Kategoriat
Kulttuuri

Onneton nörtti kuvittelee saavansa naisia huumorilehden toimittajana

Vastikään säännöllisluonteisen ilmestymisensä aloittaneen Lehti-lehden tekijöistä on paljastunut alhaisia vaikuttimia. Lehden tekemän selvityksen mukaan julkaisun toimituskuntaan kuuluu surullisia yksineläviä nörttejä, jotka yrittävät saada naisia esittäytymällä johtavan huumorilehden toimittajiksi.
”Ajattelin, että Lehden myötä naiset havaitsisivat oikean luonteeni ja unohtaisivat, että todellisuudessa olen tyhmä ja ruma”, mainitsi nimettömänä pysyttelevä toimittaja luottamuksellisessa haastattelussa. Kyseinen toimittaja kirjoittaa Lehteen salanimen ”toimitus” turvin.
Lehden johto on asian suhteen niukkasanainen. ”Luulimme kyllä, että ihmisten viihdyttäminen olisi riittävä motiivi”, kommentoitiin toimituksesta lyhyesti. Mahdollisista jatkotoimenpiteistä valheellisin perustein toimituskuntaan liittyneiden rankaisemiseksi päätettäneen myöhemmin.

Kategoriat
Yleisönosasto

On sitä ennenkin vituttanut

Luin Lehdestä (20.6.2004) artikkelin Alma Lagerlöfistä otsikolla Nuoret tytöt sanoivat ’vittu’ myös minun nuoruudessani.Vitusti voimaa ja vielä enemmän Jumalan siunausta A. Lagerlöfille. Hänen elämänsä ei varmasti ole ollut helppoa.
kesäisin terveisin
Aune Liimatta, Kintaus
JK. Minun nuoruudessani sanottiin ’närhenmunat’ tai ’voihan Venäjän keisari’.