1. Republikaani Heräsin aamulla kun joku saamarin ylipirteä juontaja kertoi että miljoonia lue kommentti…

  2. Erilainen nuori Niin. Lapsikaappaus. Poika on viety Suomesta vasten tahtoaan. Missä viipyy lue kommentti…

  3. Republikaani Mihin toimiin suomen hallitus aikoo ryhtyä jotta poika saadaan takaisin lue kommentti…

Ota tästä nyt ilmainen Lehti:

29.12.2008 12:00 | Ulkomaat

Jumala ei mukana neuvotteluissa Gazan alueella

(JERUSALEM) Kaikkivaltias Jumala, taivaan ja maan luoja ei ole millään tavalla mukana Gazan alueen rauhanneuvotteluissa. Julkisuudessa kerrottiin aiemmin diplomaattilähteisiin vedoten, että Jumala todennäköisesti olisi mukana Hamasin ja Israelin hallinnon välisissä neuvotteluissa.

Israelin iskuissa on kolmen päivän aikana kuollut yli kolme sataa ja haavoittunut lähes 1500 palestiinalaista, näiden joukossa useita lapsia.

Kansan valintaa
harkitaan uudelleen?

Joidenkin viranomaistietojen mukaan Jumala harkitsisi lähipäivinä uudelleen aiemmin tekemäänsä Israelin valintaa. Jumala ei ole vahvistanut tietoja, muttei myöskään kiistänyt niitä.

“Onhan se aika selväksi tullut, ettei tämä valittu kansa nyt kovin hyvää mainosta ole. Niin kauan, kuin olivat päähänpotkittavina, niin hyvin meni, Mutta annas olla, kun saavat jollain alueella vähän valtaa, niin välittömästi nähdään, että samanlaista paskasakkia se on tämä kansa kuin kaikki muutkin. Että ihme on, jos ei valittu kansa mene vaihtoon”, kuvailee nimettömänä pysyttelevä virkamies Jumalan tunnelmia.

“Ei sellaisia judeja kuin Jeesus enää oo”, hän harmittelee.

19.12.2008 11:39 | Kotimaa, Sähkeet

Timo T.A. Mikkonen tuli täyteen

(PUNKALAIDUN) Reservin majuri, viihteen monitoimija ja Suomen paras mies Timo T.A. Mikkonen tuli perjantaina täyteen itseään. Viranomaisten mukaan Mikkonen täyttyi aamupäivällä paikallista aikaa kotonaan.

Päivystävä palomestari kertoi humalassa Lehdelle, ettei Mikkonen ole kuitenkaan vuotanut itseään pahasti yli, joten tapauksesta ei ainakaan toistaiseksi ole vaaraa alueen asukkaille tai reserviläisille. Pelastuslaitos seuraa tilannetta.

Mikkonen on aiemmin tullut täyteen itseään mm. vuosina 1976-2007 noin tasatunnein.

9.12.2008 12:51 | Kotimaa

HS:n Kuopio-sivu palkittiin vuoden parhaana reportaasina

(SANOMATALO) Maakuntalehti Helsingin Sanomien yhdistetty maakunta-, tiede-, luonto- ja matkailusivu on palkittu vuoden parhaana reportaasina.

Lääkelaitoksen ja Kuopion orastavasta suhteesta kertova sivu vetosi raatiin erityisesti tasapuolisuudellaan. Tuomariston mukaan artikkelissa yhdistyivät savolaisen rodun lupsakkuus sekä kriittinen asiajournalismi yhdessä “maakuntalehdille harvinaisen puolueettomuuden” kanssa.

“Kallavesi, kalakukko ja villahousut”, lehti hehkuttaa savolaisen sydämen puolesta ja jatkaa:

“Ja tori kuin ‘lentokenttä mualiman venäläinen napa.’ Ja luonto lähellä! Ja on tasokkaita ravintoloita!! Ja puolisonkin pitäisi saada töitä täältä!!!”

Helsingin Sanomat ihmetteleekin, miksi lääkelaitoksen 200 nykyisestä työntekijästä vain 12 on valmiita muuttamaan Kuopioon, joka ei ole 40 vuodessa muuttunut miksikään.

“Eivät ole vielä tajunneet, mikä tekee Kuopiosta hienon kaupungin”, viiltävää analyysia harjoittava HS kiteyttää.

Kuopion yliopistoa ja sen lääketieteellistä ja farmaseuttista tiedekuntaa artikkelissa ei mainita, koska sillä ei ole mitään tekemistä Lääkelaitoksen sijoittamisen kanssa.

“Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa laatujournalismiin ja luottaa siihen, että lukijat ovat myös jatkossa valmiita maksamaan sen tekemisestä”, Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen sanoo.

Seuraavaksi Helsingin Sanomien laatujournalismi keskittyy Ouluun, joka on nasta paikka, vaikka siellä haisee niin pahalle ettei edes Ikea tule kaupunkiin. Eikä muuten Lääkelaitoskaan.

09:38 | Kotimaa

Ministeri Thors toi hasista mielenosoituksena

(KÖPENHAMINA) Eurooppaministeri Astrid Thors (r.) toi EU-kokousmatkaltaan kymmenen grammaa hasista mielenosoituksena Suomen huumausainelainsäädäntöä vastaan. Thorsin mukaan ostoksiin tuli tilaisuus metroa odotellessa. Hasiksen myynti on kielletty EU:ssa.

Thors myös esitteli ostoksiaan EU-kokouksen tiedotustilaisuudessa. Hän halusi tempauksellaan kiinnittää huomion nykyisen huumausainelainsäädännön mielivaltaisuuteen.

“Nykyinen lainsäädäntö loukkaa selvästi monen suomalaisen oikeustajua. On kummallista, että hasiksen, marihuanasta nyt puhumattakaan myynti on kiellettyä, vaikka tupakka on terveydelle selvästi vaarallisempi aine. Se on täysin epäloogista” Thors perusteli.

“Järki
käteen”

Thors kertoi tiedotustilaisuudessa myös tuoneensa toisinaan aiemminkin kannabistuotteita kavereilleen ja illanistujaisiin. Hänen mukaansa säännölliset mielenosoitukset ja kansanliikkeen perustaminen kannabiksen laillistamisen puolesta ovat nimenomaan merkki siitä, että nykyiset lait koetaan laajalti epäoikeudenmukaisiksi.

“Jos vaikka kaksi viikkoa sitten jointin polttanut ihminen tuomitaan liikenteessä huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajamisesta, koska veressä on vielä kiellettyjen aineiden hajoamisjäämiä, niin tuntuu kyllä aika kovalta tuomiolta” Thors toteaa.

“Toivoisin nyt, että Euroopan komissio arvioisi kiihkottomasti kannabiksen, alkoholin ja tupakoinnin haittoja koko EU:n laajuisesti. Rajoitusten pitäisi olla suhteessa aineiden vaarallisuuteen.”

Lehti också här