot vaihtelivat ilahtuneesta järkyttyneeseen.
”On se kauheaa, kun ne tuollain. Ei sitä ennen vanhaan vaan. Eikö tälle nyt mitään voisi”, päivitteli nimettömänä pysytellyt eläkeläisrouva.
”Ai onkstää joku tosi-tv-homma vai”, arveli puolestaan 15-vuotias Anniina, joka kertoi tulleensa ystävänsä kanssa keskustaan harjoittamaan lapsiprostituutiota.
Homo itse vaikutti hyväkuntoiselta.
”Heitän kohta toisenkin”, hän kommentoi.