”Noh, olin tosiaan jo hyvän matkaa yli kahdenkymmenen, kun ensimmäinen kirja ilmestyi” hän naurahtaa,
”mutta kyllähän noissa kirjoissa on paljon myös ihan aikuisiakin puhuttelevaa tavaraa ja ajatuksia.”
Ja tyttöystävää ei taida olla mukana?
”Ei kyllä, ei” Mäkinen toteaa vaimeasti.
Eikä taida kotonakaan odottaa? Ei taida.
Ei vain
satua
Teuvo Mäkinen on kolmenkymmenen, muttei ujostele kiinnostustaan taikaa ja fantasiaa pursuaviin kirjoihin ja elokuviin. Hänen mukaansa Potter-tarinoiden älykkyys piilee sadunomaista pintaa paljon syvemmällä. Mutta miten on, kuinka vaikeaa on seistä älykkään näköisenä samassa jonossa orastavan ensi-ihastuksen kanssa kamppailevien esipuberteetikkojen ja taikasauvasta unelmoivien koulukiusattujen finninaamojen kanssa?
”Voisitteko te jättää minut rauhaan”, Mäkinen heittää vastakysymykseksi.
Ja mitä mahtaa kuulua potteristin omalle taikasauvalle? Onko sille kuinka paljon ollut käyttöä?
”Minä en ole teille tehnyt mitään pahaa, ettekö te voi antaa minun olla rauhassa? Antakaa minun vaan olla. Onko täällä ketään turvamiestä tai järjestyksenvalvojaa?” tiivistää surullinen Sipoolainen.
Saatanan
friikit!
Harry Potter yhdistää siis monia ikä- ja ihmisryhmiä yhteisen kiinnostuksenaiheen äärelle. Mutta miten on, kuinka isoksi mieheksi helsinkiläinen vartija tuntee itsensä poistaessaan toimittajan elokuvateatterin aulasta?
”Olkaa hyvä, älkääkä tulko enää tänne” tiivistää nimettömänä pysyttelevä vartija määrätietoisesti. Läheinen poliisipartio nyökyttelee hyväksyvästi vartijan huomiolle.
Mutta miten mahtaa olla, hiveleekö nyt, vitun apina hiveleekö? Oikein poliisit sait samalle puolelle kanssasi, vittu.
”Mene nyt kotia selviämään. Vittu ootsä kussut housuusi, saatanan känni-idiootti?” tiivistää vartija monen Harry Potter -fanin tuntemukset aivan ensi-illan alla. Totisesti, joskus Harry Potter on tarua ihmeelliseempää.