Kategoriat
Kotimaa Tiede

Vaarallisten asioiden vaaroja ei voi enää vähätellä, varoittavat tutkijat

(LASIKUUTIO) Ihmiselle vaarallisten ja vahingollisten asioiden riskejä ei pidä vähätellä, muistuttaa kansainvälinen tutkijaryhmä. Ryhmän julkaisemassa vetoomuksessa muistutetaan, että esimerkiksi vahingolliset laitteet voivat usein, tai ainakin silloin tällöin ja useammin kuin toivoisimme, aiheuttaa vahinkoa.
Erityisesti lapset ovat erityisessä vaarassa, jos vaara heidän kohdallaan on suurempi kuin aikuisilla.
Tutkijat haluavat herättää hysteriaa etenkin kännyköiden osalta, sillä niiden vaarallisuudesta ei toistaiseksi ole saatu pitävää tutkimustietoa. Syynä epäluuloon on se kiistämätön tosiseikka, että laite lähettää säteilyä, ja monet säteilylähteet kuuluvat vaarallisiksi ja pahan puolelaisiksi luettavien joukkoon.
”Säteilylähde lähellä päätä aiheuttaa merkittäviä vaaroja. Esimerkiksi Olkiluoto 1:n tapaisen 860 megawatin kiehutusvesireaktorin pitäminen korvalla voi aiheuttaa nopeasti vakavia vammoja ja jopa kuoleman. Sama koskee Aurinkoa, jonka pintalämpötila voi kohota useisiin tuhansiin asteisiin”, muistuttaa vetoomuksen alullepanija Tunnettu Ranskalainen-Nimi.
Tutkijat neuvovatkin aina kääntämään kiehutusvesireaktorin niin päin, että näppäimet ovat itseä kohti. Alle 12-vuotiaille lapsille ei uraanisauvoja pitäisi antaa kuin hätätilanteessa. Oiva keino riskien vähentämiseen on myös lukea runsaasti Ulrich Beckia, käyttää foliohattua ja lopettaa Helsingin Sanomien tilaus, he neuvovat.
Vetoomus on jo saanut monet kansalaisaktivistit liikkeelle. ”Oletteko panneet merkille, että monikaan Nokian johtaja ei aktiivisesti polta kännykkää. Mahtavatko he tietää jotain, mitä me emme?” kysyy sähköallergikko Johanna Elmukelmu.
Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat, mitä pidetään yleisesti lystikkäänä.

3 vastausta aiheeseen “Vaarallisten asioiden vaaroja ei voi enää vähätellä, varoittavat tutkijat”

Matkapuhelimien aiheuttamien säteilyhaittojen mekanismi on varsin yksinkertainen, primäärinen säteily on itse asiassa merkityksettömän pientä.
Matkapuhelintahan käytetään yleensä pystysuorassa, ja siksi antennin suuntakuvio on vahvimmillaan poikittain puhelimen pituusakseliin nähden eli maanpinnan suuntainen, kun tukiasematkin ovat lähellä maanpintaa. Jos ilmassa esiintyy paikallista pyörteistyneisyyttä, niin matkapuhelinten käyttämät taajuudet siroavat mikroskooppisista fluktuaatioista koherentisti 180 astetta takaisinpäin ja kokevat samalla Rayleigh-Hofstädter-intensifikaation. Kun matkapuhelinta pidetään
korvalla niin biologiseen kudokseen tuleva sekundäärisäteily on intensiteetiltään jopa kymmeniä tuhansia kertoja voimakkaampi kuin matkapuhelimesta tuleva primäärisäteily.
Tilanteen huomaa helpoiten kenttävoimakkuusmittarista. Jos sen näyttö on vakaa niin matkapuhelinta voi käyttää huoletta, sen sijaan jos voimakkuus vaihtelee minuutin aikana selvästi, niin ympäröivä ilma on niin pyörteistynyttä että tukiasemalta pääsee vain heikko signaali, ja matkapuhelin puolestaan lisää lähetteen voimakkuutta ja koherentti sekundäärisäteily voimistuu vastaavasti. Lokaalin pyörteistyneisyyden luonnollinen synty- ja häviämismekanismi on vielä jossain määrin epäselvä, mutta aikaskaala on joka tapauksessa joitakin kymmeniä sekunteja.
Haitallisen sekundäärisäteilyn minimi optimaalisella kuuluvuudella saavutetaan kun kännykkä korvalla puhuttaessa päätä kallistetaan 42 astetta pystysuunnasta.

Lasten yskänlääkkeet voivat olla vaarallisia
”Lasten yskänlääkkeet ovat tehottomia tai jopa vaarallisia”, uutisoi Huumorin Sanomat.”
”Professorit Olli Ruuskanen ja Matti Korppi vaativat artikkelissaan, että lapsille tarkoitettujen yskänlääkkeiden myynti tulisi lopettaa Suomessa.”
”Mieluummin tukehdun”, kommentoi tohtori Mirjami Mononucleosis.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Fakta: Eräitä vaarallisia asioita

Terävä keppi – Erittäin kivulias työnnettynä esimerkiksi silmään tai ruumiinaukkoon. Myös tylsä keppi voi olla vaarallinen tietyissä olosuhteissa. Vältä keppejä...

Close