(HELSINKI) Pääministeri Matti Vanhanen pitää oikeutenaan olla ymmärtämättä asioita.
“Sallittakoon maamme vaikutusvaltaisimmalle poliitikolle, että lausuu julkisesti mielipiteitä asioista, joita hän ei ymmärrä”, Vanhanen sanoi aiemmin tänään.
“Minulla ei ole erityistä tarvetta ymmärtää, miten Suomesta poistettaisiin rakenteellista köyhyyttä, hoidettaisiin aluepolitiikkaa tasapuolisesti tai millainen tehtävä sananvapaudella voidaan nähdä suhteessa Montesquieun vallan kolmijako-oppiin”, pääministeri latasi.
Vanhanen puolusti asemaansa yksityishenkilönä, joka saa olla ihan niin saatanan torspo kuin tahtoo.
“Vielä haluaisin sanoa, etten ymmärrä rusinoita maksalaatikossa, Tuomari Nurmion myöhäiskauden tuotantoa enkä sitä temppua, jossa näyttää kuin etusormi katkeaisi mutta se palaa kuitenkin takaisin ehjäksi.”
(TEHTAANKATU) Suomalainen aikakauslehtikenttä saa uuden tulokkaan, kun Tiedonantaja-lehti aloittaa oman kuukausittaisen nuorisolehtensä julkaisemisen. Erityisesti nuorille naisille suunnattu Komsomolitan lupaa rohkeaa otetta, mistä kertoo jo markkinointisloganina oleva kuin Itä-Saksa loiston päivinään.
Muotisivuilla suosimme sosialistista realismia. Sekä tietenkin Turo Tailoria ja Auran kenkätehdasta, Tiedonantajan päätoimittaja Erkki Pulliainen Susi lupailee Kremlin muurilta.
Ensimmäisen numeron kannessa poseeraa nuorisoidoli Pekka Tiainen, shoppailuosassa kerrotaan kaupungin muodikkaimmat vaatekauppajonot ja rohkeissa kuvissa työläinen Stahanov riisuu viimein haalarinsa.
Komsomolitan on suunnattu koko maailman työl…siis nuorille, jotka haluavat muuttaa elämäntyyliään. Se on jotain aivan uutta Suomen lehtimaisemassa, suorastaan vallankumouksellista, Susi hehkuttaa Leninin mausoleumista.
(BRYSSEL EI-KAUPALLINEN) Jauheliha oli vain jäävuoren huippu vanhentuneiden tuotteiden skandaalissa, Lehden haastattelemat sisäpiiriasiantuntijat varoittavat. Kaikkein suurin huijaus on paljastumassa Brysselissä, mutta sen vaikutukset ulottuvat koko Euroopan Unionin alueelle.
Kyseessä on Euroopan Unionin perustuslaki, joka mätäni päättäjien käsiin jo kesähelteillä 2005, eikä kelvannut kuluttajille Ranskassa eikä Alankomaissa. Kuten ruotsalainen jauheliha, myös perustuslaki nousi kuolleista uusissa kääreissä, ja sitä kaupataan kuluttajille Lissabonin sopimuksen nimellä.
“Kyllä tässä on niin nätit kannet, että mulle ainakin kelpaa“, kommentoi kansaa edustava ympäri maanosan.
(LIHATISKI) Suomessa on paljastunut laaja vyyhti tapauksia, jossa ihmisille on yritetty myydä vanhentuneita tuotteita uusilla päiväyksillä. Esimerkiksi hallituspuolue Kokoomus on useaan otteeseen vienyt vaalitappion jälkeen puolueohjelmansa takahuoneeseen, jauhanut sen pieniksi palasiksi ja pannut uudestaan esille tuoreella päiväyksellä.
“Se tapahtui viime kesänä ja oli vahinko”, sanoi valtiovarainministeri Jyrki Katainen.
Tuotevalvontakeskuksen mukaan vanhentuneita ajatuksia on tarjottu ihmisille myös SDP:n ja Keskustan puoluetoimistoista.
“Toisessa tapauksessa oli kyse inhimillisestä virheestä, toinen ei oikeastaan koskenut politiikkaa. Työntekijä siirrettiin muihin tehtäviin, ja hän sai lopulta lähteä palveluksestamme”, pääministeri Matti Vanhanen muotoili selvästi kiusaantuneena.
Sosialidemokraatit eivät ole ryhtyneet kurinpitotoimiin, sillä heidän mukaansa on täysin normaalia, että äänestäjille tulee jauhettua paskaa.
(NURMIJÄRVI) Pääministeri Matti Vanhanen (ml.) muistutti tänään pitämässään puheessa, että julkinen keskustelu on yksi demokraattisen yhteiskunnan kulmakivistä.
“Kyllä ehdottomasti kaikista yhteisistä asioista on keskusteltava. Mutta nyt on ymmärrettävä, että väärään aikaan eli liian aikaisin käyty keskustelu voi olla hyvinkin haitallinen koko Suomen edun kannalta”, Vanhanen linjasi.
Pääministerin mukaan keskeneräisten asioiden puiminen saattaa synnyttää väärinkäsityksiä, joten julkisuuteen on parasta tuoda mahdollisimman valmisteltuja esityksiä, jolloin ei jää tilaa ylimääräisille epäluuloille.
“Tiedotusvälineiden on tunnettava vastuunsa. Ei voi ruveta repimään auki esityksiä, koska muuten demokratia hidastuu. Parasta olisi, jos voitaisiin kaikki rauhassa ensin katsoa, mitä poliitikot päättävät”, pääministeri täsmensi ajatuksiaan.
Aivan rajoittamattomaan keskusteluun Vanhanen ei usko. Pääministerin mielestä tehdyistä päätöksistä on “turha nurista jälkikäteen”, sillä demokraattisesti tehty päätös on yhteisvastuulla kannettava.
“Ei ole kovin hyvää poliittista käytöstä, jos ensin päätetään jotain ja sen jälkeen aletaan mukista sisällöistä”, hän päätti puheensa.
Juhana Ääntenkalastaja Kirkkovene äänestää todennäköisemmin Aku Ankkaa kuin toisin lue kommentti…
Wamibo Höpöhöpö, kyllähän vuosi sitte kahvia meni myös, varmaan enemmänki, kun lue kommentti…
Gastronomen Est Omen Miltä Niinistö maistuu? Kaikkien hyvin tiedossa olevien faktojen ja lue kommentti…