Kategoriat
Politiikka

Vanhentuneita tuotteita kaupattu Suomessakin

(LIHATISKI) Suomessa on paljastunut laaja vyyhti tapauksia, jossa ihmisille on yritetty myydä vanhentuneita tuotteita uusilla päiväyksillä. Esimerkiksi hallituspuolue Kokoomus on useaan otteeseen vienyt vaalitappion jälkeen puolueohjelmansa takahuoneeseen, jauhanut sen pieniksi palasiksi ja pannut uudestaan esille tuoreella päiväyksellä.
”Se tapahtui viime kesänä ja oli vahinko”, sanoi valtiovarainministeri Jyrki Katainen.
Tuotevalvontakeskuksen mukaan vanhentuneita ajatuksia on tarjottu ihmisille myös SDP:n ja Keskustan puoluetoimistoista.
”Toisessa tapauksessa oli kyse inhimillisestä virheestä, toinen ei oikeastaan koskenut politiikkaa. Työntekijä siirrettiin muihin tehtäviin, ja hän sai lopulta lähteä palveluksestamme”, pääministeri Matti Vanhanen muotoili selvästi kiusaantuneena.
Sosialidemokraatit eivät ole ryhtyneet kurinpitotoimiin, sillä heidän mukaansa on täysin normaalia, että äänestäjille tulee jauhettua paskaa.

6 vastausta aiheeseen “Vanhentuneita tuotteita kaupattu Suomessakin”

Entä kristillisdemokraatit? Kaupittelevat aikuisillekin noin 2000 vuoden ikäistä tavaraa, jonka omaksumiseen vaaditaan lapsen uskoa eli suunnataan oikeustoimikelvottomille.

Kannattaa ostaa jos kerran halvalla saa. Minä ostin kolme ostoskärryllistä Kokoomuksen vaalilupauksia ja niitä on nyt pakkasessa ensi kesää varten. Kyllä lapset tykkää ja vähän aikuisetkin, khihihi!

Myös kivikautisia sukupuolirooleja kaupittelevat trendijauhajat kuvittelevat aina keksineensä jotain uutta ja mullistavaa. Idiotismi on ajatonta, -kele! Lähdenkin tästä grillille syömään lihapiirakan kahdella kakkosnelosella.

lehden demaritoimittaja voisi mennä takaisin saunan taa homoilemaan heinäluoman ja muiden ryppyruusu-puolueen edustajien kanssa tai en tuu enää ikinä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vanhanen: Julkinen keskustelu tärkeää

(NURMIJÄRVI) Pääministeri Matti Vanhanen (ml.) muistutti tänään pitämässään puheessa, että julkinen keskustelu on yksi demokraattisen yhteiskunnan kulmakivistä. "Kyllä ehdottomasti kaikista...

Close