4.9.2012 16:32 | Kotimaa
Kansa ei osaa päättää, haluaisiko se mieluummin kiduttaa ja murhata vai murhata ja kiduttaa rikollisia

J. Stephen Conn
(TEURASTAMO) Suomen kansa on viettänyt tänään suuren osan päivästä miettiessään, haluaisiko se mieluummin kiduttaa ja murhata vai kenties sittenkin murhata ja kiduttaa rikollisia. Suuri joukko kasvoillaan näppäimistöjä hakkaavia kansalaisia on internetissä punniskellut, kannattaisiko kammottavista rikoksista epäiltyjä tai tuomittuja ihmisiä panna hengiltä nopeasti vai hitaasti.
“Itse olen toivonut jo pitkään, että pääsisin kuristamaan hengiltä seksirikoksia tehneitä ihmisiä”, kommentoi Reijo Oikeus-Waltio.
“Mielestäni ainoa oikea tapa rangaista hirvittävästä, lapseen kohdistuvasta rikoksesta on se, että nimetön väkijoukko kiduttaa tekijää mahdollisimman pitkään ennen kuin jokainen käy vuorollaan lyömässä häntä kirveen hamarapuolella päähän. Se on ainoa oikeudenmukainen keino”, pohti puolestaan Santeri Ei-Kuori.
Kansan keskuudestaan löytämät asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että munat irti leipäveitsellä ja tungetaan irtileikattu kulli ukon sieraimiin, niin ottaapa kerrasta opikseen ja sehän toimii samalla varoituksena muille potentiaalisille mielenvikaisille.
“Tosin tässä tapauksessa huolehtisin siitä, että käsiteltävä yksilö on kytkettynä erilaisiin elämänylläpitojärjestelmiin, ettei häneltä lähde taju ennen kuin kidutus on saatu päätökseen”, kommentoi Raakel Humaani von Käsilaukku.
12 luciain ciriettä
Meidän rikollistenkin oikeusturvasta on huolehdittava kustannuksista välittämättä.
Kauheesti eri mieltä olette.
21
19
Marc Dutroux
4.9.2012 19:54
Hidden due to low comment rating. Click here to see.
Lukijat eivät arvosta.
80
88
lady manhattan
4.9.2012 21:05
Tulin just
Lukijat arvostavat.
33
10
Sauli
4.9.2012 21:13
Hidden due to low comment rating. Click here to see.
Lukijat eivät arvosta.
110
117
Iso P
4.9.2012 21:24
Hidden due to low comment rating. Click here to see.
Lukijat eivät arvosta.
67
84
Puoluetoimisto tiedätte toimittajat kyllä minkä puolueen
5.9.2012 10:35
Vapaaehtoiset katupartiot ovat mukiloineet raskaiden rikosten tekijöitä maassamme jo vuosia. “Ennen oikeussalia on vedetty tyyppi johonkin syvennykseen ja lyöty hampaat kurkkuun. Myös skalpeerausta ja kynsien irrottamista on tehty. Hulluus pitää kato kitkee, mikä pahan tappais, ellei vanhempainyhdistys”, toteaa kenttätyöntekijä Tarmo Jyränki “Terve Pukinmäki” -yhdistyksestä.
Tiedustelimme myös lastensuojelun uudistuksen tämänhetkisiä kuulumisia. “Lastensuojelun koordinaatio yhteismitallisesti kehittäen ja kehittämistoimia parantaen, laatu, oikea-aikainen puuttuminen ja Britannian malli suurremontti välittäminen, niin mut meidän päiväuniaika tuli nyt”, simahti Helsingin kaupungin sosiaalivirasto klo 10 päivittäiseen horrokseensa.
Lukijat arvostavat.
42
3
Henrik Horkka
5.9.2012 11:00
Hidden due to low comment rating. Click here to see.
Lukijat eivät arvosta.
69
81
P.E. Russuomalainen
6.9.2012 5:57
Jos olet yhä hengissä, älä tule ehdokkaaksi meidän listalle, vaan mene kokoomukseen, ne hakee lehti-innoituksella.
Lukijat arvostavat.
18
0
Julma Väätäinen
6.9.2012 6:49
Haluaisin sanoa tässä jotain viisasta, mutta päätä näppäimistöön hakkaamalla se on niin vaikeaa…
Lukijat arvostavat.
18
3
Erilainen nuori
6.9.2012 14:10
Hidden due to low comment rating. Click here to see.
Lukijat eivät arvosta.
5
57
LAU-RI
7.9.2012 1:21
Ceterum censeo että yksilöt, jotka kirjoittavat yhdyssanat erikseen, tulisi hävittää kansasta tuskattomasti esimerkiksi kaasulla tai myrkkyruiskeilla. Olemmehan sentään sivistyskansaa. Rappioelementtien suosimisen on loputtava.
Lukijat arvostavat.
61
5
Matthias von und zu Klinge
7.9.2012 2:03
En kommentoi suomalaisessa mediassa.
Lukijat arvostavat.
55
5
Mooses
10.9.2012 4:13