Kategoriat
Kotimaa

Maailman rauha -patsas havaittu Haminan rantavesissä – poliisi eristää aluetta

(HAMINA) Haminan vesillä on maanantaiaamuna havaittu harvinainen näky. Kaupungin venerannassa vaikuttaa silminnäkijöiden mukaan köllöttävän täysikasvuinen Maailman rauha -patsas.

Viranomaiset eristävät parhaillaan aluetta, ja varoittavat uteliaita ihmisiä menemästä liian lähelle erikoista vierasta. Täysikasvuinen Maailman rauha -patsas on jalustoineen jopa kuusi ja puoli metriä korkea ja painaa 12 tonnia. Ärsyyntyessään se voi saada aikaan pahaa jälkeä.

”Patsas voi ensi alkuun vaikuttaa vaarattomalta, jopa leppoisalta, mutta se voi äkkiarvaamatta ryhtyä imperialistiseksi ja raa’an väkivaltaiseksi”, huomauttaa Haminan poliisin tiedottaja Konsta-Aapeli Hallonbåt.

Patsaat esiintyvät normaalisti suurissa laumoissa. Aiemmin niitä havaittiin säännöllisemmin Suomessa ja muun muassa Baltiassa, mutta ne ovat harvinaistuneet 1990-luvun alun jälkeen, kun niiden luonnolliset poliittiset elinympäristöt ovat pirstoutuneet. Asiantuntijoiden mukaan onkin epäselvää, voiko Haminassa nähty patsas enää selvitä maamme oloissa.

Lehti seuraa patsaan seikkailujen etenemistä uutislähetyksissään.

Yksi vastaus aiheeseen “Maailman rauha -patsas havaittu Haminan rantavesissä – poliisi eristää aluetta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Suuret puolueet: Nousevien hintojen takia tarvitaan nopeasti tukia omille äänestäjillemme

(ARKADIA) Kaikki suuret eduskuntapuolueet ovat yksimielisiä kiireellisten täsmätoimien tarpeellisuudesta omille äänestäjilleen nousevien hintojen vuoksi. Viime aikoina muun muassa energia ja...

Close